Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 31.03.2014

DIABETEKSEN RUOKAVALIOHOITO

Huomisesta lähtien uusin kirjani Diabeteksen ruokavaliohoito on saatavissa kirjakaupoista ja kustantajan nettikirjakaupasta. Tulen puhumaan aiheesta eri puolella Suomea. Aloitan esiintymisellä Rovaniemen Suomalaisessa kirjakaupassa lauantaina 5. huhtikuuta klo 12.00.

Kirja on jatkoa edelliselle diabeteskirjalleni, jonka myynnin yrittivät estää sellaiset tahot kuin Suomen Lääkäriliitto ja Suomen Diabetesliitto pelottelemalla kirjakauppojen sisäänostajat. Erikoinen tapa, joka lienee moderni versio kirjarovioista. Ihmiset kuitenkin löysivät kirjan. Palautteiden perustella useampi tuhat diabeetikkoa muutti elämänsä ja pääsi kaikista lääkkeistä.

Tämä uusi kirja on jatkoa edelliselle, mutta se on myös täysin uusi näkökulma niin diabetekseen kuin moneen muuhunkin sairauteen. Kirja on rakentunut ihmisten kokemuksista, nykytiedosta ja omasta kliinisestä kokemuksestani diabeteksen ja muiden sairauksien hoidossa. Kerron, miksi sokeri on vaarallista ja miten se aiheuttaa sydäntautia sekä muita sairauksia. Käsittelen myös kolesteroliasiaa ja dementiaa uudesta näkökulmasta. Kaikki nämä sairaudet ovat yhteydessä toisiinsa.

Professori John Yudkin osoitti selvästi 1970-luvun alussa, että 120 gramman päivittäinen sokeriannos lisää sydänperäisen äkkikuoleman riskiä kymmenkertaisesti verrattuna niihin, jotka eivät käytä sokeria. Käytännössä tämä tarkoittaa yhtä isoa 200 gramman suklaalevyä tai 150 grammaa "terveellisiä" kuivattuja hedelmiä. Hedelmämehuissa ja jogurteissa on jopa enemmän sokeria kuin Coca-Colassa. Ei ihme, että Yudkin tuhottiin.

En ole keksinyt ruutia uudestaan, vaan toteuttanut traditionaalista hoitokokemusta, sitä mihin minut on koulutettu tullessani tälle alalle 1970. Silloin sanottiin, että sokeri on vaarallista kaikille - niin terveille kuin diabeetikoille. Yudkinin viesti oli Suomessa tiedossa siihen asti, kunnes Pekka Puska alkoi vedättää todellisuutta Pohjois-Karjala -tutkimuksellaan.

Kerron tavasta, miten diabetesta hoidettiin ennen kuin raha astui kuvioihin. Tunnettu professori Matti Uusitupahan julisti aikoinaan tieteen edistyksen ilosanomana, ettei diabeetikon tarvitse enää noudattaa hankalaa ruokavaliota, vaan nyt voi syödä mitä tahansa, kunhan vain ottaa lääkkeet. Se on samaa logiikkaa kuin, että jos on pähkinöille allerginen, mutta syö siitä huolimatta pähkinöitä ottamalla suojaksi paljon kortisonia. Uusituvan ilosanoma onkin nykytutkimuksen mukaan todellinen suruviesti. Se vie ennenaikaisesti hautaan.

Eräs päätöksenteon ytimessä toimiva syväkurkku kertoi minulle, että YLE:n uutispäälliköitä on kielletty käsittelemästä mitään sellaisia ravinto- tai terveysaiheita, jotka ovat ristiriidassa virallisen käsityksen kanssa. En tiedä, koskeeko tämä sensuuri myös muita aloja. Todennäköisesti koskee, sillä jos jaksaa katsoa edes yhden YLE:n uutislähetyksen, niin on ilmeistä, että todellisuuden seula on melkoinen. Ensiksi poliittista teatteria, sitten uutinen maakunnasta, sen jälkeen näytetään kuinka hyvin vanhuksilla on asiat laitoksissa, vanhusten vaihtoehtona juttua maahanmuuttajista tai homoista ja lopuksi pakollinen uutinen lapsista, joita sitten haastatellaan kolmasosan lähetysajasta. Toimittajat haastattelevat toimittajia, eikä kukaan kysy mitään oleellista. Venäjää käsitellään samoin kuin Kekkosen aikaan ja haikaillaan aikaa, jolloin kaikki oli järjestyksessä. Suomalaisille tarjotaan muunneltua todellisuutta verovaroin. Miksi meidän pitäisi maksaa moisesta, vaikka emme omistaisi televisiota? Ketä sensuuri hyödyttää? Ei ole ihme, että maassa on kestävyysvaje. Mikään ei kehity, ellei kyetä sietämään ristiriitaista tietoa. Vain tiedon ristiriidasta syntyy kehitys. Sensuurin todellinen tarkoitus on estää muutos niin, että asioista päättävien rauha säilyy, vaikka keikutaan kuilun reunalla.

Minulla on aina ollut ristiriitainen suhde lehdistöön. Kymmenkunta vuotta sitten minulla oli palaveri taiteilijaprofessori Erkki Ruuhisen kanssa Tamminiementien kahvilassa. Kesken keskustelun pöytäämme purjehti Helsingin Sanominen tähtitoimittaja Seija Sartti melkoisessa humalatilassa. Sartti kysyi minulta, olenko se Antti Heikkilä. Kun vastasin myöntävästi, tokaisi Sartti, että sinut pitää tuhota. Ruuhinen hermostui ja käski toimittajan häipyä. Toimittajan poistuttua Ruuhinen antoi neuvon: roskasakin kanssa ei pidä olla koskaan missään tekemisissä. Olen siitä lähtien yrittänyt noudattaa hänen neuvoaan.


Blogin aihesanat:
Venäjä, Antti Heikkilä, Coca-Cola, dementia, diabeetikko, Diabetes, diabeteskirja, Erkki Ruuhinen, hankala ruokavalio, hauta, hedelmämehu, Helsingin Sanomat, homo, humala, jogurtti, John Yudkin, Kekkonen, kirjakauppa, kirjarovio, kliininen kokemus, kolesteroli, kortisoni, kuivatut hedelmät, kustantaja, laitos, lehdistö, maahanmuuttaja, maakunta uutinen, Matti Uusitupa, media, mehu, muunneltu todellisuus, muutoksen estäminen, nettikirjakauppa, ostaja, Pekka Puska, Pohjois-Karjala, Pohjois-Karjala –tutkimus, poliittinen teatteri, Puska, pähkinäallergia, raha, Rasalas, ravintoaihe, ristiriita, roskasakki, ruokavalio, ruokavaliohoito, ruudin keksiminen, Seija Sartti, sensuuri, sokeri, sokeri on vaarallista, sokeriannos, Suomalainen kirjakauppa, Suomen Diabetesliitto, Suomen Lääkäriliitto, suruviesti, sydän, sydäntauti, terveysaihe, toimittaja, traditionaalinen hoitokokemus, tutkimus, uutislähetys, uutispäällikkö, vanhus, verot, virallinen käsitys, YLE, äkkikuolema

Edellinen Seuraava