Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 18.11.2012

KAIVOKSET -  HALLITUKSEN MÄRKÄ UNI

Kaivosten nostattama kohu on peittänyt asian, joka on jäänyt medialta huomaamatta. Ehkä ollaan vähitellen heräämässä siihen, miten kaikki on saanut alkunsa ja miten ylipäänsä tämä kaikki on ollut mahdollista. Kysymys on vallasta, ja ainakin minulle on selvinnyt, ettei tässä maassa ole demokratiaa. Kaikki puolueet ovat olleet rakentamassa järjestelmää, joka väistämättä on johtanut tähän katastrofiin. Kun päättäjät ja rakentajat ovat samalla puolen aitaa, niin mistään todellisesta kontrollista ei voi puhua. Talvivaara, kuten myös Raahen seudun kaivos, ovat malli- esimerkki yksisuuntaisesta suunnittelusta, jossa perusta on rakennettu tyhjän päälle. Todellinen kehitys syntyy ajatusten ristiriidasta ja samanmielisyys johtaa helvettiin, mikä on valitettavasti toistuva ilmiö ihmiskunnan historiassa.

Kaivosten ympärille on kehkeytynyt myös kummallinen osakekauppa presidenttiä myöten, jota vapailla markkinoilla kutsuttaisiin sisäpiirikaupaksi, mutta mehän ollaan Suomessa! Talvivaaran ympäristökonsultti on kaivoksen suuromistaja. Joten taidetaan todella olla lähempänä Kongoa kuin Ruotsia.

Jossakin on vain päätetty, että kaivokset rakennetaan hinnalla millä hyvänsä. ELY-keskusjärjestelmä takaa, etteivät luonnonsuojelijat pääse narisemaan, ja kun johtajiksi on valittu pelkästään kaivosalan ihmisiä, niin kaikki kertoo systemaattisesta harhautuksesta, johon kansalaiset eivät voi vaikuttaa. Kuten ennen, niin totuuden voi lukea nytkin Ruotsin lehdistä.

Talvivaaran prosessi on paljastanut inhorealistisella tavalla hallinnon rappion. Ministerit pakenevat vastuutaan, kaivoksen pääomistaja pakenee ja kun palaa, niin itkee perheensä stressistä, valtion kaikki virastot STUKista TEHYyyn kiirehtivät vähättelemään katastrofia ilman, että olisivat millään tavalla edes tutkineet asiaa. Jopa ZZ Top-henkinen valtakunnan virallinen viisas, tähtitieteilijä Esko Valtaoja pitää ääliöinä niitä, jotka uskovat netin antamiin tietoihin. Hän ilmeisesti tietää totuuden katsomalla pelkästään tähtiä. Valtaojalle voin sanoa sen, että tieto Talvivaaran todellisesta luonteesta perustuu pelkästään hänen vähättelemiensä tavallisten ihmisten aloitteellisuuteen, rohkeuteen ja heidän tekemiin havaintoihin. He ovat tehneet tutkimuksia, joihin ei koko valtakunnan koneisto pysty, - tai ei halua tehdä. Toinen esimerkki kansalaisaktiviteetista on Pampalon -kaivos Ilomantsissa, jonka pitäisi olla puhtainta mitä "omolla saa". Todellisuus on aivan toista. Viranomaiset eivät kerta kaikkiaan ole tehtäviensä tasalla, tai sitten ovat, jos tarkoitus on tukea valtaa.

Tieto näistä havainnoista on levinnyt ainoastaan sosiaalisen median kautta jo paljon ennen tätä katastrofia. Vasta myöhemmin, kun kaikki on mennyt pieleen, on virallinen media herännyt. Tosin ihailtavaa poikkeustakin on vielä mediamaailmassa, mutta ei ole helppoa olla journalisti tässä toimittajien maassa, jossa toimitetaan aina jonkun muun kuin todellisuuden asiaa.

Enää puuttuu vain arkkiatrin ja arkkipiispan siunaus, ja kansalaiset joutuvat taas kerran katsomaan peiliin ja toteamaan olevansa väärässä. Minulle tämä ihmisten kyykyttäminen ja virallisen puolen omnipotenssin kaikkinainen korostaminen on tuttua aina siitä lähtien, kun sanoin, että diabeteksesta pääsee ruokavaliolla.

Kun Kataisen hallitus uskoo vihreään kaivosteknologiaan ja samalla totalitaarisen hallinnon tavoin turvautuu mainostoimistosanoihin kuten hightech ja cleanthech selittämättä, mistä todellisuudessa on kysymys. Tulee mieleen vanha neuvostoajan Stahanov-myytti. Yksinkertaisella sanallisella tempulla tehtiin puoluelintsarista työn sankari. Katainen teki lapiosta ihmetyökalun. Ilmeisesti Häkämies haistoi tuulen suunnan ja hyppäsi hallituksesta.

Todellisuudessa ei ole olemassa mitään cleantech- kaivosteollisuutta, vaan kaikki kaivokset saastuttavat ympäristöään. Esimerkkinä Etelä-Afrikan syöpäyhdistyksen tiivistelmä siitä, mitä todellisuudessa nämä kulta-uraani-kaivokset aiheuttavat ihmisille ja ympäristölle.

http://www.cansa.org.za/files/2011/02/Impact-of-Uranium.pdf

Siksi kaikki sivistysvaltiot ovat luopuneet kaivosteollisuudesta ja siirtäneet toiminnan maihin, joissa hallitukset ovat myötämielisiä - kuten Kongoon ja Suomeen. Kataisen hallitus voisi kerrankin kantaa vastuunsa, luopua mielikuvien tuottamisesta ja sen sijaan kertoa kansalle, miten nämä Suomen kaivokset eroavat esimerkiksi näistä eteläafrikkalaisista kaivoksista.

Tapasin sattumalta jo eläkkeellä olevan kokeneen oikeuslääkärin, joka myös oli tyrmistynyt näistä kaivospäätöksistä. Puhuimme siitä, että jo 60-luvulla tiedettiin metallivalimoiden ja terästehtaiden

työntekijöiden kuolevan normaalia aikaisemmin keuhko- ja sydän- sairauksiin sekä syöpiin, ja että tämä ominaisuus siirtyi lapsiin ja jopa lastenlapsiin. Samaa ilmiötä havaitaan myös näiden tuotantolaitosten ympäristössä. Silloin emme tienneet miksi, mutta nyt tiedämme. Raskasmetallit ja etenkin uraani vaikuttaa haitallisesti geenien tuottamaan informaatioon. Kyse ei ole varsinaisesta geenivauriosta vaan epigeneettisestä ilmiöstä. Nykyisin tiedetään, että geenien sisältämää informaatiota ei lueta sellaisenaan vaan informaatiota säädellään. Keskeisiä informaation säätelijöitä ovat ravinto (mitä ilmeisesti THL ei ymmärrä), ympäristömyrkyt ja mieli. Raskasmetallit muuttavat metalli- ja kaivosmiesten siittiöiden DNA:n informaatiota ja sitä kautta vaikutukset siirtyvät lapsiin.

Epigeneettinen mekanismi on osa elämän kaarta ja sitä kautta voi tapahtua positiivisia lajia säilyttäviä ilmiöitä, mutta myös vastakkaisia elämää tuhoavia muutoksia.

Sekä STUK että THL ovat molemmat pihalla mittaamalla terveyteen vaikuttavia tekijöitä standardeilla, joilla ei ole enää mitään tekemistä todellisuuden kanssa. Jos asiassa toimittaisiin siten kuin tiede näkee asian nykyisin, ei tarvitsisi odottaa seuraava tai sitä seuraavaa sukupolvea, jotta näkisi haitat vaan vaikutusta voi tutkia reaaliajassa seuraamalla DNA:n epigeneettisiä muutoksia. Muutokset näkyvät nopeasti.

Ehdotan, että kaikkien näiden kaivosten ja metalliteollisuuden työntekijöiden, heidän omaistensa ja ympäristön asukkaiden epigenettisten muutoksien seuranta aloitettaisiin mitä pikimmin.

Avokaivoksista metallit sirottuvat ilman kautta laajalle. Räjäytykset synnyttävät nanopartikkeleita, jotka siirtyvät elimistöön hengitysteiden kautta. Asiaa on tutkittu valitettavan vähän, sillä aihe on kuuma. Länsimainen sotakoneisto käyttää uraaniammuksia, joiden panssarien läpäisykyky on aivan toista luokkaa kuin tavallisen teräsammuksen. Haitoista on puhuttu pitkään, mutta kun haitat jäävät sinne jonnekin, niin niihin ei ole otettu sen kummemmin kantaa. Vähitellen on paljastumassa koko karmeus. Se mikä koskee uraaniammuksia, koskee myös avolouhoksia. Jo pelkästään syntyvien nanopartikkeleiden takia ei nykyisestä teknologiasta voi käyttää termiä cleantech.

Säteilyn lisäksi uraani metallina vaikuttaa sellaisenaan. Uraani kertyy munuaisiin, aivoihin ja luihin. Uraani aiheuttaa erilaisia neurologisia häiriöitä, munuaisvaurioita ja jopa nivelrikkoa.

Seuraavaksi ilmeisesti tuhotaan Kuusamo, Posio ja Kitkajärvi "cleantech" -kaivoksilla. Pohjoisessa on Euroopan puhtain ilma, mutta se saa väistyä tämän kokeilun myötä. Kitkajärvi on Euroopan suurin lähde, mutta sekin saa mennä.

Saastumisen lisäksi on ilmeistä, että Suomessa on vallalla näennäisdemokratia. Soinikin on pelkkä pelle, jota tarvitaan näennäisen teatterin ylläpitämiseksi. Jos Soinia ei olisi, niin hänet olisi keksitty, sillä teatterissa täytyy olla jokaiselle rooli.

Edellinen Seuraava