Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 19.03.2011

KOLME ELOKUVAA

En ollut käynyt elokuvissa vuosiin kun tarjonta on ollut pääasiassa Bondia, peffaa ja pauketta. En tiedä, onko ajat muuttumassa, ja olemmeko ehkä palaamassa takaisin arkipäivän realismiin, sillä nyt on tarjolla kokonaista kolme erinomaista elokuvaa: Vuosi Elämästä, Kuninkaan Puhe ja Musta Joutsen. Ne ovat todella katsomisen arvoisia ja hyvin tehtyjä elokuvia. Näin kliinikkolääkärin näkökulmasta aiheet ovat erittäin kiinnostavia ja uskottavia. Kauniita kertomuksia ihmisen kokonaisvaltaisuudesta ja siitä, milla tavoin mieli vaikuttaa kaikkeen elämässämme. Joten viikossa tuli katsottua enemmän elokuvia kuin vuosiin. Nämä elokuvat ovat monitasoisia, mutta käsittelen niitä tässä vain tietystä näkökulmasta.

VUOSI ELÄMÄSTÄ

Elokuva osoittaa sen, että arkipäivän elämä sisältää valtavat määrät monikerroksellista dramatiikka ilman, että tarvitsee dramatisoida tarinaa. Se vain vaatii, että tekijät ja näyttelijät ovat eläneet aitoa elämää, eivätkä leijuneet jossakin suuren taiteen sfääreissä.

Minuun henkilökohtaisesti teki voimakkaan vaikutuksen elokuvan alku, jossa täydellisen masentunut nainen tulee hakemaan unilääkkeitä lääkäriltä. Lääkäri ymmärtää pelkän potilaan olemuksen perusteella, mistä on kysymys, mutta tutkii aluksi potilaan vähäeleisesti parhaan brittiläisen lääkäriperinteen mukaisesti. Potilas ei halua keskustella mistään muusta kuin unilääkereseptistä. Lääkäri toimii määrätietoisesti ja toteaa "Kultaseni, unettomuus ei ole sairaus, vaan oire jostakin. Meidän täytyy selvittää syy unettomuuteen" ja lähettää potilaan terapeutin luo kirjoittaen kuitenkin pienen määrän unilääkettä.

Tuli mieleen 80-luku jolloin olin opiskelemassa etänä kokonaisvaltaista lääketiedettä Lontoossa. Brittilääkärit ymmärtävät edelleenkin, että ihminen on kokonainen olio, eikä kuten meillä, että naisen ongelma johtui serotoniinin puutteesta.

KUNINKAAN PUHE

Käsittelee tavallaan sama teemaa. Kuninkaan puheongelma juontui traumaattisista lapsuudenkokemuksista, mutta sehän on asia, josta ei saanut puhua ja siksi kaikki korkeasti akateemisesti meritoituneet alan ihmiset epäonnistuivat, eivätkä kyenneet auttamaan kuningasta. Avun toi maallikko harrastelijanäyttelijä, joka oli hankkinut osaamisensa työskennellessään sodassa vammautuneiden parissa. Sodan kauhut olivat vieneet monelta kyvyn puhua. Kun muuta ei ollut tarjolla, näyttelijä pani kaikkensa peliin, oppi potilastyöstä ja kehitti oman toimivan menetelmän auttaa kärsiviä. Hieman anarkismia, mistä pidän! Sama tilannehan hallitsee Suomen hoitokäytäntöjä. Professorit määräävät hoitolinjat, joilla ei tarvitse olla mitään tekemistä ihmisten todellisuuden kanssa. Jos joku poikkeaa ruodusta ja saa tuloksia, se jyrätään.

MUSTA JOUTSEN

Olen pitkään miettinyt, miksi on niin paljon nuoria naisia, jotka ovat kipeitä ja voivat huonosti. Heillä saattaa olla ulkonäköä, koulutusta, asemaa ja sellainen elämä, josta monet vain haaveilevat. Silti he voivat huonosti. Vanhana kundina on vaikea samaistua nuoren naisen elämään, joten olen vain arvaillut mahdollisia syitä, miksi nyt on näin. Kokemuksesta voin sanoa, että nuoriin naisiin kohdistuu tavaton stressi, joka ei johdu ulkomaailmasta, vaan eräänlaisesta kyvyttömyydestä tunnistaa omaa sisäistä maailmaa ja omia todellisia tunteita. Koko heidän elämänsä rakentuu ulkomaailman sääntöjen mukaan, joita he sitten yrittävät orjallisesti noudattaa omien todellisten tarpeidensa tappioksi. Tietoinen mieli hakee ulkomaailmasta pieniä vihjeitä, kuinka pitää olla, pukeutua, harrastaa ja kenen kanssa seurustella. Niin pyörii maailma ostamisen, kuluttamisen ja harrastamisen parissa. Tiedostamaton mieli yrittää kertoa todellisista tarpeista ja tunteista, mutta tietoinen maailmaan sidoksissa oleva mieli ei ymmärrä, eikä edes halua kuunnella. Siitä syntyy tavaton jännitys, joka ilmenee erilaisina oireina.

Musta Joutsen on tässä mielessä tavattoman hyvä elokuva. Se on äärimmäisen hyvin tehty ja upea kertomus psykosomatiikasta. Kun paine kasvaa sisäisen ja ulkoisen välisestä ristiriidasta, niin siinä iho kukkii ja moni jopa viiltelee itseään. Mielestäni jokaisen nuoren naisen tulisi nähdä tuo elokuva. Toisaalta se voi olla monelle todella tyrmäävä kokemus.

Vastaanotolla keskustelin 32 -vuotiaan hyvässä asemassa olevan naispotilaan kanssa, jolla oli ollut teini-iästä lähtien selkäkipuja. Spontaanisti nousi mieleeni tuo elokuva. Potilaan tarinassa oli jotain samaa. Ehdotin hänelle elokuvaa noin terapiamielessä. Hän kertoi nähneensä elokuvan ja sanoi "mutta sehän tuli hulluksi!"

Kosketus omiin tunteisiin voi olla monelle kokemus hulluudesta sillä niin mullistavia muutoksia se voi se voi saada aikaan. Kaikki voi kääntyä päälaelleen. Ilman tuota kaaosta ei kuitenkaan löydy todellista omaa elämää, vaan elämä jatkuu mainosten luoman epätodellisuuden lihaksi tulleena mekaanisesti pakollisia kuvioita toistavana etiäisenä. Mutta valitettavasti moni tanssii koko elämänsä ilman sielua osaten hyvin oikeaoppiset askeleet.

Elokuvat loivat toivoa, sillä ne kertovat tulevaisuudesta. Ehkä pillerilinja on muuttumassa, ja ihmistä aletaan kohdata kokonaisena olentona tälläkin alalla.

Ainoa surullinen puoli nykypäivän elokuvateattereissa on se, että niistä on tullut roskaruuan ja karkkien syöttölöitä. Ihan fiksun näköiset ihmiset ahmivat isoista päniköistä transrasvassa keitettyä popcronia, höysteeksi sitten ryypiskelivät kolajuomaa ja palan painikkeeksi karkkia. Rapina, maiskutus ja transrasvan löyhkä häiritsivät valitettavan paljon muuten niin hyviä elokuvakokemuksia. Ehkä seuraavaksi istutaan pytyllä, niin tulee samalla kaikki tarpeet tyydyttyä. Elokuvallahan ei ole merkitystä, kun pimeässä voi toteuttaa todellisia mielihalujaan.

Edellinen Seuraava