Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 23.04.2010

SUOMALAISEN KOULUTERVEYDENHOIDON ARKIPÄIVÄÄ

Tämä on lasten terveydenhoidon ja koulun arkipäivää Suomessa vuonna 2010. Kirje erään pojan äidiltä:

Poikani sairastui diabetekseen 10/08, juuri ennen 8-vuotispäiväänsä.

Aika on mennyt nopeasti, ja eka vuosi ainakin ihan sumussa, lääkäreiden ohjeita noudattaen. Pojallani on ollut lääkityksenä 2 x pv:ssä perusinsuliini ja joka aterialla ateriainsuliini pistettynä.

Hoito, jota virallisen puolen lääkärit suosittelevat, potkii pahasti omia periaatteitani vastaan. Kaiken lisäksi monipistoshoidolla sokeritasapainon saavuttaminen on ollut täysin mahdotonta. Sokerit ovat heitelleet 1 – 30:n välillä päivittäin. Paljon hiilihydraattea joka aterialla, jotta saadaan pistettyä paljon insuliinia! Siinä ei mielestäni ole mitään mieltä.

Lähdinkin kokeilemaan vhh:ta poikani hoitoon, kun ensin olin siitä ottanut paljon selvää ja itse olin vhh:lla ollut jo jonkin aikaa. Sokeriarvot pysyivät paremmin "normaaleina" ja insuliinin tarve väheni huomattavasti. Vain kerran sokeriarvot ylittivät 10, mutta muuten olivat tasaisia ja siedettävällä tasolla.

Koulun otin mukaan niin, että kävin itse koulussa kertomassa asiasta, ja jos koulussa sattuisi olemaan ruokaa mitä poikani ei voinut syödä, pistin oman ruuan kotoa mukaan. Laitoin myös kirjalliset ohjeet päivittäin kouluavustajalle.

Tästä kaikesta kauhistuneena kouluavustaja vei asian eteenpäin kouluterveydenhoitajalle, joka edelleen oli yhteydessä poikani hoitavaan lääkäriin, sairaalaan.

He löivät viisaat päänsä yhteen ja päättivät tehdä asiasta lastensuojeluilmoituksen. Olivat kuulemma niin huolissaan pojan terveydestä, kasvusta ja kehityksestä, kun tämä "dietti" vaarantaisi sen!

Koulussa sabotoivat dieettiä antamalla pojalle kuulemma ”vahingossa” useamman kerran tärkkelyspitoisia ruokia. Lääkärikin kehotti syöttämään tärkkelystä, jotta voitaisiin antaa pistokset. Eli pistoksen antaminen olikin kaikkein tärkein syy ja sitä varten piti syödä hiilihydraattia, oli mielestäni terveen järjen vastaista. Opettajakin tarjosi pojalle karkkia muutamaan otteeseen.

Palaverejä pidettiin lääkäreiden, koulun ja lastensuojelun kanssa niin, että itseltäni loppuivat paukut ja luovutin.

Palasimme takaisin vanhaan, syödään jälleen paljon hiilihydraatteja ja pistetään paljon insuliinia, mutta vain siksi aikaa, kun itse kerään voimia ryhtyä uuteen taisteluun tätä yhteiskuntaa vastaan.

En luovuta, en ikinä, vaikka se maksaisi mitä. Kyseessä on kuitenkin lapseni terveys, jota insuliini ei ainakaan paranna. Tällä hetkellä olemme tilanteessa, että poikani syö koulussa samaa ruokaa kun muutkin, mutta kotona toteutetaan vhh:ta ja ainakin jää ateriainsuliinit pois muilta aterioilta. Sokeri on hyvä, mutta perusinsuliini ei ole vähentynyt. Odotan kesälomaa, sillä silloin alamme uudelleen kokonaan vhh:lle, kun päästään eroon koulusta.

Asian voisi tiivistää muutamaan faktaan. Diabeteksen hoidosta tiedetään muutamia perusasioita. Mitä tasaisempi verensokeri ja mitä lähempänä normaaliarvoja, sitä vähemmän myöhäiskomplikaatioita. On saman- tekevää, miten tuo tila saavutetaan. Potilaan vointi ja kliininen todellisuus ovat ainoita tosiasioita, joiden mukaan edetään. Monipistoshoidon pitkäaikaisvaikutuksista ei tiedetä mitään. Monipistoshoito on lääketehtaiden ja niiden markkinointijärjestön, Diabetesliiton, masinoima kallis hoitotapa. Se on nykytrendi, ei muuta. Se on kuin kevään uudet kengät, jotka menevät syksyyn mennessä pois muodista. Tässä tapauksessa potilaan vointia ei ole seurattu, vaan on toimittu lääketehtaiden teorioiden mukaan. Monipistoshoito ei sopinut potilaalle, vaan asetti hänet hengenvaaraan. Sen sijaan hiilihydraattirajoitteinen ja kohtuullinen insuliinin antaminen toi tasapainon. Opettajat, kouluavustaja, kouluterveydenhoitaja ja kaikki siltä väliltä yrittivät tietoisesti vahingoittaa lasta tarjoamalla ravintoa, joka voi olla hänelle kohtalokasta. Karkeasti rikottiin myös lääkärien toimesta keskeistä periaatetta, kun kyseessä on lapsipotilas. Lapsen hoitoon kuluu kiinteä yhteistyö vanhempien kanssa. Ilman sitä kaikki hoidot on tuomittu epäonnistumaan.

En tiedä, mitä rikoslaki sanoo, mutta minusta kyseessä on murhayritys tai ainakin tahallinen vaaran aiheuttaminen. Entä mitä tekee yhteiskunta? Tukee rikoksen tehneitä ja syyttää äitiä. Olen kirjoittanut vihaisen kirjeen asiasta vastaaville. Katsotaan miten käy. Kysynkin lukijoilta, miten menetellä. Pitääkö lähteä ratkomaan asioita pesäpallomailan kanssa, vai onko tässä maassa enää instanssia, joka suojelisi lasta idiooteilta?

Edellinen Seuraava