Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 27.06.2016

ERÄÄN YLE-UUTISEN ANATOMIA

14.06.2016 Ylen uutiset esitti, että liraglutidi (Victoza yms.) -niminen lääke vähentää peräti 22 % sydän- ja verisuoniperäisiä kuolemia. Tutkimus oli julkaistu NEJM -lehdessä. Tutkimuksessa verrattiin liraglutidin (Victoza) ja lumelääkkeen vaikutuksia keskenään. Lääke tuli aikoinaan tunnetuksi Vesa-Matti Loirin esiinnyttyä lääketehtaan mannekiinina sen käyttäjänä. Asia oli niin törkeä mielten manipulaatio, että lääketehdas sai sitä rapsut. Lopulta Loirikin joutui laihdutusleikkaukseen, kun lääkkeestä ei ollut apua.

Ylen esittämä uutinen vaikutti päällisin puolin selkeältä, mutta koko esitys herätti monia kysymyksiä. Ensinnäkin, Yle kertoi, että diabetes johtuu elimistön liian vähäisestä insuliinin tuotannosta. Tämä on totta tyypin 1 diabeetikoilla, joilla haima joko tuottaa liian vähän tai ei ollenkaan insuliinia, mutta väite ei pidä paikkaansa tyypin 2 diabeetikkojen kohdalla. Heidän elimistössään on liikaa insuliinia, mutta ongelma on siinä, ettei heidän elimistönsä enää reagoi insuliiniin. Insuliini on myrkky, jonka liikamäärä aiheuttaa elimistössä vastareaktion. Kuitenkin ohjelma käsitteli tyypin 2 diabetesta. Yle siis valehteli näin oleellisessa asiassa ja tuli sammalla tukeneeksi lääketehtaan tarkoitusperiä. Lääketehtaan etujen mukaista on esittää asia niin, että lääkkeet ovat ainoa vaihtoehto sairauden hoidossa. Tässä asiassa Yle toimi lääketehtaan etujen mukaisesti.

LÄÄKETEHTAAN MARKKINOINTIA

Tutkimuksen oli kustantanut lääkejätti Novo Nordisk, jonka lääke oli tuo tutkimuksessa käytetty aine. Novo Nordisk on myös insuliinin suurtuottaja. Siten tyypin 1 ja 2 fysiologisten erojen hämärtäminen tukee Novo Nordiskin lääkekauppaa. Insuliinin käyttö tyypin 2 diabeetikoilla on suorastaan rikollista. Sitä on perusteltu yhden tutkimuksen perustella. Tuo insuliinitutkimus oli huonosti tehty, eikä millään tavalla anna perustetta hoitaa insuliinilla tyypin 2 diabeetikkoja, kuten nykyisin on niin tapana. Mitään todellista tutkimusta ei ole tehty siitä, miten potilaat ovat pärjänneet insuliininsa kanssa. Maalaisjärkikin sanoo, ettei pitäisi lisätä insuliinin käyttöä, jos sitä on ennestään elimistössä liikaa. Tyypin 1 diabeetikkoja on maailmassa rajallinen määrä, mutta sen sijaan tyypin 2 diabetes leviää epidemian lailla. Ahneus saa aikaan kaiken laista. Lääketehdas haluaa väkisin noille kasvaville markkinoille. Ylimääräinen insuliini laskee verensokeria, vaikka sitä ennestään olisi liikaakin, mutta hyperinsulinemia eli liika insuliini vie ennenaikaisesti hautaan. Sen on todennut jopa suomalainen tutkimus aikoja sitten. Kolesteroli ei ole haitallinen, hyperinsulinemia on sydänkuolemien keskeinen syy. On oikeastaan irvokasta, että lääkärit määräävät statiineja rutiinisti diabeetikoille, vaikka heillä olisi normaalit kolesteroliarvot. Siinä rikotaan karkeasti lääkelakia, sillä statiinien myyntilupa perustuu niiden kykyyn laskea kolesterolia. Sydänkuolemien ehkäisyyn niitä ei ole rekisteröity. Yhdysvalloissa Lipitor-purkin kylkeen on erikseen painettu teksti, ettei lääke estä sydänkuolemia. Tässä taas nähdään lääkäreiden logiikka, josta antiikin filosofit vitsailivat. Lintu osaa lentää, perhonen osaa lentää, siis perhonen on lintu. Koko ala on kriisissä, sillä se "tiede", mille kaikki on perustunut, ontuu pahasti. Sitä ei valitettavasti monikaan lääkäri tiedosta, he ainoastaan voivat huonosti.

Se, ettei hyperinsulinemian todellisesta merkityksestä puhuta, johtuu rahasta, lääkäreiden korruptiosta ja vinoutuneesta ajattelusta. Insuliinia pistämällä saa näennäistä tulosta aikaan, mutta se ei ole syyn hoitoa. Hypreinsulinemian hoito on ruokavalio. Liika hiilihydraatti stimuloi insuliinin tuotantoa, ja jos se jatkuu liian kauan, on seurauksena hyperinsulinemia. Hiilihydraattirajoituksella elimistön insuliinin aineenvaihdunta normalisoituu itsestään, eikä mitään lääkkeitä tarvita. Ihmiset paranevat, ja tätähän ei haluta. Yle ei kerro mitään diabeteksen tästä puolesta, vaikka periaatteessa on vastuussa kansalle. Sen sijaan se kumartaa lääketehtaiden suuntaan. Tässäkin ohjelmassa esiintyi Itä-Suomen yliopiston proffa, jonka nimeä ei ole mainittu linkissä, mutta tuo opinahjohan on tunnettu siitä, että sen kaikki tutkimukset on joko ruoka- tai lääketeollisuuden kustantamia.

TILASTOHUIJAUSTA

Ohjelmassa professori lupasi liraglutidin-lääkkeen vähentävän 22 % diabeetikkojen sydänkuolemia. Ihmettelen, miten tuo luku on saatu aikaiseksi. Lääkeryhmässä oli 4668 potilasta, joista kuoli seuranta-aikana 608 potilasta eli kokonaista 13 % Plasebo -ryhmässä oli 4672 potilasta, joista kuoli 694 potilasta eli 14.9 %. Prosenttiyksikköero oli siis 1.9 %. Sydänkuolemia oli lääkeryhmässä 381 eli 8.2% ja plasebo -ryhmässä 447 eli 9.6 %. Ero oli 1.4 prosenttiyksikköä, joten miten ihmeessä on päädytty lukuun 22 %. Kun vielä katselee tilastokäppyröitä erikseen, niin tapahtumien nousukäyrät ovat kuta kuinkin yhteneväiset. Kun tutkimus oli vielä tehty eri maissa pätkätöinä, ja täydellinen data on lääketehtaan omaisuutta, niin tulosten manipulaatiolle on suuret mahdollisuudet. Juuri tämän takia nämä monikeskustutkimukset ovat roskaa, vaikka uutisen yksi oleellisimpia otsikoita oli, että suomalaisetkin olivat mukana, siis todelliset pöljät. Tämäkin tutkimus oli lääketehtaan kirjoittama, jonka sitten lääkärit vain allekirjoittavat saaden helposti meriittiä, kun oma nimi näkyy tunnetussa lehdessä. Lääketehdas formuloi tekstin siten, että saadaan tehot näyttämään vuoren korkuisilta ja haitat hiiren kokoisilta. Joten, jos oikein tiukkoja ollaan, tulos voisi olla päinvastainen, jos kaikki tutkimustieto olisi käytettävissä. Erityinen syy epäillä tulosmanipulaatiota oli, ettei liraglutidin todettu omaavan mitään sivuvaikutuksia, joka sellaisenaan on suuri vale näin kliinikonkin kokemuksen perusteella. Aine on yhdistetty muun muassa haiman ja kilpirauhasen syöpiin.

TUTKIMUS OLI TÄYSIN EPÄEETTINEN

Etiikka on tässä rahan maailmassa muuttunut etikaksi, joka vain maistuu happamalta ja haittaa bisnestä. On täysin etiikan vastaista olla hoitamatta ihmisiä, joilla on todettu selvä sairaus. Se voi kuulua lääkekehittelyn alkuvaiheeseen, jolloin testataan, onko lääkkeellä mitään vaikutusta, mutta jos lääkkeellä todetaan positiivisia, vaikutuksia, plasebotutkimukset ovat jatkossa epäeettisiä. Eettisesti on oikein verrata kahta jo käytössä olevaa, vaikutuksen omaavaa lääkettä keskenään, jolloin voidaan arvioida kumpi on tehokkaampi. Tässä tapauksessa mielekäs valinta olisi ollut verrata metformiinia liraglutidiniin. Metformiini on hyvä, tehokas ja turvallisin kaikista diabeteslääkkeistä. Sen ainoa todellinen haitta on, että se on liian halpa, ja sitähän sitten ei haluta mainostaa.

Mutta tutkimus antoi kuin varkain oleellisen tiedon. Liraglutidin on tehoton lääke diabeteksen hoidossa. Noilla prosenttieroilla ei lääkettä voi pitää lainkaan tehokkaana. Itse en missään tapauksessa määräisi sitä potilaille, ja jos minulla olisi diabetes, käyttäisin pelkästään ruokavaliota, jolla myös hoidan potilaitani erittäin hyvin tuloksin. Jos jotain lääkettä tarvittaisiin, niin sitten metformiinia, sillä kaikki muut diabeteslääkkeet ovat potentiaalisesti vaarallisia, eikä niiden pitkäaikaishyödyistä ole mitään tietoa. Liraglutidin on kaiken lisäksi pistoksina annettava lääke. Uutisen tarkoituksena on manipuloida mieliä, jotta ihmiset vaatisivat lääkettä lääkäreiltään. Ylen ja muun median tulisi vakavasti harkita, milloin julkaista näitä "terveysuutisia", on kyse sitten lääkkeestä, leikkauksista tai ruoka-aineista. Kritiikitön lihavuusleikkausten mainonta näyttää olevan tällä hetkellä median mieliaihe.

blogi-2016-06-27

En tiedä kuka Ylessä valitsee ja millä perusteella näitä "tiedeuutisia". Itä-Suomen porukalla ja Fogelholmilla on vapaa pääsy tuuttiin. Ilmeisesti kaverisuhteet palaavat tässäkin asiassa. Tämän kaltaisten uutisten esittäminen kertoo Ylen uutistoimituksen osaamattomuudesta ellei suorastaan rappiosta. Kanavasta on tullut eräänlainen sales promotion -väylä kavereille. Milloin kerrotan kaverin uudesta levystä, kirjasta, maalauksesta tai tanssiesityksestä tai näistä ihmelääkkeitä. Joka vuosi aina samat naamat ikään kuin mitään muuta ei tässä maailmassa olisi. Ohjelman lopuksi setämäinen toimittaja myhäilee, että kaikki on hyvin valtakunnassa. Ylen kannattaisi pitäytyä vain näyttämään kuinka ay-äijät hörppivät kahvia ja antaa muun olla, kun kompetenssi ei ylety asialliseen uutisointiin.

Ajattelin olla kirjoittamatta politiikasta, mutta tuo Brexit ja sen ympärillä pyörivä mielipuolinen sirkus todella harmitti. Kyseessä oli parlamentaarisen demokratian rappio, ellei tuhon alku. Idea kansanäänestyksestä on äärimmäisen vaarallinen ja antaa tilaa massiiviselle manipulaatiolle. Asiat ovat nykyisin hyvin monimutkaisia, eikä niitä voida ratkaista huutoäänestyksellä. Meillä, kuten kaikissa EU-maissa, valitaan vaaleilla parlamentti, jonka vastuulla päätösten tulisi olla. Jos sitten kansa ei pidä ratkaisusta, niin sitten seuraavissa vaaleissa voi äänestää toisin. Tämä tietysti edellyttää, että poliitikoilla on selkärankaa sanoa, mitä asioita hän ajaa eikä olla vain nätti ruudussa, kuten on tapana. On täysin vastuutonta poliitikoilta edes ehdottaa kansanäänestystä missään asiassa. Se on vastuun pakoilua ja osoitus tuuliviirimäisestä heikkoudesta. Tässä maailmassa Eurooppa pärjää vain, jos se on yhtenäinen. Yhdysvaltojen ja Venäjän edun mukaista on, että Eurooppa muuttuisi balkanilaiseksi tilkkutäkiksi, jonka irrallisia paloja voi helpolla potkia. Tiivis Eurooppa on myös paras turva globalisaation haittoja vastaan. Eurooppa voi ja sen tulisi noudattaa eurooppalaisen perinteen mukaista politiikkaa ja pistää rajat globaaleille yrityksille. Kun Suomessa töpätään, niin syy on aina muissa. Se, että meillä menee huonosti, johtuu pelkästään suomalaisista itsestä. Syy ei ole EU:n tai euron. Suomi globalisoi itse itseään antamalla esimerkiksi terveydenhoidon kansainvälisten yritysten käsiin. Se ei ole EU:n vika. Syynä ovat nämä asiantuntijat jotka ovat myyneet itsensä globaaleille yrityksille. Tuo brittien äänestys jakoi kansan. Yli 65-vuotiaat kääkät ja peräkammareitten asukkaat äänestivät eron puolesta, kun taas nuoriso oli eroa vastaan. Ero oli vajaan kahden prosenttiyksikön suuruinen eli ei voi puhua mistään voitosta. Cameron saattoi tempullaan hajottaa koko kuningaskunnan.

Suomelle EU on ollut elintärkeä. Ilman EU:ta olisimme Venäjän provinssi. Ikuisuuspresidenttinä olisi Putinin lailla Väyrynen, jonka aisankannattajina toimisivat tämän tapaiset luuserit, jotka vihaavat kaikkea kehitystä ja vierasta, jopa oman maan kansalaisia, jotka puhuvat ruotsia. Olen sen verran vanha kundi, että olen kokenut menneen Suomen ahdistavana pikkunilkkien hallitsemana maana, jonka EU pakotti muutokseen. Se tietysti risoo monia kyläpäälliköitä, mutta on antanut ihmisille tilaa hengittää ja ennen kaikkea luonut nuorisolle mahtavat mahdollisuudet kehittyä ja edetä elämässä. Jos EU:n etuja ajatellaan ihan tavallisen ihmisen kannalta, niin hyvä esimerkki siitä on saksasalainen Lidl, jonka tulo Suomeen mursi suurmarkettien hintakartellin kuluttajien eduksi. Lisää muutosta tarvitaan, jotta sellunkeittomaasta tulisi moderni yhteiskunta. Tietysti voidaan kysyä, halutaanko sitä. Neuvoni nuorisolle on, että opiskelkaa saksan kieltä. Saksassa on tulevaisuus. Siellä on paljon duunia tarjolla osaaville.

Edellinen Seuraava