Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 30.12.2015

SOKERISTA JA TUTKIJOISTA

Joulun alla, 19./20.12.2015 Süddeutsche Zeitung julkaisi laajan artikkelin sokerista. Aihetta käsiteltiin siinä puolentoista aukeaman verran niin historialliselta kuin terveydelliseltä kannalta. Sokerilla on verinen historia. 1700-luvulla sokerin tultua laajan yleisön käyttöön tarvittiin pian lisää sokeria tyydyttämään kuluttajien tarpeita. Sokeriruoko oli ratkaisu. Sen viljelemiseen tarvittiin runsaasti orjia. Tuohon aikaan myös Britanniassa puhkesi nykyisen kaltainen lihavuus- ja diabetesepidemia. Ainoa ravinnon muutostekijä tuolloin oli sokeri. Se on myös nykyisten ongelmien perussyy. Ihmisten ei tarvitse syödä sokeria sellaisenaan tai makeisina, vaan suurin osa sokerista tulee tavallisen ruuan mukana. Jotta vähärasvaiset tuotteet maistuisivat joltain, on niihin lisätty sokeria. Artikkelin mukaan yli puolet Saksassa syödystä sokerista tulee tätä kautta. Suomessa tästä asiasta ei ole puhuttu. Suomessa ravintosuosituksista vastaavat eivät puhu sokerista lainkaan. Mikael Fogelholm on ainoastaan kritisoinut WHO:n sokerin kulutuksen rajoittavia ohjeita. Hän pitää niitä liian tiukkoina, mutta hänhän saakin rahoitusta Coca-Colalta. Saksan ja Suomen sokerin kulutus per henkilö on suuriin piirtein samaa luokkaa, noin 30 kg/vuosi. Tästä voi päätellä, että Suomessa jokainen saa tietämättään pakosta vähintään 15 kg sokeria vuodessa, vaikka pyrkisi itse rajoittamaan omaa sokerin käyttöään. Periaatteessa ihmisille pakkosyötetään sokeria. Asiaa voisi verrata tupakointiin tilanteessa, missä tupakoimaton joutuu pakosta hengittämään tupakansavua. Tähän on tietysti puututtu, mutta miksi ei puututa samalla tavalla sokerin pakkosyöttöön?

Kun muutin vaimoni kanssa Hampuriin, oli tiedossamme, että Saksassa arvostetaan luomua. Oli kuitenkin todellinen yllätys kuinka laajaa arvostus on. Ruuan laatu on myös sellaista, mitä emme ole missään aikaisemmin tavanneet. Asumme alueella, missä on erinomainen tori kaksi kertaa viikossa. Lähiympäristössä on luomutiloja, mistä voi ostaa tuotteita suoraan. Saksalaiset ovat todella tarkkoja ruuan laadun suhteen ja ovat valmiita maksamaan laadusta, vaikka muuten ovat säästeliäitä. Kun nyt olemme syöneet puhdasta ruokaa muutaman kuukauden, voin omakohtaisesti sanoa, että meidän molempien yleisvointi on parantunut oleellisesti, vaikka Suomessa olemme noudattaneet tiukkaa ruokavaliota. Suomessa näyttää ruuan laadun suhteen olevan vallalla venäläinen harasoo-mentaliteetti.

Helsingin Sanomat järkytti positiivisuudellaan julkaisemalla Jussi Valtosen artikkelin tieteestä. Toivoisin, että Suomen päättäjät lukisivat artikkelin vähintään pariin kertaan ja miettisivät, kuka pyörittää ketäkin ja mikä on se totuus, jota asiantuntijat ovat median avustuksella niin innokkaasti jakamassa kaikille. Kun puhutaan tieteestä ja tutkimuksesta, ensiksi pitäisi selvittää, kuka puhuu ja kenen suulla. Suomea on ravintoasioissa pyörittänyt pieni klikki vuosikymmeniä ruokateollisuuden tuella.

Ehkä asiaa valaisee seuraava tutkimus, jonka yksinä tekijöinä muiden lisäksi ovat olleet Ursula Schwab ja Matti Uusitupa. Molemmat ovat opettaneet Suomen kansaa tyydytettyjen (kovien) rasvojen vaaroista. Molemmat ovat myös esittäneet, että tyypin 2 diabeteksen syynä ovat kovat rasvat, eikä sokeri. Tässä 2014 julkaistussa tutkimuksessa nuo henkilöt ovat käyneet läpi muiden tekemiä tutkimuksia tästä aiheesta. Itse he eivät ole tehneet koskaan mitään selvittääkseen asioiden todellista laitaa, vaan lainaavat tässä muita. Tämän selvityksen anti on, ettei kovat rasvat aiheuta sydäntautia, eikä tyypin 2 diabetesta! Tätä he eivät kerro suurelle yleisölle, vaan piilottavat tiedon ammattilehtiin. Ilmeisesti takinkääntö on alkanut. Vaikka he kääntäisivät takkia hyrrän lailla, niin eikö olisi aiheellista kysyä, mikä on heidän vastuunsa siitä suunnattomasta kärsimyksestä, minkä he ovat aiheuttaneet valtaväestölle.

Tarkkailen Suomea terveysasioiden kautta. En ole nähnyt yhtään oleellista tekoa, joka olisi tehty yleisön etua ajatellen. Kyse on aina terveydenhoidon eliitin vallasta, ja kaikki teot ovat tuon vallan varmistamista. Kun tämän laajentaa Suomen nykyiseen poliittiseen tilanteeseen, kyse on myös silloin eliitin etujen säilymisestä. Muutos on mahdollista vain, kun eliitti on vakuuttunut, ettei sen etuja häiritä. Maan etu on sivuseikka. Se on ollut maan tapa koko sodanjälkeisen ajan.


Blogin aihesanat:
1700-luku, 2 tyypin diabetes, diabetes, epidemia, historia, Jussi Valtonen, kova rasva, lihavuus, Mikael Fogelholm, orja, rasva, sokeri, sokeriruoko, takinkääntö, tiede, tupakka, tutkija, WHO

Edellinen Seuraava