Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 02.05.2014

TYTTÖ, JOKA MUUTTUI

Tieto muuttaa maailmaa. Ensimäistä kertaa maailmanhistoriassa köyhät tietävät olevansa köyhiä ja sen, että jossakin on asiat paremmin. Ukrainassakin on pohjimmiltaan kysymys samasta asiasta. Kun parisen sataa henkilöä omistaa kaiken, ei voi odottaa muuta.

Terveyden suhteen on käynnissä samanlainen muutos. Yhä useampi valitsee toisin ja yhä harvempi uskoo valkotakkisten kaikkivoipaisuuteen. Kaikenlaisten auktoriteettien uskottavuus on myös romahtanut. Siksi nykyisin toimitaan salaa. Tyttojenjuttu.fi on kohdistettu nuorille tytöille ohi vanhempien, ja HPV-rokotus on tehty jännäksi joka tytön jutuksi. Tietyn ikäiset tytöt saavat omalla nimellään vaaleanpunaisen kirjeen, jossa viattomien mieltä muokataan hyvin vastenmielisellä tavalla. Harva vanhempi on edes nähnyt kyseistä kirjettä. Koko kampanja ajetaan ohi vanhempien vaikuttamalla suoraan lapsiin. Voiko sitten enää puhua asiallisesta terveydenhoidosta? Touhulle löytyy nimi, joka on fasismi. THL:n pääjohtaja ja rokoteteollisuuden Suomen edustaja Juhani Eskola on yksin vastuussa asiasta samoin kuin ne poliitikot, jotka valitsivat hänet tuohon virkaan. Ketkä olivat päättämässä, että Eskola valittiin? Siitähän media ei puhu mitään.

Oheisena reaalielämästä tytön tarina, joka sairastui vakavasti HPV-rokotuksesta, mutta sai sen lisäksi vielä kohdunkaulasyövän. Se löydettiin sattumalta. Mitä olen kuullut, niin potilaille on kerrottu, ettei papa-kokeita tarvitse enää tehdä, sillä rokotus antaa suojan. Jos näin on, niin tulemme näkemään todellisen syöpäbuumin tulevina vuosina. Lääketehtaat eivät korvaa vahinkoja, sillä Yhdysvaltojen hallitus vapautti ne kaikesta vastuusta. Komplikaatiot maksamme me veronmaksajat. H1N1-rokotusten komplikaatioiden korvaaminen tulee maksamaan noin 100 miljoonaa. Eikö tästä maasta löydy yhtään järkevää henkilöä, joka pistäisi stopin moiselle ja vastuuseen tuohon ja tähän nykyiseen osallistuneet.

Medialla on mielenkiintoinen rooli tässä muutoksessa. Se yrittää padota tietoa, ettei tapahtuisi muutoksia. Siksi kirjoitetaan muusta kuin itse asiasta. Kun katsoo Suomen uutisia, niin maailmassa ei tapahdu mitään, tai jos sitten tapahtuu, niin toimittaja haastattelee toista toimittajaa. Aina lopuksi on vähintään kolmasosa koko lähetysajasta juttu lapsista, joiden viisauksia toimittajat kyselevät.

Mieliguruni Noam Chomsky on kuvannut tätä länsimaiden julkisen valehtelun toimintaa hyvin. Rajataan keskustelun aihepiiriä, mutta sallitaan vapaa keskustelu sallitun rajojen sisällä. Niin syntyy illuusio vapaasta mediasta. Keskustellaan, mutta vain sovitusta. Sitä muuta ei sitten ole olemassa.

Suomessa saa tilaa valtamediassa laulajatar, joka kertoo keskustelevansa kuolleiden omaistensa kanssa. Kätevää, kun ei tarvitse miettiä pahaa maailmaa. Mutta samaiset mediatalot eivät kerro, että diabetesta voi hoitaa ruokavaliolla. Chomskyn idea toimii tässäkin asiassa. Saa kertoa, ottaako pillerin vai piikin, mutta ei saa kertoa, että voi päästä lääkkeistä kokonaan.

Kun epäileviä Tuomaita alkaa olla vähän joka kulmalla, on menty jopa niin pitkälle, että erimieliset on leimattu hulluiksi. Uuden Yhdysvaltojen psykiatrisen päivitetyn DSM-IV tautiluokituksen mukaan toisinajattelu, luovuus ja sopeutumattomuus luokitellaan sairaudeksi. Sairaudella on nimi: Oppositional Defiant Disorder eli ODD. Suomeksi voisi käyttää termiä uhmakkuushäiriö, mutta minä pidän enemmän sanasta vastarannankiiski -häiriö. Malli on kuin suoraan entisestä Neuvostoliitosta. Käytännössä uusi tautiluokitus tarkoittaa Suomen tasolla sitä, että jos et usko YLE:n ja Helsingin Sanomien uutisiin, joudut lääkitykselle.

Sain sähköpostia Sanna Kilpeläiseltä. En ole koskaan tavannut häntä, mutta hänen kirjeensä on kaunis kertomus, kuinka elämä voittaa silloin, kun saa oikeaa tietoa ja lähellä on rakastavia ihmisiä. Sanna kertoo elävästä elämästä, mikä ei suomalaisprofessorien mukaan ole tieteellistä ja on siten vailla todistusarvoa. Mediakin vaikenee Sannan tapaisten kokemuksista. Sanna aloittaa blogin sivustollamme. Tarkoituksenamme on rakentaa oma media.



Hei Antti!

En voisi millään sanoilla ja teoilla osoittaa sinulle kiitollisuuttani, olet kirjaimellisesti pelastanut elämäni. Olen 23-vuotias 1-tyypin diabeetikko Lapista, Rovaniemeltä ja sairastuin 16-vuotiaana asuessani vielä Tampereella (hurjilla sokereilla, 61.6 vuosien lääkärissä ramppaamisesta huolimatta!). Äitini viattomasti ja vailla minkäänlaista ymmärrystä kysyi TAYS:issa, että onko tarvetta muuttaa ruokavaliota ja sai hyvin tiukan kielteisen vastauksen, joka taidettiin vielä toistaa myöhemmin "Ihan täysin tavallista ruokaa tulee Sannan syödä edelleen!".

Aluksi pärjäsin, totuin pistämiseen ja tasapainokin löytyi. Kolmen kuukauden kuluttua omahoidon alkamisesta olin kuitenkin totaalisen rikki vatsastani ja reisistäni, mustelmia ja haavoja ja silti piti pistää. Puhumatta sormistani! Aloin hiljalleen inhota sekä itseäni että diabetesta, koska en osannut hoitaa sitä. Olin aina ollut kiltti ja erittäin tunnollinen, mutta D:n diagnoosin jälkeen koko elämäni romahti (puoli vuotta diagnoosista jouduin myös sydänleikkaukseen Helsinkiin) ja aloin kapinoida - ja pahasti. Pikkuhiljaa aloin karttaa pistämisiä ja tiesin sokerin olevan korkealla joten aloin pelätä mittauksia ja niinpä nekin jäivät pois. Itseinhoni kasvoi, eikä minulla ollut lupaa pyytää äidiltä apua (hänelle sanottiin sairaalassa että 16-vuotiaan pitää pärjätä jo itse).

Muutin 17-vuotiaana Lappiin synnyinseudulleni opiskelemaan. Koulunkäynti oli vaikeaa huonon olon ja väsymyksen vuoksi. Saatoin olla päiviäkin pistämättä silloin, kun mustelmat ja haavat tekivät liian kipeää. Vasta sitten laitoin ison määrän insuliinia, kun olo oli niin huono, ettei ollut vaihtoehtoja.

Diabeteskontrolleissa koin saavani vain syyllistämistä osakseni, karttelin siis niitäkin. Salailin läheisiltäni diabetekseni huonoa tilaa, koska häpeä oli niin kova, tunsin olevani aikuinen, joka ei osaa hoitaa itseään, toisin sanoen säälittävä surkimus. Ainoastaan rakas pikkusiskoni Sonja oli tietoinen taudin tilasta.

Lopulta, kolme vuotta diagnoosin jälkeen olin syyllisyyden ja lisäsairauksien pelon riivaama siinä määrin, että päätin hakea apua pistosongelmiini. Kysyin sekä Oulun että Rovaniemen sairaaloista pumppua, mutta sain vain kuulla että Oulun puolella on niin kovat jonot, ettei sille edes pääse ja Rovaniemen puolella oltiin sitä mieltä, että olen liian vastuuton pumppuhoitoon. Olin umpikujassa. Halusin kuitenkin niin kovasti olla terve, että päätin ottaa periaatteeksi "yksi piikki päivässä" eli minun tapauksessani Lantus, perusinsuliini. Se toi jokseenkin helpotusta ainaiseen huonoon oloon ja janotukseen, mutta surkea tilanne oli edelleen.

Samaisena kesänä tapasin aviomieheni Janin, jolle uskaltauduin kertomaan synkästä salaisuudestani. Hän tunsi syvää myötätuntoa minua kohtaan ja halusi kovasti auttaa. Niinpä Jani alkoi pistää minulle insuliinia joka aamu: 30-32 yksikköä Lantusta ja 10 yksikköä NovoRapidia. Se taas hiukan helpotti oloa ja minulle oli huomattavasti siedettävämpää, kun joku toinen hoiti piikityksen. Tasapainoa tämä ei siltikään vielä tuonut.

Meillä oli heti vauvahaaveita, mutta olin tietoinen, etten ikinä saisi raskauslupaa niillä sokereilla, eikä se taatusti olisi turvallistakaan.

Suuri pelastus koitti kesällä 2011. Siskoni Sonja oli ohimennen tätimme luona huomannut kirjasi terveydestä ja terveysintoilijana alkanut sitä lukea. Hän ei ollut nahoissaan pysyä, kun soittaessaan minulle kertoi: "Sanna, sinä pääset eroon pistämisestä!". Omalla innostuksellani ei ollut mitään rajoja, halusin heti aloittaa dieettisi. Sonja löysi kirjastosta "Diabeteksen hoito ruokavaliolla" ja aloin kokeilla. Muutamassa viikossa verensokeri normalisoitui ja pitkäaikainen tipahti 15 %:sta 6,9 %:iin! Lantusannos pieneni 18-22 välille (siitä aikaisemmin aiheutunut kirvelykin hävisi, koska määrä väheni). Itkin Janille sitä onnea, että minä surkea diabeetikko olen voinut saavuttaa hyvän tasapainon - ilman hikeä, kyyneliä ja verta ja etenkin ilman ainuttakaan ateriapiikkiä.

Siitä asti pitkäaikaissokerini on ollut 5,3-6,9 %, ei kertaakaan yli. Ainoa mikä harmittaa on se, etten löytänyt kirjaasi aikaisemmin. Olen kovasti halunnut laittaa sinulle tarinani jo aikaisemmin, mutten ole keksinyt väyliä. Hienoa, että nyt kuulet tarinani ja toivon sydämestäni, että myös tämä rohkaisee sinua jatkamaan upeaa työtäsi kaikesta panettelusta ja tuhoamisyrityksistä huolimatta. Tämän ruokavalion ansiosta henkilökohtainen ennusteeni taitaa olla keskivertodiabeetikkoa parempi. Verensokerini on lähes suoraa viivaa, nousuja/laskuja tapahtuu harvoin ja kuulen usein ihailevia kommentteja diabeetikkoystäviltäni erittäin hyvistä sokereistani.

Omistan lähes kaikki kirjasi ja olen suorastaan villiintynyt uudesta diabetes-kirjastasi, siitä on arvokasta apua minulle ja perheelleni. Ikävää, että missasin Rovaniemen esittelysi, toivottavasti sellainen vielä joskus tulee uudelleen!

Ps. Raskauslupa tuli heti ja ihana, terve ja vieläpä täysiaikaiseksi laskettava 2,5-kiloinen tyttäremme syntyi lähes tasan vuosi häittemme jälkeen juhannuksena 2013.

Äitini, siskoni, mieheni ja tyttäreni puolestani voin sanoa: KIITOS!!

Toisen viestin lähetti Minna, jolla on myös tyypin 1 diabetes:

Veljeni osti kirjasi minulle. Ohjeilla sain pitkän sokerin putoamaan yksikköä muutamassa kuukaudessa. Olen sairastanut D1:stä 23 vuotta, aina ollut suuria vaikeuksia verensokerin kanssa (heittelee miten sattuu) mutta kun olen tehnyt kirjan ohjeiden mukaan, tää homma on nyt hallussa, eka kertaa koko sairastamishistorian aikana! Avauduin myös diabeteshoitajalle asiasta. Nyt kun vaihtui d-hoitaja, en ole mennyt hänen vastaanotolle. Soitin ja kerroin, että olen saanut aikas paskaa kohtelua d-asioissa. Mutta hän kertoikin, että heidän hoitolinjaus on muuttunut siten, että toiset ihmiset vaan tietää, miten sokerit saa tasaisiksi, eli vähillä hiilareilla. Ja että hän ei ala sitä insuliinia sitten tuputtamaan, eikä tietysti hiilareitakaan.

Jätin myös kolesterolilääkkeet pois ja kun aloin käyttämään voita sekä neitsytkookosöljyä, kolesteroliarvoni putosivat. Hoitaja oli vähän ihmeissään, kun sanoi, että lääkehän on tepsinyt hyvin. Sanoin, että heitin lääkkeet roskiin ja otin oman maalaisjärjen käyttöön. Mie söin niitä jonkin aikaa, mutta tuli helvetilliset lihaskivut ym mukavaa sivuvaikutusta ja tosiaan, miullakin suhteellisen hyvät arvot. Rajat on vaan vedetty tarkoituksella niin alas, että joka toiselle pitää sen mukaan määrätä statiineja.

Jos hoitosuosituksia on nyt muutettu, se ei johdu Diabetesliiton viisaudesta, vaan siitä, että ovat liitossa joutuneet tämän uudenlaisen todellisuuden eteen ihmisten tietoisuuden kasvaessa. Voi vain kysyä, mihin moista yhdistystä diabeteshoitajineen oikein tarvitaan. Minna sai verensokerin tasapainoon yksinkertaisten ohjeiden avulla, mitä tietoa niin Lääkäriliitto, lääketeollisuus ja lääketeollisuuden ympärillä pyörivät potilasyhdistykset ovat kaikin tavoin yrittäneet estää. Minua nuo samaiset instanssit ovat murjoneet olan takaa vuosikausia. Aina siitä lähtien, kun kirjoitin kirjan nimeltä Diabeteksen hoito ruokavaliolla. Mutta siitäkin media vaikenee, sillä olenhan selvä ODD-tapaus.


Blogin aihesanat:
auktoriteetti, blogi, Diabeteksen hoito ruokavaliolla, diabetes, diabeteshoitaja, Diabetesliitto, DSM-IV, fasismi, guru, H1N1, Helsingin Sanomat, HPV, HPV-rokotus, hullu, Juhani Eskola, kohdunkaulasyöpä, komplikaatio, köyhä, lääketehdas, Lääkäriliitto, media, Noam Chomsky, ODD, ODD-tapaus, Oppositional Defiant Disorder, papa-koe, piikki, pilleri, potilasyhdistys, pääjohtaja, rokote, rokoteteollisuus, ruokavalio, Sanna Kilpeläinen, syöpä, syöpä-buumi, tautiluokitus, THL, tieto, toisinajattelu, tyttöjenjuttu.fi, uhmakkuus, uhmakkuushäiriö, Ukraina, vastarannankiiski, vastarannankiiski –häiriö, vastuu, verensokeri, yhdysvaltojen hallitus, YLE

Edellinen Seuraava