Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 30.03.2009

SYÖVÄN UUTISOINNISTA

Todellisten tietojen uutisoiminen terveyttä koskevista asioista ei ole helppoa. Suomi on elänyt pitkään margariinin, rypsiöljyn ja kolesterolilääkkeiden ilosanoman sumentamassa todellisuudessa. Epämiellyttävät haitat on lakaistu maton alle sillä media ei siedä monimutkaisuutta ja erilaisuutta. Se elää hallinnan illuusiosta. Suurta yleisöä viihdytetään yhden kikan uutisilla. Hiljattain uutisoitiin, että miesten eturahasyöpien seulonta vähentää syöpäkuolemia.

www.hs.fi

Koko uutinen tökki meikäläistä, sillä se soti kaikkea sitä vastaan mitä olen lääkärinä oppinut. Ilokseni syöpäjärjestöt reagoivat kuitenkin nopeasti ja toppuuttelivat ilouutiseen liittyen:

www.hs.fi

Kiinnostuin, mihin moinen riemu-uutinen perustuu. Maailman johtavassa lääketieteellisessä julkaisussa NEJM:ssa oli julkaistu samanaikaisesti kaksi tutkimusta, jotka koskivat samaa aihetta eli eturauhassyövän seulontaa. Toinen tutkimus oli tehty Euroopassa ja toinen USA:ssa. Eurooppalainen tutkimus totesi että, seulonnasta voisi olla hyötyä, kun taas yhdysvaltalainen tutkimus totesi kalliiden seulontojen olevan hyödyttömiä. Tästä uutisesta media ei kertonut mitään.

content.nejm.org

content.nejm.org

Seuraavaa tutkimusta ei ole kommentoitu suomalaisessa mediassa lainkaan. Ehkä siksi, että tutkimus voi räjäyttää koko potin eli mitä ajattelemme syövästä yleensä. Ehkä hiljaisuus johtuu siitä, ettei sylttytehdas ole vielä keksinyt itselleen sopivaa tulkintaa norjalaisesta tutkimuksesta, joka julkaistiin The Archives of Internal Medicine lehdessä joulukuussa 2008.

Tutkimuksessa seurattiin kahta ryhmää naisia, joista kontrolliryhmässä oli 109.784 ja tutkimusryhmässä 119.472 naista. Kontrolliryhmälle tehtiin yksi mammografiatutkimus tutkimusaikana, kun taas tutkimusryhmälle tehtiin rutiininomaisesti useampi mammografiatutkimus seuranta-aikana. Luulisi, että molemmissa ryhmissä syöpätapausten lukumäärä olisi ollut sama, mutta kaikkien yllätykseksi tutkimusryhmässä esiintyi 22 % enemmän syöpää kuin kontrolliryhmässä. Tutkimusryhmässä löydettiin 1.909 syöpää ja kontrolliryhmässä 1.564.

Tutkimuksesta voi tehdä kaksi johtopäätöstä: joko mammografiatutkimus lisää syöpää tai syöpä paranee itsestään. Mammografia itsessään tuskin aiheuttaa syöpää, sillä seuranta-aika on syövän syntyyn liian lyhyt. Ainoaksi mahdollisuudeksi jää, että syöpä häviää itsestään. Tapahtuu ns. spontaaniparaneminen, jonka osuus kaikista syöpätapauksista tässä tutkimuksessa on huomattavan suuri.

Syövästä hyötyvät hyppivät seinille tästä bisneksiä uhkaavasta löydöksestä. Amerikan syöpäyhdistyksen rintasyöpäseulonnasta vastaava pamppu Robert A. Smith jyrisi “Heidän tapansa yksinkertaistaa monimutkaista tapahtumaa on sekä yliampuvaa ja hälyttävää”. Turha mainita, että Smithiä on arvosteltu hänen sidonnaisuuksistaan syöpäteollisuuden kanssa. Syöpälääkkeet ovat äärimmäisen kalliita. Teollisuus rokottaa häikäilemättömästi yhteiskuntia syövällä, sillä se on tauti, joka tekee jokaisen avuttomaksi.

Oheisena linkki alkuperäisartikkeliin, joka valitettavasti on maksullinen

archinte.ama-assn.org

Kaksi linkkiä artikkeleihin, jotka käsittelevät aihetta.

www.medscape.com

www.nytimes.com

Edellinen Seuraava