Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 13.03.2008

POLITIIKAN IHMEET

Moni on kertonut pettyneensä äänestäessään Niinistöä kun sai sen sijaan Kanervan ja vielä Väyrysen kaupan päälle. On erikoista että media käsitellessään politiikkojen torveiluja voi puolustaa samalla heitä väittämällä etteivät teot jotka osoittavat täydellistä elämän hallinnan puutetta vaikuttaisi heidän kykyynsä toimia tehtävissään.

Olen lääkärinä aivan eri mieltä. Kuinka kaksijakoinen persoonallisuus voi saada aikaan mitään rakentavaa missään asiassa. Seksuaalisuus kuten mikä tahansa elämän osa-alue voi saada yliotteen koko persoonasta jolloin kaikki mitä kyseinen henkilö tekee tai ajattelee pyörii vain tämän yhden asian ympärillä. Kaikki päätökset ja ratkaisut tähtäävät vain tämän yhden asian tyydytyksen saavuttamiseksi. Tällainen henkilö on kykenemätön toimimaan tehtävissä jotka vaativat kykyä hahmottaa laajempia kokonaisuuksia.

Historia kertoo kuinka traagista roolia alkoholi näytteli monen johtavan poliitikon roolissa. Silloin suut oli tukittu täysin mutta kansan keskuudessa asioista kylläkin puhuttiin. Asioita hoidettiin alkoholin avulla tunnetuin tuloksin. Ehkä tuolloin olikin tarkoitus antaa joidenkin juoda sillä ovelimmat käyttivät heitä hyväkseen asioita hoitaessaan.

Media puhuu Kanervan kyvystä hoitaa ulkopolitiikkaa. Voi kysyä millä perusteilla. Vai onko tarkoitus antaa elämänhallintansa täysin menettäneen huseerata mielin määrin jotta hänen avullaan voidaan hoitaa asioita halutulla tavalla, josta taas sitten julkisuudessa ei haluta puhua? Historia toistaa siis itseään.

Kokonaan toinen asia on kuva julkisuudesta. Se mitä sallitaan poliitikoille on täysin mahdotonta tavalliselle ihmiselle. Jos kuka tahansa toimisi Kanervan ja Vanhasen tavalla tekemällä koko maan naurunalaiseksi niin kenkää tulisi armotta. Mikään firma ei salli vähäisintäkään säröä omaan imagoonsa. Nyt poliitikkojen sallitaan paskantaa vapaasti omaan pesäänsä. New Yorkin pormestari erosi vastaavanlaisen syyn takia. Mutta Suomihan on Suomi. Demokratia ja vastuunkato häämöttää vasta jossakin tulevaisuuden hämärässä. Itäinen traditio elää vahvasti edelleen.

Edellinen Seuraava