Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 13.01.2015

HESARIN ANATOMIA

Helsingin Sanomien hiipuva suuruus aiheuttaa kaikenlaista, jopa ihan epätoivoisia tekoja. Lehti mitätöi nettiä ja pullistelee ajatuksella, että ihmiset olisivat valmiita maksamaan syvälle luotaavista artikkeleista, netti kun on lehden mukaan niin kovin pinnallinen. Onko asia näin? On kai avattava ruumis kuten anatomian laitoksella tehtiin ja katsottava, mitä lehti on syönyt.

Esimerkkinä torstaina 8. päivä tammikuuta 2015 julkaistu juttu transrasvoista. Jutun on kirjoittanut toimittaja Helena Hietaniemi, joka on terveysasioista kirjoittava freelance-toimittaja, ei siis talon omaa väkeä. Valtaosa terveystoimittajista kirjoittaa valtavirtaa ja lääketeollisuutta tukevia juttuja. Kriittisiä aiheita he eivät käsittele. Hietaniemen juttu on otsikoitu Transrasva on rasvoista pahimpia – mutta saako sitä enää mistään? Hietaniemi on haastatellut kolmea lähdettä. Yksi haastateltava on professori Marina Heinonen, toinen Raision kehityspäällikkö Jouni Nieminen ja kolmas on sitten koko THL kollektiivisesti, sillä Hietaniemi ei kerro, kuka tai ketkä ovat THL:n lausunnon takana. Ilmeisesti Puskan lähdettyä talon on vallannut säädyllinen ujous. Erikoisinta Hietaniemen linjassa on, että hän on vain haastatellut vain samaa mieltä olevia henkilöitä. Kun puhe on etenkin transrasvoista, niin maasta löytyisi todellista asiantuntemusta, sellaisia kuin professori Kari Salminen sekä todellinen raskaan sarjan asiantuntija tohtori Mikko Griinari, joka tehnyt väitöskirjansa Cornellin yliopistossa maitorasvoista.

Ehkä Hietaniemi on saanut toimittajakoulutuksensa Tampereen yliopiston taistolaishengessä. Pitää haastatella vain sopivia henkilöitä. Ennen asiat kirjoitettiin Lenin-sedän hengessä, mutta nyt isäntä on vaihtunut. Hyperkapitalismi on todellinen jumala, joka siunaa ja antaa jokapäiväisen leivän myös toimittajille.

Kun sitten miettii, mitä haastateltavat ovat kertoneet, niin jokainen valehtelee. Marina Heinosen mielipiteet tiedetään. Hän liputtaa härskisti ruokateollisuuden suuntaan. Hän on toitottanut jo pitempään, että lisäaineet eivät ole haitallisia perustelematta väitteitään millään tavalla. Tässä jutussa hän kertoo, että teollisuus on luopunut entisestä tavasta kovettaa kasvirasvoja, jossa yhteydessä syntyy transrasvoja. Nykyinen tuotanto perustuu vaihtoesteröintiin, joka ei tuota transrasvoja. Mutta sen ei tarvitse tarkoittaa, että nuo rasvat olisivat terveellisempiä kuin entiset. Kuluttajan kannalta Heinonen ei kerro totuutta tai suorastaan valehtelee. Ehdotan, että menette ihmiset markettiin ja luette, mitä margariinipakettien selosteissa sanotaan. Käytännössä lähes kaikki margariinit ovat tehty vanhalla menetelmällä, jopa Anni Helena eli kaikki sisältävät transrasvaa. Sama koskee kaikkia paistorasvoja. Myös valmisruokien valmistuksessa on käytetty margariinia. Heinonen voisikin kertoa, mitkä kasvirasvat eivät sisällä transrasvaa. Tulee tässä yhteydessä mieleen, miksi kukaan ei enää leivo voilla. Se olisi todellinen kilpailuetu nykyisin.

Seuraava haastateltava Raision kehityspäällikkö Jouni Niemelä sanoo, että voissa on enemmän transrasvoja ja vaikka margariinissa oli aikoinaan enemmän transrasvoja, niin margariini on terveellisempää, koska se on pehmeää rasvaa. Idioottimainen ajatus, sillä voissakin on pehmeää rasvaa. Onko siis voin pehmeä rasva jotenkin epäterveellistä, kun siitä ei koskaan puhuta? Olisin hiljaa Niemelän housuissa, sillä valehtelu ei ole koskaan hyväksi bisnekselle. Kuluttajat kostavat, ja firman maine menee. On totta, että luonnossa etenkin märehtijöiden maitorasvoissa on transrasvoja, mutta ne poiketen teollisuuden synnyttämistä transrasvoista ovatkin terveyden lähde. Esimerkiksi maidon konjugoitunut linolihappo (CLA) laihduttaa, estää syöpää, sydäntautia ja diabetesta, kun taas margariinien transrasvat aiheuttavat juuri näitä sairauksia. Luonto on merkillinen. Sieltä ihminen on ravintonsa saanut ja vaikka luontoa matkittaisiin, niin se ei tuota kuin epäterveyttä. Nyt on myös selvitetty, miten keinotekoinen transrasva kovettaa verisuonet. Heinonen ei lue näitä tutkimuksia, sillä hän on ihastunut vain E-koodeihin.

THL:n osuus on tyrmistyttävä. Laitos niputtaa Raision Niemelän kanssa luonnon- ja keinotekoiset transrasvat yhteen. THL:n mukaan maidon transrasvat vaikuttavat samalla tavalla kuin kasvirasvojen tranrasvat. Siis täydellistä puppua! Miten valtion virasto voi valehdella, eikö kukaan vastaa enää mistään? Puskan fantasiamaailma on kantanut todella hedelmää, kun ei enää osata erottaa väärää oikeasta. Nyt sama äijä on pyrkimässä eduskuntaan Kepun suosion imussa. Väyrysestä ulkoministeri ja Puskasta terveysministeri, niin hyvin menee. Äänestäkää ihmeessä nuoria, sillä tuo kääkkäkaarti on ajanut maan nykyiseen tilaan, ja nuoret joutuvat sitten aikanaan maksumiehiksi. Tuolla jengillä ei ole kerta kaikkiaan mitään annettavaa tälle maalle. He ovat kehityksen jarru. Yksi puskallinen lipesi joukosta ja sai lääketeollisuuden etäpäätteestä Sydänliitosta töitä, mikä suomalaisen käytännön mukaan on kaukana korruptiosta. Tuija Brax mainostaa Puskan ideologiaa, mutta hänen fyysinen olemuksensa kertoo hyvin, mihin suositukset lopulta vievät. Näitä naisia marketit ovat pullollaan. Brax sanoo olevansa fat but fit, mikä on suomeksi läski mutta kondiksessa ikään kuin se olisi jokin terveyden tae. Valitettavasti näin ei ole, vaan hän kuuluu riskiryhmään niin diabeteksen kuin sydäntautien suhteen. Vaikka kuinka treenaisi, se ei muuta häiriintynyttä aineenvaihduntaa. Ainoa tapa palauttaa terveys on antipuska-ruokavalio, mutta sillähän ei saa duunia vapailta markkinoilta.

Vaihtoesteröinnistä sen verran, ettei todellakaan näytä hyvältä. Monet asiantuntijat pitävät näitä uudella tavalla valmistettuja rasvoja jopa pahempina kuin transrasvoja. Oheisena ehkä maailman parhaan rasva-asiantuntijan, tohtori Mary Enigin näkemys näistä uusista rasvoista. Tiedetään, että esteröidyt rasvat sekoittavat veren rasva-arvoja ja altistavat diabetekselle. Joten, nämä uudet rasvat eivät todellakaan ole mitään terveysrasvoja. Muualla asiat kerrotaan suoraan, mutta Suomessa kerrotaan muunneltua totuutta. Muualla on myös varoiteltu, kuinka vaarallista on väärän tiedon jakaminen näissä asioissa. Meillä taas viranomaisten (THL) sallitaan valehdella.

Jos näin karkeasti Hesari vääristelee todellisuutta, niin voi hyvällä syyllä kysyä, miten on lehden muiden juttujen laita.

Karppaus on pakkomielle Hesarille. Lehti on julistanut karppauksen menneen pois muodista. Voi kysyä, mikä muoti? Eikö Puska-Fogelholmin linja ole muoti, jos mikään. Sehän ei perustu tutkittuun tietoon vaan on muoti siinä missä nykyinen miesten tiukkatakkilinja. Lääkäripäivillä dosentti Pia Jallinonoja on puhunut karppauksesta, josta ei ilmeisesti tiedä yhtään mitään, mutta dosenteille on tyypillistä puhua mistä tahansa tittelin arvovallalla. Jutun otsikko on suorastaan naurettava Karppauksesta innostuttiin, koska se osui tieteen ja nautinnon ristiriitaan. Jallinojalta on mennyt monta unetonta yötä miettiessä, miten räväyttää. Hän on sitä samaa ruokateollisuuden genreä kuin edellisetkin. Tietysti Hesari oli paikalla ja tuo tyhjänpäiväinen typeryys piti oikein painaa lehteen. Todellisuudessa vähähiilihydraattisen ruokavalion ansiosta tuhannet ihmiset ovat saaneet diabeteksensa remissioon ja päässeet lääkkeistä, mutta sitä tietoa Hesari ei halua jakaa.

Hesarin maanantaina 12. tammikuuta 2015 julkaisema juttu Amerikkalaiset sekosivat lehtikaalista – seuraavaksi hitiksi ennustetaan kukkakaalia tuo mieleen lähinnä jakomielitaudin. Lehti joka käyttää kaiken energiansa lytätäkseen vähähiilihydraattisen ruokavalion, julkaisee vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta positiivisen jutun. Lehti- ja kukkakaalia syövät amerikkalaiset ovat kaikki vähähiilihydraattisen ruokavalion kannattajia. Muut popsivat purilaisia ja palan painikkeeksi pillereitä tai piikittävät insuliinia. Juuri nämä kyseiset tärkkelyksettömät vihannekset muodostavat vähähiilihydraattisen ruokavalion keskeisen osan, mistä olen kirjoittanut vuosikausia. Lanseerasin kukkakaalimuusin suomalaisille toistakymmentä vuotta sitten. Lehtikaali on Pohjois-Saksan perusruokaa, jota jenkit ovat oppineet käyttämään vasta viime vuosina kasvavan vähähiilihydraattisen buumin myötä. Karppaus tai mitä sanaa Hesari sitten käyttääkin ei ole ohimennyt muoti vaan kasvava ruokavallankumous. Hesari tulee saamaan kunnolla nenilleen lähitulevaisuudessa. Mutta historia on armollinen: tämän päivän lehteen kääräistään huomenna kukkapuska ja ylihuomisessa lehdessä voidaan taas sanoa, että olemme olleet aina samaa mieltä.

Syy, miksi transrasva juttu on julkaistu on, että se on osa laajaa manipulaatiota. Lasten vanhemmat ovat alkaneet kysellä, mitä heidän lapsensa syövät tarhoissa ja kouluissa. Demokraattinen Suomi on fasistiseen tyyliin riistänyt vanhemmilta mahdollisuuden vaikuttaa lastensa kouluruokaan. Isoveli pyrkii tallaamaan kaiken orastavan vastarinnan ja yhtenä keinona tässä sodassa ovat tämän tyyppiset Hesarin jutut. Vastaavaa mielten muokkausta on koettu myös Yhdysvalloissa. Vanhaa ravintotutkimusta on manipuloitu uuteen uskoon. Nyt puurosta on tehty terveysruokaa. Tuo tutkimus on siinä mielessä mielenkiintoinen, että se alkujaan totesi rasvaa syövien olevan terveempiä kuin vähärasvaisella dieetillä olevat. Nyt puuro on väkisin väännetty terveysruuaksi ja tämä johtuu siitä, että Yhdysvalloissa ihmisten tietoisuus gluteiinin vaaroista on kasvanut ja se on ”bad to business”. Ihmettelen myös, mistä ovat kaivaneet esiin puuron, sillä se ei kuulu perinteiseen amerikkalaiseen ruokavalioon. Rahalla saa ihmeitä aikaan. Olen käynyt Yhdysvalloissa vuosikymmenien ajan ja en ole kuuna päivänä tavannut ketään, joka söisi puuroa. Tutkimuksen väite on samaa kuin jos Fogelholm väittäisi, että japanilaisten pitkän iän salaisuus on ruisleipä.

Veronmaksajien tuella elävä Ylen ”Vaikka tänään on hieman ikävää, niin huomenna päivä paistaa” -uutiset antoi päälähetyksessä tilaa todella idioottimaiselle jutulle, missä ravintoterapeutit antoivat synninpäästön prosessoidulle ruualle. Voikin vain ihmetellä, miten ravintoterapeuttien kyvyt yltävät moiseen väitteeseen. Todella järkyttävää on, että pääkanava lähettää moista roskaa. Ylessäkin Lenin-sedän on korvannut tämä merkki: $.

Kaiken lässyttelyn tarkoitus on siirtää ihmisten huomio muualle siitä, mitä maailmassa todella tapahtuu. Pariisin isku oli traaginen tapahtuma, mutta kuvion ei tarvitse olla sitä, mitä meille on tarjottu. Itse ranskalaisetkin epäilevät selityksiä. Kaikki on liian siistiä ja kuin ihmeen kaupalla roistot oli heti selvillä. Tämäkin juttu taitaa kuulua sarjaan Irakin massatuhoaseet ja Yhdysvaltojen harjoittama kidutus. Venäläisistäkin on tehty roistoja sillä seurauksella, että Euroopalla ja Venäjällä menee taloudellisesti huonosti, kun Yhdysvallat sen kun porskuttaa. Perinteisen dekkariajattelun mukaan pitäisi ajatella motivaatiota eli että kuka hyötyy. Tässä tapauksessa asia on aika ilmeisen selvä. Ranska haluaa tunnustaa Palestiinan, poistaa Venäjän pakotteet ja ranskalaiset ovat olleet kovia vastustamaan vapaakauppasopimusta. Eräälle taholle Venäjän ja Euroopan yhteistyö olisi todella paha asia.

Taneli Heikka kirjoitti Hesarissa raikkaasti heti Uuden Vuoden jälkeen ”Suomalainen valehtelee aina – YK:ssakin saduillemme naurettiin”. On suoranainen ihme, että kirjoitus läpäisi lehden konsensuslinjan. Onko toimituksessa tapahtunut moga vai mikä syynä, sillä pelkästään transrasvajutun perusteella voi sanoa, ettei Hesari harrasta mitään journalismia vaan on osa laajempaa manipulaatiokoneistoa. Se on sääli, sillä maassa on hyviä toimittajia, joilla on journalismi hallinnassa. Tilanne muistuttaa sitä, mitä on tapahtunut Yhdysvalloissa. Jos et kirjoita oikeaoppisesti, loppuu leipä. Monet hyvät toimittajat ovat siirtyneet vapaiksi toimittajiksi säilyttäen siten vapautensa kirjoittaa, miten itse todella ajattelevat. Lopuksi voin vain todeta, että tämä Hesarin obductio (ruumiinavaus) kertoi, että sisältö on mitä odotettiin: täydellistä sylttyä minkä lisäksi vainaja eläessään kärsi myös jakomielitaudista.


Blogin aihesanat:
aineenvaihdunta, amerikkalainen, anatomia, Anni Helena, asiantuntija, diabetes, E-koodi, fantasiamaailma, Helena Hietaniemi, Helsingin Sanomat, insuliini, jakomielitauti, Jouni Nieminen, kapitalismi, Kari Salminen, karppaus, kasvirasva, keinotekoinen rasva, kidutus, konjukoitunut linolihappo, korruptio, koulu, kovettunut verisuoni, kukkakaali, laihtuminen, lehtikaali, Lenin, lisäaineet, luonnonrasva, lääketeollisuus, Lääkäripäivät, maito, maitorasva, manipulaatio, margariini, Marina Heinonen, Mary Enig, massatuhoaineet, mielen muokkaus, mieli, Mikael Fogelholm, Mikko Griinari, märehtijä, nautinto, netti, paistorasva, Pariisin isku, Pekka Puska, Pia Jallinoja, prosessoitu ruoka, puuro, Raisio, ranskalainen, rasva, ravintoterapeutti, ravintotutkimus, ruisleipä, ruokateollisuus, ruokavallankumous, ruumiinavaus, ruumis, Sydänliitto, sydäntauti, syöpä, taistolaishenki, Taneli Heikka, tarha, terveysministeri, terveystoimittaja, THL, tiede, transrasva, Tuija Brax, tutkimus, tärkkelys, vaihtoesteröinti, vale, valehtelu, valmisruoka, vapaakauppasopimus, venäläinen, veronmaksaja, vihannes, voi, vähähiilihydraattinen, väitoskirja, YK, Yle

Edellinen Seuraava