Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 20.12.2007

JOULUN LAPSI

Näin Jouluna viettäessämme pyhän lapsen syntymäjuhlaa on hyvä muistaa samalla maailman kaikkia lapsia, erityisesti niitä, joilla asiat eivät ole aina niin hyvin. Onneksi on äitejä jotka taistelevat lastensa puolesta järjestelmän rattaissa.

Kirje Kirsiltä:

Terve ja energinen tyttäremme alkoi valittaa huonoa vointia esikouluikäisenä. Häntä tutkittiin useampaan otteeseen sairaalassa ilman tuloksia. Noin puolen vuoden kuluttua hän flunssan seurauksena meni äkisti niin huonoon kuntoon, että päätin kiidättää hänet keskellä yötä sairaalaan. Diagnoosiksi tehtiin välittömästi 1 tyypin diabetes. Asia tuli meille, niin kuin monille muillekin perheille, täysin yllätyksenä.

Teho-osastopäivien jälkeen pääsimme saman tien sairaalan hämmästyttävän tuotteistettuun diabetes-pakettiin. Sairaalassa ollaan pari viikkoa, lukemiseksi saadaan heti kirja aiheesta, saadaan vastuulääkäri ja -sairaanhoitaja, tavataan ravintoterapeutti, psykologi, sosiaalityöntekijä. Tietenkin aloitetaan harjoittelemaan verensokerin mittaamista, insuliinin antamista ja oikeanlaista syömistä.

Henkilökunta oli ystävällistä ja hoiti pakettiin kuuluvat tehtävät todella kiitettävän tunnollisesti. Yleinen tunnelma aiheen ympärillä oli kuitenkin todella dramaattinen. Ymmärsimme kyllä itsekin asian kriittisen tärkeyden jo teho-osastoöiden jo ensimmäisten informaatioiden perusteella. Monta eri asiantuntija-aikuista kävi joka päivä istumassa tytön sängyn vieressä puhumassa pitkään kaikesta diabetekseen liittyvästä. Moneen kertaan korostettiin lapselle, että hän sairastaa nyt loppuelämänsä ja hänen tulee joka päivä tästä ikuisuuteen hoitaa ja lääkitä itseään. Joka päivä häneltä kysyttiin, miltä nyt tuntuu. Alle kouluikäinen tyttö vastasi, että ihan hyvältä ja voitteko olla hiljaa, kun hän katsoo nyt Kaunotarta ja Kulkuria. Huoneeseen tuli myös pari vuotta diabeetikkona ollut poika äitinsä kanssa. Äiti toi esille jatkuvasti kahden päivän yhteiselomme aikana, kuinka heidän koko elämänsä oli muuttunut täydelliseksi kaaokseksi diabeteksen myötä.

Nyt voin itse kertoa muille samassa tilanteessa oleville parin vuoden kokemuksella, että meidän elämämme ei ole muuttunut täydelliseksi kaaokseksi. Silmämme ovat kyllä avautuneet monessa suhteessa, asioiden arvojärjestys on tullut tarkistettua ja nykyään todella teemme niitä asioita, jotka koemme tärkeimmiksi, emmekä vain halua ja aio joskus aloittaa tekemään niitä. Sellaisia asioita ovat mm. perheen kanssa hyvää mieltä tuottavien asioiden tekeminen, säännöllinen liikunta sekä koko perheen elämäntavaksi, suureksi nautinnoksi ja tyttären hyvinvoinnin tukijaksi tullut vähähiilihydraattinen ja ravinteikas ruokavalio.

Jo alkuvaiheen sairaalassa olon aikana luonnollisesti imin itseeni kaiken mahdollisen tiedon diabeteksesta. Jostain syystä kuitenkin heti alusta asti meistä tuntui, ettei kaikki voi olla ihan sitä miltä näyttää. Kaikki oli liiankin valmiiksi ajateltua. Onhan niitä muitakin kroonisia sairauksia, mutta tämä paketti on ihan omaa luokkaansa. Diabetes on toki vakava asia ja vaatii säännöllistä seurantaa. Silti tuntuu oudolta, että tämän nykyajan epidemian tartunnan saaneet pääsevät välittömästi kaikki samaan putkeen. Heti myös kerrotaan, että kukaan ei tiedä, mikä diabeteksen aiheuttaa. Paljon on kyllä tutkittu mm. vauvaiän rokotuksia ja lehmänmaitoa. Siitä muistinkin, että yli 10 vuotta aikaisemmin olin samaisessa sairaalassa osallistunut ilmeisesti kyseiseen tutkimukseen, kun poikamme syntyi. Tutkimuksen tarkoitus oli selvittää mm. onko täysimetyksellä merkitystä myöhempiin sairauksiin, kuten diabetekseen. Olin ilmoittanut halukkuuteni osallistua tutkimukseen. Olin täyttänyt paperit. Olin imettänyt poikaa eli ollut käyttämättä lehmän maitoa yli puoli vuotta. Kukaan ei koskaan kuitenkaan kysynyt imetyksen pituudesta eikä muutenkaan palannut asiaan. En yrityksistäni huolimatta löytänyt mitään kommunikointikanavaa tutkimukseen. Nyt sitten 10 vuotta myöhemmin kuulin, että sairaalassa aihetta oli tutkittu pitkään, mutta mitään ei ollut selvinnyt. Myöhemmin tyttäremme syntyi samassa sairaalassa. Tarkoitukseni oli toimia samoin eli välttää lehmänmaitoa aluksi kokonaan. Pari päivää synnytyksen jälkeen olin sairaalan puolen tunnin fysioterapiassa ja jätin vauvan hoitajille, joiden kanssa sovimme että äidinmaidon vastiketta ei saa antaa. Valitettavasti joku hoitajista oli kuitenkin juottanut tytölle Tuttelit, kun palasin. Harmistuin tietenkin, mutta eihän tehtyä saanut tekemättömäksi.

Takaisin diabetes-aikaan ja sairaalajaksoon: Sairaalassa oli huomiota herättävän ystävällistä eri ruoka-ainevalmistajilta, että ne olivat ilmeisesti sponsoroineet lasten diabeetikkoyksikköön harjoittelukeittiön täyteen ruokaa. Tai sitten sairaala tilasi sinne ihanat herkut itse. Siellä meillekin opetettiin parin viikon ajan kädestä pitäen, miten tytön tulee jatkossa syödä. Tarjolla oli välipala-aineita: ihania, tuoreita, valtavia vaaleita sämpylöitä, margariinia, kevytjuustoa, kaiken makuisia kevytjugurtteja, Mignon-suklaamunia, pillimehuja, banaaneja ja sitten vihanneksiksi pöydällä oli kurkku ja pari tomaattia, joista sai leivän päälle leikata siivuja. Pääruoka oli kaksi kertaa päivässä. Se oli tietysti vaihteleva: kiusausta, pastaa, perunaa ja kastiketta, keittoa jne. Juomaksi mehua tai rasvatonta maitoa. Ruuan kanssa leipää. Samoja ruokia tarjoillaan kuulemma myös lasten diabetes-leireillä. Sairaalan ravintoterapeutti laati tyttärellemme kirjallisen ateriasuunnitelman: 1. Aamiaiseksi 2 leipää margariinilla ja leikkeleillä, 2 dl jugurttia. 2. Vähän ajan päästä välipala: hedelmä ja Digestive-keksi. 3. Kohta lounas: perunaa/riisiä/makaronia ja annos lihaa/kanaa/kalaa/makkaraa 4. Sitten iltapäivän ensimmäinen välipala: 2 leipää ja desi tuoremehua. 5. Kohta iltapäivän toinen välipala: leipä tai hedelmä 6. Päivällinen: perunaa/riisiä/makaronia ja annos lihaa/kanaa/kalaa/makkaraa 7. Illan välipala: leipä tai hedelmä (vapaaehtoinen) 8. Iltapala: 2 leipää ja margariinia leikkeleillä, 2 dl maitoa, kaakaota ym.

Alle 30-kiloisen tyttäremme ateriasuunnitelman vuorokauden yhteishiilihydraattimäärä oli 215 tavallisena päivänä. Synttäreinä ja karkkipäivinä saisi vapaasti herkutella isomman määrän, mutta silloin laitettaisiin ylimääräinen annos insuliinia. Tavallinenkin päivä vaati aikamoisen insuliinimäärän ja meillä olikin sairaalassa vähän vaikeuksia löytää sopiva taso. Alku tuntui pelkältä matematiikalta ja harjoittelulta. Kun mentiin sairaalan pihalle ulkoilemaan, otin mukaan mittarin ja pillimehun. Mittauksessa verensokeri oli alhainen ja annoin ohjeiden mukaan mehun. Sitten kohta se olikin taas korkea ja seuraavalla lääkärikierroksella nostettiin insuliiniannostusta. Aloimme pikkuhiljaa oppia miten verensokeri reagoi hiilihydraattiin ja miten se saatiin alas insuliinilla. Tytöllä oli jättimäiset ruokahalut ja herkut maistuivat. Koskaan kotona ei oltu herkuteltu näin paljon ja usein. Olemme aina urheilleet paljon ja olleet kiinnostuneita ravintoaineista ja syömisestä. Siksi tämä diabeetikon ylenpalttinen hiilarien syönti alkoi tuntua oudolta, varsinkin kun se vaati aina reilusti insuliinia. Miksi tyttö yhtäkkiä tarvitsisi niin paljon hiilihydraatteja?

Pyysimme ravintoterapeutilta ylimääräisen keskusteluajan kysymyksillemme. Yhteistä säveltä ei löytynyt. Hän kertoi mm, että nykyajan ylipaino-ongelma johtuu siitä, kun elintaso on mahdollistanut liiallisten proteiinien syönnin ja proteiinit lihottavat. Meitä vähän ihmetytti, kun oltiin aina pidetty proteiineja arvossa ja syöty niitä reilusti eikä ylipainoa ole kertynyt, lapsetkin ovat vähän liiankin hoikkia. Ja olimme jo nyt pienessä ajassa huomanneet, että tyttöhän voisi syödä ihan määrättömästi hiilareita ja saatuaan insuliinia tekee niitä kohta taas mieli. Jo muutamassa päivässä oli sairastumisen aiheuttamat menetetyt kilot saatu takaisin. Terapeutti antoi myös terveellisiä vinkkejä: voimme hyvin viedä tytön pizzalle, mutta kannattaa tilata pizza vähemmällä juustolla. Kannattaa säästää elimistö kaikelta ylimääräiseltä rasitukselta kuten rasvoilta ja käyttää aina kevyttuotteita. Leipomisesta ei kannata luopua, mutta koska jauhot sinänsä ovat melkein puhtaita hiilihydraatteja, ei sokeria kannatta leivonnaisissa enää korvata muilla makeutusaineilla. Session aikana toisinaan hieman nopeasti kiihtyvä mieheni alkoi ottaa kierroksia ja yritti kyllä säilyttää malttinsa, mutta esitti kuitenkin joitain skeptisiä kommentteja. Ravintoterapeutti kuittasi ne ylimielisesti ilmoittamalla tehneensä näitä diabeetikkojen ateriaohjeistuksia lapsille jo 70-luvusta asti.

Näin jälkeenpäin ajatellen tämän keskustelun jälkeen aloimme kaiken uuden tiedon oppimisen lisäksi myös ajatella itse. Olemme tietenkin edelleen kiitollisia sairaalan ahkeralle henkilökunnalle, joka hoitaa tehtäviään todella tunnollisesti. Silti olemme myös kiitollisia omalle rohkeudellemme ja oivalluksellemme, että vastuu viime kädessä on meillä.

Sairaalassa oli myös yksi muista hieman poikkeavasti ajatteleva mielestämme miellyttävä mieslääkäri, jonka kommentit rohkaisivat meitä itsenäiseen ajatteluun. Hän mainitsi, että lääkeinsuliini rasittaa maksaa, minkä vuoksi maksakontrollointi on onneksi Suomessa aktiivista. Yhtenä iltana, kun tytöllä oli taas juuri ennen nukahtamista nälkä, toimin sairaalan henkilökunnan ohjeiden mukaan ja tein hänelle ison leivän. Seuraavana päivänä ehdotin varovaisesti kyseiselle lääkärille, että kotona voisin ehkä vastaavassa tilanteessa harkita vaikka munakasta ravintoterapeutin ohjeista poiketen, niin ei tarvitsisi nostaa insuliiniannosta. Hänestä se oli hyvä ajatus.

Vielä sairaalajakson jälkeen lääkärikäynnillä saimme häneltä ajattelemisen arvoisen vastauksen. Kuten meille oli kerrottu, tytön haima alkaisi tuottaa väliaikaisesti insuliinia nyt kun se oli saanut lääkintää avuksi. Vaihe olisi lyhyt, mutta sen aikana pitäisi lääkeinsuliinia vähentää ja seurata tietenkin tilannetta koko ajan. Kysyin häneltä, kuinka pieneen määrään ehkä päästäisiin. Hän ei antanut varsinaista vastausta, mutta kertoi että tällä hetkellä yksi poikapotilas käytti vain puoli insuliiniyksikköä vuorokaudessa. Totesin, että silloinhan poika voisi vaihtoehtoisesti jättää viitisen hiilaria syömättä. Lääkäri ei kommentoinut, minkä tulkitsin rohkaisevaksi tilaksi omille johtopäätöksilleni. Seuraavalla kerralla kuulimme, että lääkäri oli siirretty toisiin tehtäviin. Harmi, koska häneltä ehkä olisimme saaneet tukea ajatuksillemme.

Aloimme nimittäin vähentää ohjeiden mukaisesti insuliinia. Vaikka tytöstä olikin kivaa ottaa päiväkotiin mukaan herkkuvälipaloja, huomasimme myös että vähentämällä tarpeettomia hiilareita, joita ei ennenkään oltu syöty, väheni myös insuliinin tarve. Päätimme jättää kaikki isot hiilarikuormat pois. Samalla muistin, että työkaverini oli jokin aika sitten kertonut kokeilleensa Antti Heikkilän vähähiilarista ruokavalioa ja todenneensa sen kaikin puolin hyväksi. Paino oli pysynyt ihanteellisena ja olo virkeänä. Hän oli kuullut siitä appivanhemmiltaan, jotka olivat sen avulla laskeneet sokeriarvoja, verenpainetta ja päässeet eroon lääkkeistä. Myöhemmin tapasinkin kyseisen pariskunnan, joka suorastaa säteili hyvinvointia. Ostin ja luin siis Heikkilän kirjat. Sen jälkeen tutustuin myös vähähiilihydraattiseen ruokavalioon monissa kansainvälisissä lähteissä eri medioissa. Koska kyseessä oli oman lapsen terveys, voin sanoa että käsittelin aiheesta niin laajan tietomäärän sadoista eri lähteistä, ettei epäilyksille ollut enää pahemmin sijaa. Etsin myös isojen alan sairaaloiden lääkärien ravintosuosituksia diabeetikoille sellaisista maista, joiden sairaanhoitosysteemi on erilainen kuin meillä. Löydöt vahvistivat epäilykseni. Esim. intialainen laajasta diabetesohjelmastaan tunnettu sairaala, joka oli saanut tekemästään pitkäjänteisestä työstä kansainvälisiä palkintoja, suositteli sivuillaan diabeetikon (erittelemättä 1 ja 2) ruokavalioksi vähähiilihydraattista, puhtaista raaka-aineista tehtyä, reilusti kasviksia ja luonnonrasvoja sisältävää ruokavaliota, jonka osana on rajoitetusti esim. omenat ja viljojen sijasta korkeintaan riisi pienissä määrissä. Sokerit, makeat hedelmät ym. pois tai vähiin.

Kaikki käsittelemäni tieto oli todella hämmentävää saamiemme ohjeiden rinnalla. Eikä kyseessä ollut tietenkään vain Intian tyyppisten valtioiden tietolähteet. Harvardin yliopiston tutkimuksista lähtien oli todistettu, ettei eläinrasvoilla ollut aiemmin väitettyjä terveyshaittoja. Eikä oikeastaan olisi tarvinnut mennä edes merta edemmäs kalaan. Oma 95-vuotias isoäitini voi edelleen hyvin syötyään ikänsä maatalon emäntänä perinteistä suomalaista perusruokaa. Myös isoisäni ja heidän molempien vanhempansa saivat elää todella pitkän ja terveen elämän. Mieheltänikin vielä löytyy sen sukupolven sukulaisia, joiden pää on terävä kuin partaveitsi. He ovat se ikäryhmä, joka on kaikkein huonoimmin lähtenyt mukaan valmisruoka- ja rasvaton maito -linjalle. Isoisäni ei suostunut laittamaan suuhunsa rasvatonta maitoa. Hän oli tottunut, että kermasta kuorittu maito ei kelvannut ihmisravinnoksi, se juotettiin vasikoille. Hän eli elämänsä terveenä lähes 90-vuotiaaksi. Sen sijaan omien vanhempiemme sukupolvi kärsii yleisesti mielenterveysongelmista, korkeista verenpaineista ja -sokereista ja heidän ruokavalionsa on koostunut nykyruuasta jo 30 vuotta. Toki jo Arvo Ylppö toi aikanaan esille, että hyvät geenit ovat paras takeemme pitkästä ja terveestä elämästä. Silloin ei kuitenkaan ollut edes aavistusta nykyajan ruokavalion sisältämästä kemikaali- ja hiilihydraattimääristä. Tuskin suomalaisten geeniperimässä on niin suurta romahdusta tapahtunut näin lyhyessä ajassa.

Aloimme noudattaa Heikkilän kirjojen mukaista ruokavaliota. En koe sitä mitenkään erikoiseksi, enkä suoraan sanoen voi ymmärtää miten joku "asiantuntija" nukkuu yönsä hyvin kritisoituaan julkisuudessa aihetta selvästi tutustumatta siihen itse. Kyseessä on ainakin omalla kohdallani kuin paluu 70-luvun lapsuuteeni. Aikaan, jolloin ei vielä Saarioisten äiti tehnyt muiden äitien ruokia, ei vielä käytetty margariineja eikä rasvatonta maitoa. Ei syöty joka päivä tai edes viikko karkkeja ja limuja. Kesällä poimittiin marjoja ja ongittiin kalaa. Ja kuinka luonnolliselta se kaikki nyt tuntuukaan. Ja kuinka hyvin taas muistan miten öklöltä margariini ja rasvaton maito maistuivat ensimmäistä kertaa. Olemme noudattaneet ruokavaliota suhteellisen säännöllisesti koko perheen voimin nyt pari vuotta. Emme oikeastaan edes koe sitä ruokavalioksi. Ennemminkin meillä oli valitettavasti välivaihe oman lapsuutemme ja nykyelämämme välissä, jolloin menimme mihin nykyaika vei, koska meillä ei ollut syytä pysähtyä itse ajattelemaan. Syy onneksi löytyi, vaikka tietysti toivon, että se olisi ollut joku muu kuin lapsen diabetes. Nyt oikein ihmetyttää, mihin oma järki silloin matkalla katosi. Kananmunat vähenivät aamiaisista minimiin, kun piti pelätä kolesterolia. Mutta murot olivat ihan ok. Viime viikolla luin Hesarista, että Kellogsin veljekset ovat keksineet murot aikoinaan parantolan poikapotilailleen vahingossa kattilaan palaneen mössön jämistä, kun piti kehittää mahdollisimman halpaa ja tylsää suuhun työnnettävää. Niitä meillä sitten syötettiin lapsille, kun kunnon proteiini- ja öljypitoiset munat olivat pannassa. Mutta saihan muroja suklaakuorrutteisina ja paketista vielä muovilelun. Ja vaikka kuinka vähärasvaista juustoa osti ja uskotteli itselleen sen maun olevan ok, silti ei tuntunut vyötärö kaventuvan. Kun niin montaa aitoa energiapitoista ruoka-ainetta piti välttää, hiipi ruokavalioon väkisinkin reilummin hiilareita ja valmiita tai puolivalmiita tuotteita.

Nyt koko perheemme voi hyvin. Vyötärölle ei ole koko ajan tuppaamassa lisää fylliä ja terveys ja arvot ovat kohdallaan. Miehen tulinen luonne on tasaantunut mukavasti ja jenkkakahvat saaneet kyytiä. Murrosikäinen himourheileva poikamme saa vihdoin kunnon energiaa koulunkäyntiin ja treeneihin. Silloin kun vielä uskoin light-tuotteiden ihmeisiin ja luulin, että olen kiva äiti kun järkkään lauantai-iltaisin karkkibaarin, poikamme oli todella vilkas. Oli hyperaktiiviseen persoonallisuuteen liittyviä puheen takkuamisia ja keskittyminen oli niin hankalaa eskarissa, että ihan jännitti koulun aloitus. Lukemisen harjoittelu oli tuskaisaa. Kun ruokavalio järkevöitettiin, poika sai koulussa stipendin. Enkä koe asiaa niin, että vähähiilarinen ihmedieetti olisi parantanut kaikki kyseiset vaivat. Vaan niin, että ongelmia ei ole, kun niiden aiheuttajat eli ravinnon väärät kemikaalit ja liiat hiilarit on poistettu häiritsemästä normaaleja toimintoja.

Tytön insuliinit jäivät kokonaan pois. Vastuulääkärikin luki diagnoosin useampaan kertaan ennen kuin sanoi, ettei koskaan ole nähnyt vastaavaa. Hoitaja kertoi, ettei pitkän uransa aikana ole nähnyt niin hyviä verensokeriarvoja. Yritimme ensimmäisillä käynneillä vihjata ruokavaliostamme, mutta se ei oikeastaan kiinnostanut. Viitattiin vain, että muistammehan noudattaa sairaalan ravintoterapeutin tekemää kirjallista ohjetta. Insuliineja ei tarvittu vuoteen. Nyt tarvitaan useimpina päivinä, mutta minimaalisen pieni annos. Tyttö kasvaa ja kehittyy kovaa vauhtia ja säännöllisissä kontrolleissa arvot ovat olleet aina kohdallaan. Kun insuliinia ei ole pahemmin käytössä, on puolikkaankin yksikön lisäyksellä tehokas vaikutus ja voimme reagoida heti esim. flunssan iskiessä. On myös helpompi seurata eri ruoka-aineiden vaikutusta verensokeriin, kun isot hiilarimäärät ja insuannokset eivät aiheuta mielivaltaista heittelyä. Esimerkiksi maito on osoittautunut ongelmalliseksi. Sen huomaaminen olisi ollut mahdotonta ilman tätä ruokavaliota. Joillain aineilla, kuten chilillä ja mustikalla, taas vaikuttaa olevan positiivisia vaikutuksia. Luonnollisten öljyjen käyttö vaikuttaa yhtä tärkeältä kuin hiilarien vähentäminen. Niin kauan kuin hoitavassa sairaalassa kukaan ei tiedä syitä eikä kukaan ihan oikeasti taida tutkiakaan oikein mitään ruokaan liittyvää, koemme tärkeäksi itse löytää mahdollisimman hyvä ja tasapainoinen ruokavalio. Mikä tärkeintä, tytön olo on täysin terve, kun verensokeri ei laske liian alas eikä nouse liian ylös.

Tottakai ruokien valmistaminen alusta asti itse vei ensin aikaa. Ei kuitenkaan niin paljoa, etteikö aikaa olisi löytynyt ihan normaalien työssä käyvien vanhempien ja paljon harrastavan perheen arjesta, kun motivaatiota riitti. Muutaman kuukauden todella perehdyimme asiaan. Heikkilän kirjojen reseptit otettiin ahkeraan käyttöön. Sen jälkeen ruuan valmistuksesta on tullut enemmänkin koko perheen harrastus. Uusia reseptejä keksitään jatkuvasti. Monet tututkin ovat innostuneet asiasta. Ylipainoisten kiloja on karissut silmissä. Tytön lastenkutsujen synttärivieraistakin joku ihmetteli, että miksei kaikilla lasten synttäreillä ole näin hyviä tarjoiluja. Vaikka syömmekin joka päivä laadukkaita ja hyviä ruokia, ei rahaa mene merkittävästi aiempaa enempää. Eivät ne karkit ja sipsitkään ilmaisia olleet.

Harmittavaa on se, että useimmilla sairaalakäynneillämme olo on jo mennessä ollut vähän jännittynyt. Vastassa on useimmiten ollut lääkäri, joka haluaa määrätä kokeiluun uusia insuliinituotteita, vaikka olemme ne kokeilut kuitenkin jättäneet tekemättä. Pari piristävää poikkeustakin on ollut, jolloin olemme saaneet kiitosta ihanteellisen hyvin menneestä hoidosta. Toivottavasti linja olisi enemmänkin sen mukaista jatkossa. Ja toivottavasti myös sairaaloissa herättäisiin antamaan ihmisille tietoa vaihtoehtoisesta hoitotyylistä. Monet perheet ehkä valitsisivatkin korkeahiilihydraattisen ruokavalion ja kokisivat, etteivät halua vähentää herkkujen ja helppojen valmisruokien tarjoamista. Silloin voimakas insuliinihoito on tietenkin ainoa vaihtoehto. Mutta olen varma, että lisäksemme löytyisi muitakin perheitä, jotka olisivat halukkaita näkemään vaivaa ruokavalioremontin eteen, kun vastineeksi voidaan lääkitystä vähentää tai jopa poistaa ja lisäksi saada yleistä hyötyä muillekin perheen jäsenille. Siihen tarvittaisiin laajempaakin tietoa ja tukea.

Liiketoiminnan tavoite on tuottaa tulosta. Olisi silti ilahduttavaa huomata, että ihmisten terveyteen ja ruokavalioon liittyvillä aloilla muitakin arvoja nostettaisiin. Varsinkin avoin keskustelu olisi tärkeää. Esim. Valion esimerkki on mielestäni suorastaan pelottava. Toki Valion systeemi osuuskuntana on haasteellinen. Tuote on pilaantuva ja sitä tuotetaan jatkuvasti liikaa. Silti sen asema vielä nykypäivän Suomessa ei edistä asioita oikein. Mikä muu yritys voi jakaa mainoslehtiä eka- ja tokaluokkalaisten pulpetteihin? Millä muulla yhtiöllä on vastaava mainosbudjetti, jolla ostaa huippu-urheilijoita bussipysäkkimainoksiin ja julkkisten runoja tölkkien kylkeen. Mikä myy yritys laittaa sanoja suuhun opettajille tuotteen terveellisyydestä, järjestää ala-astelaisille omien tuotteidensa markkinointikilpailuja, järjestää sokeroidut ja värjätyt tuotteensa sairaaloihin jne. Monien Euroopan maiden kouluissa on opetettu kymmeniä vuosia, että ihmisen kyky käyttää maitoa pienenee imetysiän jälkeen ja suurina annoksina se muuttuu monelle myrkyksi, eikä aikuisten sitä pitäisi edes juoda. Maitoproteiiniherkkyys johtaa usein diabetekseen. Suurin osa maailman ihmisistä ei juo maitoa, mutta Valio kampanjoi Suomessa, että urheilijat tarvitsevat sitä ja luut haurastuvat ilman maitoa. Suomen koulujen ja sairaaloiden "ruokaympyrä" on ainutlaatuinen maailmassa. Ja niin ovat diabetes-luvutkin. Monille maito sopii. Mutta monille taas ei. Yleisesti maailmassa tiedetään, että käsitellyssä maitotuotteessa ei ole mitään ainutlaatuisia ravintoaineita. Eikä sen paikka silloin ole ruokaympyröissä ja kilpailuissa lasten pulpeteissa. Keskustelun ja tiedotuksen manipuloiminen estää ihmisten vapaan tiedon saamista ja omien mielipiteiden muodostamista niiden perusteella. Se estää myös Valion kehittymistä yhtiönä. Sen valikoimaan kuuluu niin paljon erilaisia tuotteita, että jokin niistä kuuluu varmasti lähes jokaisen suomalaisen ruokavalioon. Jos esim. vauvaiässä nautitun lehmän maidon ja diabeteksen tutkimuksen annettaisiin vapaasti edistyä ja riskitekijöitä löytyisi, voisi Valiolla olla vastuu ja oikeus kehittää rinnalle oikeasti terveysvaikutteisempia tuotteita. Jos ihmisille annettaisiin riittävästi tietoa vähärasvaisten maitotuoteiden haitallisuudesta, haastaisi kuluttajien kysyntä Valion taas tuotteissaan huomioimaan monipuolisemmin rasvaisempia maitotuotteita. On vastuutonta sekä kouluilta, sairaaloilta että maidon tuotannolta pitää yllä esim. lasten manipuloimista rasvattoman maidon juontiin samaan aikaan kun kansainvälinen tutkimustieto osoittaa siitä koko ajan lisää haitallisia tuloksia. Ihmiset todella luulevat, että heidän lapsensa voivat hyvin täyttäessään vatsansa rasvattomilla suklaamaidoilla.

Törmäsin myös ilahduttavan positiiviseen Valion tiedottajan kirjoitukseen jollain nettipalstalla. Hän jopa suositteli käsittelemättömästä maidosta kiinnostuneille kuluttajille suoraan tilalta rasvaisten pastoröimattomien maitotuotteiden ostamista, vaikka lainsäädäntö estääkin niiden kaupasta myynnin. Aiemmat näkemäni mielipiteet aiheesta ovat olleet pelottelua bakteereista. Tällaisia uusia ja rohkeita avoimia mielipiteitä tarvitaan lisää.

Myös näkyvä kirjoittelu esim. transrasvojen todellisista haitoista saisi varmasti lasten vanhemmat karttamaan pikaruokaloita ja muropaketteja niiden tarjoamista leluista huolimatta. Päättäjillä olisi kaikki mahdollisuudet laittaa myös jarruja em. kyseenalaiselle tavalle myydä lapsille haitallista ruokaa.

Kouluruuan taso on romahtanut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ruoka-annoksen hinta on muutama kymmentä senttiä ja se on täysin sen arvoista. Vanhemmat luulevat, että lapset saavat päivän aikana hyvistä raaka-aineista valmistetun täysipainoisen aterian. Kyseessä on edullisin mahdollinen valmisruokamenu, josta vihanneksetkin on karsittu minimiin.

Uskon, että tulevaisuudessa kasvava joukko ihmisiä herää ajamaan näitä ja monia muita asioita ja pikkuhiljaa terveellisen ruuan ja terveyden yhteys saa laajempaa jalansijaa Suomessakin.

Antti Heikkilälle iso kiitos pioneerina toimimisesta, avoimesta tiedon jakamisesta ja lääkärin esimerkillisestä asenteesta tukea ihmisten yksilöllisiä ratkaisuja oman hyvinvointinsa eteen.

Kirsi

Edellinen Seuraava