Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 27.12.2008

JUTTUJA MIELIPIDESIVUILTA

Toimittaja Sven-Olof Jakobssonin mielipide ”Ravintosuositus pantava uusiksi” julkaistiin Helsingin Sanomissa joulukuun puolivälissä. Välittömästi lehti julkaisi ruokateollisuuden Göbbelsin vastineen, jonka sisältö oli omituinen ja jutun joutui lukemaan muutamaan kertaan mutta silti tarinan juju jäi hämäräksi. Muutaman päivän kuluttua lehti julkaisi professori Mustajoen mielipiteen jonka sisältö oli samaten epämääräinen. Mustajoki painotti hiilihydraattien tärkeydestä ihmisravinnossa. Häneltä on jäänyt ilmeisesti lukematta perusfysiologian oppikirjat, joista voi lukea, että ihmisen maksa valmistaa riittävän määrän hiilihydraattia, jopa niin paljon ettei ravinnon tarvitse sisältää hiilihydraattia lainkaan.

Kun minutkin mainittiin kirjoituksissa niin lähetin vastineeni, mitä tietysti ei julkaistu suomalaiseen sanomakulttuurin tavan mukaisesti.

HUOMIOITA RUOKAVALIOSUOSITUSTEN UUDISTUKSESTA

Dosentti Mikael Fogelholm esitti 17.12.08 HS:n mielipidesivulla mielenkiintoisen näkökulman tulevasta ruokavaliosuosituksesta. Hän mitätöi lääkäri Annika Dahqvistin ja allekirjoittaneen pätevyyden ruokavalioasioissa, syystä, että emme ole julkaisseet aiheesta tutkimustuloksia alan tieteellisissä julkaisuissa. Esimerkkinä kunnon tiedeihmisestä Fogelholm mainitsee Jaakko Tuomilehdon, jolla on lähes 900 tieteellistä julkaisua. Fogelhom ihmettelee myös, ettei keskustelussa ole lainkaan mainittu Tuomilehdon diabeteksen ehkäisytutkimusta.

Fogelholmin artikkeli tiivisti koko diabeteskeskustelun tyhjyyden. Asialle voisi nauraa, ellei kyseessä olisi todellinen tragedia. Kaikesta tutkimuksesta huolimatta Suomi johtaa teollistuneiden maiden diabetestilastoja. Mitä sitten käytännössä merkitsee tehdä ne 900 tutkimusta, joiden voimaan Fogelholm uskoo? Jo yhdekän todellista asiaa sisältävää julkaisua vuodessa on paljon joten mainitun määrän tekemiseen kuluu helposti 100 vuotta! Jokainen, joka on joutunut tieteellisiä artikkeleita väsäämään, tietää kuinka vaikeaa niitä on saada julkaistuksi, eritoten silloin, jos ne eivät tue vallassa olevia käsityksiä. Useimmat vastakkaiset mielipiteet sensuroidaan.

Koiranleukana tunnettu legendaarinen gynekologian professori Paavo Vara luonnehti aikoinaan näitä dosentteja sanonnalla ”Julkaissut paljon mutta tutkinut vähän” Tutkimusten määrä ei ole tuonut ratkaisua kysymykseen miksi meillä on niin paljon diabetesta. Todennäköisesti kukaan tutkijoista ei ole edes rohjennut esittää itselleen tuota kysymystä julkaisu-urakkaansa aloittaessaan. Noita tutkimuksia lukiessa huomaa, että ne toistavat samaa teemaa eli nykyinen ravintosuositus on hyvä ja me tutkijat olemme oikeassa. Tajuamatta tutkimuksen ja todellisuuden syvää ristiriitaisuutta, nykyisen linjan kannattajatkin jopa myöntävät, että lihavuus ja diabetes kumma kyllä lisääntyvät vaikka heillä on hallussaan niin täydelliset teoriat terveydestä.

Tuomikosken diabeteksen ehkäisyä koskevan tutkimuksen viesti oli selvä: laihtuminen vähentää riskiä sairastua diabetekseen. Tämä on asia jonka maallikotkin ymmärtävät ja on ollut tiedossa iän kaiken. Mutta Fogelholmilta jää antamatta vastaus kysymykseen, miksi meillä sitten on niin paljon diabetesta. Geenejä ei voi syyttää, sillä somalitkin ovat alkaneet sairastua.

Edustan Dahlqvistin ja monen muun kliinistä työtä tekevän lääkärin kanssa näkökulmaa, että nykyinen ruokavaliosuositus on diabeteksen todellinen syy. Olemme tehneet jotain perusteellisen väärin ja nyt olisi aika muuttaa se jokin. Tämä on seikka jota terveydenhoidon eliitti ei halua myöntää. Fogelholmin penäämiä tutkimustuloksia, jotka todistavat asian puolesta, on tullut vast nyt ja tulossa tulevaisuudessa roppakaupalla. Lääkärit omaavat yleensä sisälukutaidon ja myös ymmärtävät lukemansa joten helposti he löytävät ne tutkimukset joilla on todellista merkitystä käytännössä. Valitettavasti niitä on ravitsemuksen alalta hyvin vähän. Ne tuhannet tutkimukset joihin professori Puska yleensä perustaa väittensä ovat lähinnä kierrätyspaperia.

Olemme Dahlqvistin kanssa kliinistä työtä tekeviä lääkäreitä. Meillä ei ole käytännön mahdollisuuksia, ei aikaa, eikä juuri halujakaan kirjoitella juttuja, jotka tyydyttäisivät tiedepiirejä. Annika on tehnyt Ruotsissa sen minkä minä Suomessa. Olemme neuvoneet potilaita tekemään itse omaa elämäänsä koskevia päätöksiä ja kirjoittaneet aiheesta selkeästi, jotta jokainen voi ymmärtää viestin. Annikalta oltiin viemässä lääkärinoikeudet hänen julkaistuaan ohjeet diabeetikolle internetissä, eikä minuakaan silitetä myötäkarvaan tässä maassa. Mutta auttaa jaksamaan, kun on saanut lukijoilta sadoittain sähköpostipalautteita, joiden viesti on ollut sama: muutin ruokavaliota, pääsin lääkkeistä, enkä ole koskaan voinut näin hyvin. Tähän eivät viralliset suositukset kykene vaan johtavat pahenevaan lääkekierteeseen.

Ilmaiset ratkaisut eivät miellytä kaikkia. Lääketiede on pahasti tahraantunut nykyisen kvarttaalitalouden aikana. Trendinä on ollut kapitalisoida koko lääketiede ajatuksena, että vain lääkehoidot ovat todellista tiedettä. Fogelholm vetoaa käypiin hoitoihin viitaten asian ympärille rakennettuun internetsivustoon www.kaupahoito.fi. Sivusto on vahvasti lääketehtaiden tukema ja manipuloi vaarallisella tavalla hoitokäytäntöjä. Sivusto on hyvä esimerkki, kuinka mieliä manipuloidaan näennäistieteellä kaupallisten etujen takia.

Fogelhom lupaa 2012 uutta ruokavaliosuositusta, joka tiettävästi tulee olemaan nykyisen kaltainen. Fogelholmilta on jäänyt havaitsematta, että maailma rytisee ympärillämme tällä hetkellä ennennäkemättömällä tavalla. Nykyinen, vain lääkkeisiin perustuva hoito tulee olemaan jatkossa taloudellisestikin täysin mahdoton ajatus. Muinaisten mayojen kalenteri loppuu vuonna 2012. Seuraako sitten maailmanloppu, en tiedä, mutta toivottavasti nykyinen meno romahtaa ja järki voittaa.

Antti Heikkilä Lääkäri Porvoo


Blogin aihesanat:
Annika Dahlqvist, Antti Heikkilä, diabetes, geeni, hiilihydraatti, HS, Jaakko Tuomilehto, kliininen lääkärintyö, laihtuminen, lihavuus, lääkärinoikeudet, maksa, Mikael Fogelholm, Paavo Vara, Pekka Puska, Pertti Mustajoki, ravintosuositus, ruokavalio, Sven-Olof Jakobsson, tutkimus

Edellinen Seuraava