Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 24.09.2012

UUSIA KIRJOJA

Rasalas Kustannukselta on ilmestynyt tänä syksynä kaksi käännöskirjaa hengessä, jollaista haluan välittää lukijoilleni. Oma, uusi terveys- ja ravintokirjani ilmestyy lokakuun alussa elektronisessa muodossa sivustollani. Tämä uusi muoto siksi, että se on tulevaisuutta ja helposti päivitettävissä alati muuttuvassa tietojen tulvassa. Tietotekniikka mahdollistaa myös interaktiivisuuden. Siten voidaan esittää myös liikkuvaa kuvaa, puhetta jne. Jatkossa tulen toki kirjoittamaan myös perinteisessä muodossa tyyliin Elämän paras aika, jonka jatko-osa ilmestynee ensi keväänä. Muitakin teoksia on jonossa idealla, että tehty jo, muttei vielä kirjoitettu.

Gary Taubesin Miksi lihomme on palkitun tiedetoimittajan tiivistelmä kaikesta siitä, mikä koskee myyttistä terveellistä ruokavaliota.

Gary Taubes (s.1958) on Harvardin kasvatteja. Hänen opiskeli sovellettua fysiikkaa ja avaruusteknologiaa. Taubesin veli Clifford toimii saman laitoksen matematiikan professorina, joten Taubes edustaa vankkaa perinteistä tieteellistä rationaalista ajattelua. Tieteellisen tutkimisen sijaan Taubes innostui tutkimaan tiedettä, sillä jo varhain hän näki, mitä peliä tieteen nimissä tehtiin ja tehdään.

Hänen kriittinen kirjansa Nobel Dreams nobelisti Carlo Rubbian kiemuroista tutkimusten parissa selvitti, missä politiikka ja fiktio sekoittuivat. Lyhempi essee The Short Life and Weird Times of Cold Fusion osoitti, että kylmäfuusiotutkijat vedättivät yhteiskuntaa ja rahoittajia käyttäessään hyväkseen ihmiskunnan unelmaa loppumattomasta saasteettomasta energiasta. Tukijat rahastivat, vaikka koko ilmiötä ei ollut olemassa. www.sciencemag.org

Taubes kiinnostui ravinnosta, ja hänen artikkelinsa New York Timesissä 2002 What if It’s All Been a Big Fat Lie eli Mitä jos se kaikki on ollut yksi lihava vale oli tukehduttaa virallisen linjan kannattajat vähärasvaiseen aamupuuroonsa.

www.nytimes.com

Taubesin viestin voisi tiivistää: "Dietary fat, whether saturated or not, is not a cause of obesity, heart disease, or any other chronic disease of civilization" eli Ravinnon rasva, oli se sitten tyydytettyä tai ei, ei ole nyky-yhteiskunnan lihavuuden, sydäntautien tai minkään muun kroonisen taudin syy.

Seurasi kaksi laajaa teosta: Good Calories, Bad calories 2007 ja Diet Delusion 2009. Molemmat kirjat ovat ehdottomasti parhaat, mitä aiheesta on koskaan kirjoitettu. Taubes käy niissä läpi kaiken sen hämärän ja pimeän, millä meitä on kyykytetty kaikki nämä vuodet. Tiivistäen voi sanoa, että mikä koskee ravintoa, on kaukana tieteestä.

Suunnittelin pitkään noiden kirjojen julkaisemista suomeksi, mutta se olisi ollut ylivoimainen urakka niin pienelle kustantamolle kuin Rasalas. Nyt onneksi Taubes on tiivistänyt kaiken sanomansa yhteen kirjaan, jonka Rasalas julkaisee nimellä Miksi lihomme. Valitettavasti ne, joiden kuuluisi, eivät lue kirjaa, sillä harva myöntää olleensa väärässä ja päässeensä valtaan väärin perustein. Mutta, äänestäkäämme jaloillamme ja jättäkäämme nuo pelottelijat omaan arvoonsa.

Totuuden vihollinen ei ole vale, vaan myytit, mistä hyvänä esimerkkinä on Pohjois-Karjala -tutkimusmyytti. Suomihan elää myyteistä, mikä on johtamassa maan hiljaa liukumisen perikatoon.

Olen lainannut lauseen maailmankuululta psykiatrilta Boris Cyrulnikilta (s.1937), jonka ensimmäisen kirjan Un merveilleux Malheur Rasalas julkaisee tänä syksynä. Kirja sai suomeksi nimen Ihmeellinen kurjuus.

www.telegraph.co.uk

En olisi voinut edeltäpäin uskoa, kuinka ajankohtaiseksi tämä kirja muodostuisi ilmestyttyään. Tänä syksynä on käyty keskustelua nuorten syrjäytymisestä. Voin todeta, että presidentti Niinistö on täysin oikeassa puhuessaan välittämisestä, asiasta, joka menee politiikkojen hilseen yli. He uskovat, että vain raha ratkaisee kaikki ongelmat – etenkin jos se raha otetaan jonkun toisen taskusta.

Boris Cyrlulnik puhuu kuten presidenttimme, välittämisestä. Hän tietää, mistä puhuu, sillä hän joutui juutalaisena pikkupoikana keskitysleiriin, missä vanhemmat tuhoutuivat, mutta hän itse selvisi. Keskitysleirikärsimyksen jälkeen hän joutui kaiken lisäksi huonojen kasvatusvanhempien hoitoon. Siitäkin huolimatta hän selvisi ja hänestä tuli yksi maailman johtavia kriisipsykiatreja. Hän on auttanut etenkin sodan runtelemia lapsia ja naisia.

www.huffingtonpost.fr

Lapsuudessa koettujen traumojen ei tarvitse välttämättä johtaa tuhoon, vaan ihmiset voivat toipua. Cyrulnik toipui pelkästään satunnaisten, välittävien ihmisten kontaktien avulla. Menetetyn isän ja äidin voi nähdä muissa rakastavissa ihmisissä ja siten luoda itselleen positiivisia aikuismalleja, joiden avulla voi kasvaa ja päästä pahasta.

www.telegraph.co.uk

Cyrulnik on tehnyt laajasti tunnetuksi resilienssi-termiä, joka tulee itse asiassa fysiikan alueelta ja tarkoittaa joustavuutta. Juuri tämä sielun resilienssi on se voima, joka pelastaa hukkumasta, vaikka olisi kokenut mitä. Cyrulnikilla on paljon annettavaa Suomelle, jonka kansallisurheilu näyttää olevan ihmisten kiusaaminen niin koulussa kuin työpaikalla.

www.youtube.com/watch?v=TnDryBrfpBxQTs

Kirjat ovat saatavilla Rasalas -verkkokaupasta

Edellinen Seuraava