Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 13.04.2012

PERÄKAMARIN POIKA

Nuorten syrjäytymisestä on tullut ilmastonmuutoksen ohella osa poliittista fraseologiaa. Sitä vain jauhetaan ilman, että haluttaisiin mennä asian ytimeen, siis miettiä mistä on todella kysymys. Ehkä joku älypää keksii määrätä solidaarisuussyistä syrjäytymisveron niille, jotka eivät ole syrjäytyneet.

Syrjäytymisen syitä on turha hakea yhteiskunnasta ja epäreilusta maailmasta. Syyt löytyvät perheistä ja vääristyneestä lapsi–vanhempi -suhteesta. Valitettavasti on olemassa melkoisesti epäkypsiä ihmisiä, jotka eivät kykene koskaan vanhemmuuteen.

Tietysti koululla on merkitystä etenkin poikien kohdalla. On useaan otteeseen todettu, että koulu sortaa poikia, mutta asialle ei ole tehty yhtään mitään. Koulu ei ole muuttunut periaatteessa lainakaan siitä, kun itse kulutin siellä penkkejä. Kiltit tytöt olivat opettajien mieleen, kun taas pojat saivat pärjätä, miten kykenivät. Moni kaveri syrjäytyi ja sortui. Koululle voimme jotain, jos vain on halua. Mutta, vaikein muutettavissa oleva syy syrjäytymiseen uinuu perheen sisällä. Kysymys on lasten henkisestä hyväksikäytöstä. Lehdet repivät näyttäviä otsikoita lasten seksuaalisesta hyväksikäytöstä, mutta muusta ei puhuta mitään.

Henkinen insesti ei ole mikään uusi asia. Maailman sivu on lapsuus riistetty hyvin varhain monen kohdalla. Lapset ovat joutuneet ottamaan aikuisen roolin hyvin varhain milloin mistäkin syystä. Esimerkiksi sota-aikana moni poika joutui ottamaan isän roolin varhain. Moni tyttö sai osakseen toimia varaäitinä pirttiviljelyn jatkuessa. Moni näistä tytöistä vartuttuaan on sitten jatkanut samassa roolissa hautaan asti kykenemättä perustamaan omaa perhettä, kun aika on mennyt aikuisten sisarusten hyysäämisessä. Monelle tämä riisto on aiheuttanut sairauksia niin fyysisellä kuin psyykkiselläkin tasolla myöhemmällä iällä.

Ennen asia oli sinänsä nykyistä parempi siinä mielessä, että usein tämä lapsen riisto tapahtui pakottavista syistä ihan hengissä selviytymisen syistä, ja ihmiset kykenivät itsenäistymään. Samaa nähdään nykyisin kehitysmaissa, mitä tapaa cityneurootikot meillä kritisoivat näkemättä todellista ongelmaa omassa ympäristössään.

Ongelman ydin on vanhempien suhteessa lapseen. Tässä tapauksessa äidin suhde poikaan. Pojasta tulee äidin uskottu, kaveri ja kumppani tunnetasolla. Isä jää etäiseksi, ja hänelle jää lähinnä taloudesta huolehtijan rooli. Kun perheet ovat pieniä, niin lapsen merkitys kasvaa patologisiin mittoihin. Häneen kohdistetaan tunteita, jotka eivät kuulu lapselle. Tämä sen sijaan, että huolehdittaisiin lapsen omista emotionaalisista tarpeista. Kyse ei ole yksinhuoltajaäideistä, vaan henkistä insestiä tapahtuu vaikka isä olisi läsnä arkipäivässä. Mahdollisen avioeron sattuessa isästä tullee se paha, jolta äitiä pitää suojella. Sinänsä ei mitään uutta auringon alla. Tästähän antiikin kreikkalaisten taru Oedipus kertoo.

Lapsi itse ei ole tästä minuuden riistosta tietoinen, sillä riisto on ollut läsnä hänen syntymästään asti. Hän on se ”valittu lapsi” tai ”pikku mies, joka pitää huolen äidistä”. Lapsen elämä kuluu yrityksissä miellyttää äitiä. Lapselta puuttuu toisenlaisen kokemus, joten patologisesta tilasta tulee normaalia hänelle itselleen. Siten itsenäistymistä ei tapahdu. Elämä jatkuu äidin emootioiden tukemisessa ja hoitamisessa.

Nämä pojat ovat yleensä kykenemättömiä yhteistyöhön muiden kanssa ja heiltä puuttuu pitkäjänteisyys, siis ominaisuudet, jotka ovat keskeisiä työelämässä. Heille on tyypillistä myös, etteivät he kykene solmimaan suhteita vastakkaiseen sukupuoleen. Jos he sitten päätyvät avioliittoon, niin äidin haamu elää pariskunnan aviovuoteessa.

Ilmiö ei koske pelkästään Suomea, vaan koko Eurooppaa. Italiassa näille pojille on oma termikin, Mammoni

Pääsiäisenä luin todella hyvän kirjan, Tauno Tiusasen Narutettu Sukupolvi. Erinomainen kirja siitä, kuinka kaikesta vaiettiin vaikka tosiasiat näyttävät muuta mitä virallisesti uskottiin. Tiusasta painostettiin ja uhkailtiin. Kysymys ei ollut kuitenkaan reaalipolitiikasta suuren Neuvostoliiton naapurissa, vaan jostakin aivan muusta. Sen muun nimi voisi olla vaikkapa Suomen sairaskertomus. Kirja kertoo siitä, mitä oli silloin, mutta omasta kokemuksesta voin sanoa, ettei mikään ole muuttunut.

www.hs.fi

Kun on ollut osallisena perversissä terveyskeskustelussa, niin sama meno, asenteet ja argumentit jatkuvat. Keskustelun pohja lähtee sitä, mitä on sovittu, eikä sitä horjuta mikään uusi. Tiusanen olisi voinut kirjoittaa kirjan statiineista, terveellisestä ruokavaliosta ja THL:sta, sillä prikulleen sama narutus jatkuu. Kirjan nimi voisi olla Narutettu Suomi, sillä narutus koskee nykyistäkin sukupolvea.

Viimeisenä ankkana on Kalevan uutinen THL:n tutkimuksesta, etteivät nopeat hiilarit aiheuta II-tyypin diabetesta.

kaleva.terve24.fi

Kysymys on taas samasta roskasta kuin P-K –tutkimuksessa, että ”ookkona mummu syönyt pullaa” Täydellinen hämäys ja manipuloitu tutkimus, joka on tehty menetelmällä, minkä ei odottaisi enää nykyaikana ylittävän julkaisukynnystä, mutta mehän elämmekin viestintätoimistojen manipuloidussa todellisuudessa. Siellä mainokset ovat sama asia kuin totuus Tutkimuksia tehdään tukemaan hypeä. Lukekaa Tiusasen kirja, niin ymmärrätte, miksi ja mikä mättää Suomessa, jonka tulevaisuus on todella synkkä, kun valtaapitävien henkinen taso on sitä luokkaa kuin on.

Edellinen Seuraava