Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 21.06.2012

UUDET RAVINTOSUOSITUKSET EIVÄT OLE TIEDETTÄ VAAN POLITIIKKAA

Mikael Fogelholmin pitkään ylistämät uudet ruokasuositukset ovat nyt kaiken kansan nähtävänä. Mihin suositukset sitten perustuvat, on täysin oma tarinansa. Pohjimmiltaan suositukset ovat samaa soopaa kuin ennenkin ja sisältävät todellisia virheitä. Yhden asian ovat kyenneet itse miettineet, eivätkä siten ole kaikkea suoraan kopioineet läntisen isonveljen suosituksista. Ensimmäistä kertaa mainitaan marjat, mutta sekin opportunistisista syistä, vaikka nämä tutkijat eivät ole koskaan tehneet tikkua ristiin marjojen eteen tässä maassa. Mistähän marjat ovat tulleet mieleen, kun ei ole aiheesta tutkimuksiakaan?

www.iltalehti.fi

Törkein osa suosituksissa koskee lihaa. Oikeastaan suositus lihan kulutuksen vähentämisestä kertookin, mistä on kysymys. Se on täydellistä vihreää politiikka, jolla ei ole mitään tekemistä ihmisten terveyden kanssa. Se on jatkumo tässä ihmisten mielten manipulaatiossa, jonka keskeinen myytti on ilmasto. Tyypeillä ei ole esittää mitään faktaa väitteittensä tueksi.

Sitten tuosta rasvattomasta maidosta sen verran, että alkaa kasaantua paljon tutkimuksia, jotka todistavat että rasvaton maito aiheuttaa terveysongelmia, kun taas rasvainen ei. Siis mihin faktaan tässäkin asia viitataan? Kolmas koskee sitten viljoja, aihe joka on sekoittanut Fogelholmin pään. Viljojen terveysväittämät ovat hyvin kyseenalaisia. Missään ei ole selkeää tutkimusta viljojen todellisista vaikutuksista per se. Viljat ovat Yhdysvaltojen ruokapolitiikan keskeinen kulmakivi ja niihin luotua terveysmantraa hokevat sitten kaiken maailman tutkijavasallit.

Esimerkiksi myytti Välimeren dieetin terveellisyydestä sisältää viljat, vaikka viljat eivät ole keskeisiä vihannesviljelyyn perustuvissa yhteiskunnissa. Koko idean Välimeren dieetistä keksi aikoinaan Ancel Keys, tuo samainen joka loi kolesteroliteoriankin. Keys pyöri vuosia sodan jälkeisessä Italiassa ja totesi, että ihmiset ovat laihoja ja elämä pyörii hyvin ottamatta huomioon, että sodan jälkeen Italiassa nähtiin nälkää ja syötiin mitä sattui – ja Amerikan apuviljaa.

WHO:n laaja tutkimus ruuan ja terveyden välisestä yhteydestä päätyy toteamaan, että terveyttä edistävät vihannekset, hedelmät ( marjoja kun ei ole koskaan tutkittu) ja alkoholi. Muusta ei ole näyttöä. Kotimaiset papukaijatutkijat ovat sitten tehneet omia lisäyksiä WHO:n löydökseen. He, Fogelholm etunenässä, puhuvat kokojyväviljoista, vihanneksista ja hedelmistä. Voi vain kysyä, mistä tietolaarista viljat on otettu ja mihin jemmaan alkoholi on pistetty.

Kun näitä suosituksia tekevät henkilöt, joilla ei ole mitään käsitystä potilastyöstä ja ihmisten sairauksista arkipäivän tasolla, niin suositukset ovat sen mukaisia. Lisääntyvästi kertyy myös tutkimustietoa viljojen haitoista. Gluteiini on todellinen pommi, joka elimistöön joutessaan on keskeinen tekijä autoimmuunisairauksien synnyssä ja vaikuttaa jopa geenitasolla asti. Yhä nuoremmat kärsivät suolistotaudeista, kiitos näiden suositusten. Oman kliinisen kokemukseni mukaan epidemianomaisesti lisääntyvät suolistosairaudet johtuvat viljoista. Viljojen poisjättö tuo pysyvän parannuksen.

yle.fi/uutiset/

Viljat ovat myös huono kuitujen lähde. Energiatiheyden suhteen vihanneksissa on kahdeksan kertaa enemmän kuituja kuin viljassa. Viljat ovat myös huono vitamiinien lähde. Jauhatuksen jälkeen B-vitamiinit häviät nopeasti jauhoista. Eräiden arvioiden mukaan jopa 24 tunnin jälkeen jäljellä on vain puolet vitamiineista ja viikon jälkeen ei juuri lainkaan. Jauhoihin lisätään vitamiineja ja ne taas ovat teollisesti valmistettuja. Niiden teho on kyseenalainen ja haittojakin on ilmaantunut.

Viljat ovat todellinen tärkkelyspommi. Tärkkelys on aine, joka on käytännössä pelkkää pakattua glukoosia, siis sokeria, joka hajoaa nopeasti suolistossa nostaen huomattavasti veren sokeritasoa, jopa enemmän kuin puhdas sokeri.

Nämä ovat asioita joista Fogeholm ei tiedä mitään tai ei halua tietää. On kuitenkin edesvastuutonta, että hänen asemassaan oleva henkilö esittää asioita yksipuolisesti puhumatta haitoista. Oikeastaan tässä tiivistyy hänen tasonsa tieteen tekijänä. Helsingin yliopiston ravintotieteen taso on todella surkea, ja koko laitos elää menneisyydessä Itä-Suomen opiston tavoin. Helsingin teemana ovat viljat ja rasvaton maito. Itä-Suomen gurun Ursula Schwabin pakkomielle on rypsiöljy. Koko tämä ajatuksellinen roska on sitten valunut kaikkialle yhteiskuntaan entisen YYA-ajattelun tavoin. Neuvoloiden, ravintoterapeuttien ja diabeteshoitajien ohjeet ovat täyttä puppua ja nämä neuvojat ovat niin vahvassa uskossa, että he heittävät ulos potilaat, jos he uskaltavat mumista vastaan. Tämä siitäkin huolimatta, että maassa on sellainen kuin potilaslaki.

Ehkä kuvaavinta koko touhulle oli Fogelholmin TV-esiintyminen, missä hän alkuun parjasi VHH:ta väittein, jotka eivät pidä paikkaansa ja lopuksi totesi, että maailman kaikki johtavat asiantuntijat ovat ravintoasioissa yhtä mieltä. Siis todellinen uskovaisten kirkkokuoro. Fogelholmille tiede on täydellinen konsensus ilman keskustelua. Kun elää apinahäkissä, oma käsitys todellisuudesta muotoutuu tuontibanaanien mukaisesti.

Kun kuuntelee potilaiden kertomuksia siitä, miten heitä on kohdeltu, niin ottaa todella päähän. Ehdotankin kaikille, jotka kokevat tulleensa murjotuiksi ravintoasioissa ja muussakin tekemään valituksen AVI:iin. Kun tarpeeksi pommittaa, niin eiköhän nöyryyttä ala löytyä.

Toinen tie on kirjoittaa blogeja. Ongelma ei koske yksinomaan Suomea vaan koko läntistä maailmaa. Näiden ravintosuosittelijoiden todellinen merkitys on siinä, että voidaan siunata virallisesti se halpa moska, mitä ihmisille tarjotaan lastentarhoissa, kouluissa, laitoksissa, sairaaloissa ja vanhainkodeissa. Kun valittaa, niin käsketään olla hiljaa, sillä viisaat ovat päättäneet, mikä on terveellistä. Todellisuus on, että virallisesta ruuasta riippuvaiset sairastuvat muita useammin ja kuolevat muita nuorempina.

Hyvän idean keksi eräs brittityttö, joka piti kouluruokablogia. Vaikka länsimaissa pitäisi olla sananvapaus, joutui tyttö lujille viranomaisten taholta. Netissä voi kiusata muita, mutta kouluruoka on pyhää, eikä sitä saa parjata. Ruokablogi olisi hyvä idea niille, jotka joutuvat syömään sitä terveellistä ja viranomaisten suosittelemaa ruokaa. Tulisi ainakin arkipäivän totuus lähemmäksi meitä.

www.food24.com

Luin tässä taannoin Apoteekki-lehteä, tuota keskiaikaisen lääkejakelujärjestelmän äänenkannattajaa 3/2012. www.avainapteekit.fi

Lehden alla olevaa aktiivitekstiä klikkaamalla avautuu koko aviisi. Kehotan lukemaan todella ratkiriemukkaan taantumuksellisen artikkelin ”Oireet kuriin ruokavaliolla” jonka asiantuntijana on HUSin ravintoterapeutti Anne Pohju. Järkyttävin kohta koskee diabetesta. Anne Pohju suosittelee diabeetikoille samaa ruokavaliota kuin kenelle tahansa terveelle suomalaiselle. Ei ole ihme, että apteekkarit riemuitsevat, sillä Pohjun suosituksilla lääkekauppa kukoistaa. Pohju on klassinen esimerkki Fogelholmin ja Schwabin opeista käytännössä.

Neuvoloidenkin tulisi miettiä sanomansa käytännön vaikutuksia. Äidinmaitoa ylistetään, mutta neuvoloiden suosituksilla äidinmaidon laatu on romahtanut. Juuri ilmestyi tutkimus, jossa todettiin Amazonin alueen naisten äidinmaidon sisältävän lapsen aivojen kehityksen kannalta olennaisen tärkeitä rasvahappoja neljä kertaa enemmän kuin yhdysvaltalaisten naisten äidinmaito. Onkohan tähän asiaan kukaan kiinnittänyt huomiota tässä maassa. Ei ihme että idioottimaisesti käyttäytyvien penskojen määrä lisääntyy länsimaissa.

onlinelibrary.wiley.com

Amazonin naiset syövät reilusti punaista lihaa, kunnon rasvoja kun ei maitoon synny pelkällä soijalla ja rasvattomalla maidolla.

Lopuksi kertomus todellisesta elämästä, siitä mihin kaikkeen nämä suositukset ovat johtaneet, kun ainoa ratkaisu on lääkkeet.

Hyväkuntoinen ja aina terveenä ollut ikäiseni mies kertoi menneensä ensimmäistä kertaa terveyskeskukseen otattamaan rutiiniverikokeet saadakseen tietää, missä mennään. Potilas ei tavannut lääkäriä, vaan lähetteen laboratorioon kirjoitti sairaanhoitaja. Kun vastaukset sitten valmistuivat, ilmeni että verensokeri oli koholla. Muut arvot olivat normaaleja. Potilasta kehotettiin tulemaan uudestaan kontrollitutkimuksiin jonkin ajan kuluttua. Tässäkään vaiheessa potilas ei tavannut lääkäriä. Uusi tutkimus tehtiin jälleen sairaanhoitajan lähetteellä. Kävi ilmi, että verensokeri oli edelleen koholla. Potilasta pyydettiin tulemaan terveyskeskukseen muutaman päivän kuluttua. Tällöin hänelle annettiin terveyskeskuksen toimistosta valmiiksi kirjoitettu resepti, jossa oli lääkärin allekirjoitus. Häntä käskettiin syömään lääkekuuri loppuun ja ottamaan sen jälkeen yhteytä terveyskeskukseen uutta verikoetta varten, jolloin hän myös saisi välineet kotimittauksia varten. Tässäkään vaiheessa potilas ei olut tavannut lääkäriä. Tämä ei tapahtunut missään peräkylässä, vaan Espoossa, joka on hyväosaisten kaupunki.

Näin alas on vajottu kiitos Pekka Puskan, Lääkäriliiton ja virallisten hoitosuositusten myötä. Kaikkien mainittujen toimesta ihmisestä on tehty kone, joka kulkee vain patenttilääkkeiden avulla. Vuosia sitten leikilläni sanoin polyfarmasian johtavan tilanteeseen, missä robotit hoitavat kaiken. K- tai S-marketeissa pelikoneiden vieressä voisi olla piste, jossa diagnoosi ja lääkitys hoidettaisiin käden käänteessä. Ei tarvitsisi kuin työntää kätensä koneen putkeen, joka mittaa verenpaineen ja samalla kuppaa riittävästi verta, tekee analyysin ja työntää samalla tarvittavat lääkkeet potilaan suuhun tai jopa takapuoleen jos on tarvis. Kone myös kontrolloisi potilaiden lääkkeiden käyttöä ja etätoiminnan avulla voisi antaa kännykän kautta sähköiskun sille, joka ei tule ajoissa paikalle pyhälle pilleriehtoolliselle.

Lähden lomalle Lappiin, paikkaan missä vielä elää normaalin realiteettitajun omaavia ihmisiä. Kirjoittelen harvakseltaan sitä mukaa miten yhteydet pelaavat. Uusi sivusto ja klinikka aukeaa elokuussa. Koen uuden sivuston entistä tärkeämmäksi tässä hulluuteen vajoavassa maailmassa.

Edellinen Seuraava