Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 29.10.2011

UUSITUPA SEKOSI

TV 1:n A-Talkissa puhuttiin vähähiilihydraattisesta ruokavaliosta. Aikoinaan toimittaja Susanne Päivärinta pieksi onnettoman maitojauhekauppiaan niin, että henki lähti. Kun professori nyt saapui ohjelmaan, niin hampaat olivat kadonneet toimittajalta, ja professori sai vapaan tilan riehua. Vastapuoleksi oli haettu tavallisia maallikoita. Siis asetelma, joka muistutti entisiä Urkin aikoja, jolloin televisiossa näytettiin vain oikeita asioita. Niitä aikoja, jolloin professoritkin piispojen ohella olivat arvossaan. Ilmankos Uusitupa riehui, että maailma oli muuttunut ja arvostus mennyt. Hullu tuo kansa, kun ei ymmärrä heidän jumalallista viisauttaan.

Ohjelma oli hyvin paljastava monellakin tavalla. Se oli kertomus professorin persoonasta, mutta myös koko hänen ajamansa asian onttoudesta ja äärimmäisen huonosta journalismista.

www.yle.fi

Karppaus on siis humpuukia Uusituvan mukaan. Raivo syntyy siitä, että hänen suuresti varjelemansa salaisuus alkaa paljastua. Asia on niin, että vähähiilihydraattinen ruokavalio on yli 200 vuotta vanha diabeteksen hoitokeino ja käytössä, kunnes suuri raha tuli kuvaan. Jokunen vuosi sitten Uusitupa julisti, ettei diabeetikkojen tarvitse enää noudattaa kyseistä ruokavaliota, vaan kiitos lääketeollisuuden, he voivat nyt syödä mitä tahansa, kunhan vain ottavat lääkkeet. Ajatus on yhtä nerokas kuin että ruoka-allergiasta kärsivä söisi itselleen sopimatonta, kunhan vain ottaa tarpeeksi kortisonia päälle. Ennen nykyistä asemaansa Uusitupa huseerasi Diabetesliitossa ja on muun muassa vastuussa minuun kohdistuneesta ajojahdista.

Elämme siis aikaa, jossa raha ratkaisee kaiken. Kun aloitin opiskelun, silloiset professorit pitivät täysin sopimattomana veljeilyn lääketehtaiden kanssa. Nyt meillä on proffaklaani, jonka todellisuustaju tulee lääketehtaiden markkinointiosastolta.

Toinen mielenkiintoinen lähetyksessä ilmennyt asia oli, ettei Uusitupa antanut mitään arvoa läsnä olleiden ihmisten kokemuksille oman terveytensä suhteen. Lisäksi hän suhtautui ylimielisesti mukana olleisiin ja tokaisi, että on parempaakin tekemistä kuin tutkia karppaamista.

Uusitupa syyllistyi kardinaalivirheeseen ja osoitti käytöksellään olevansa pelkkä fasisti. Aidossa lääketieteessä potilaan vointi on kaikkein keskeisin tekijä arvioitaessa toimenpiteiden ja hoitojen edistymistä. Jos potilas voi hyvin, niin asiat menevät hyvään suuntaan. Potilaan vointi ohittaa kaikki muut mittarit. Mutta tätähän Uusitupa ei tiedä, koska ei hoida potilaita. Hänen käsityksensä tieteestä muistuttaa uskontoa. Väite, etteivät yksittäiset ilmiöt merkitse mitään, on absurdi, sillä aito tiede tekee havaintoja todellisuudesta, kerää havaintoja ja niiden perusteella tekee sitten teorian, jota vuorostaan aletaan testata. Jos mitään poikkeavaa ei ilmaannu, niin teoria on voimassa, kunnes jotain uutta ilmenee. Tiedemies ei sido itseään mihinkään dogmiin, vaan epäilee ja spekuloi – aina. Hyvänä esimerkkinä on hiljattain ilmaantunut havainto, että olisikin jokin, joka liikkuisi valoa nopeammin. Sen seurauksena maailman parhaat aivot yrittävät nyt todentaa asian. Jos asia on todellakin sitä mitä väitetään, koko rakennelma menee uusiksi.

Jos yksikin diabeetikko paranee ilman lääkkeitä pelkän ruokavalion myötä, niin silloin kaikkien kellojen pitäisi soida, mutta uusituvat, puskat ja muut pitävät huolen, etteivät muut kuule kellojen ääntä.

Uusitupa on tyypillinen esimerkki nykylääketieteen rappiosta, jossa oma etu ja raha ajaa kaiken edelle.

Iltalehti jatkoi siitä, mitä kirjoitin viimeisessä blogissani.

www.iltalehti.fi

Vastaan lyhyesti Uusituvan kommentteihin:

  1. Tähän kohtaan ei ole tullut vastausta.
  2. “Pitkäikäisimpiä ovat ne jotka noudattavat aasialaista ruokavaliota. Kiinan maaseudulla elävät saavat 70 prosenttia energiastaan riisistä” Uusitupa vastasi. Kysymys oli viljoista ja Uusitupa hyppäsi Kiinan maaseudulle. Ei siellä ole mitään pitkäikäistä sakkia. Mies ei osaa vastata suoriin kysymyksiin.
  3. “Ei se niin ole. Tätä on testattu 1970-luvulla kontrolloiduissa olosuhteissa. Kasviöljypohjaisessa ruokavaliossa sepelvaltimotauti väheni 35 prosenttia”, Uusitupa kommentoi. En tiedä mistä tutkimuksesta on kysymys, kun niitä Puskan mukaan on tuhat, eikä Uusitupa yksilöinyt tutkimusta. Mutta ensinnäkin, jos jokin asia tai toimenpide vähentää absoluuttisesti 35 % jotakin tapahtumaa, on se erittäin merkittävä havainto. Tässä asiassa Uusitupa valehtelee, sillä moista tutkimusta ei ole, vaan kysymys on tilastokikkkailusta, jossa käytetään suhteellisia lukuja. Esimerkiksi, jos 1000 henkilön ryhmässä kuolee 3 henkilöä ja toisessa vastaavassa 1 henkilö, niin absoluuttinen ero on promilleissa. Mutta jos 1:tä ja 3:a verrataan, niin saadaan suurin piirtein tuo maaginen 35 % Siis todellista kusetusta sanoisi kunnon duunari moisesta palkankorotuksesta.
Proffat ovat pitäneet ilmeisesti saunapalaverin ja saaneet agitoitua viljaproffankin liikkeelle:

www.yle.fi

Tämä kaveri sitten pelottelee yleisöä kasvihuonekaasuilla. Nämä professorit tuntuvat menettäneen täysin järkensä, kun eivät edes pyhässä kiihkossaan ota selvää, mitä vähähiilihydraattinen ruokavalio tarkoittaa. Hannu Salovaara on huolissaan, että jos koko maailma karppaa, niin sitten käy huonosti. Ilmeisesti Salovaara ei ymmärrä, että vanha sanonta ”ettei lypsävää lehmää kannata tappaa” on tämänkin ruokavalion suhteen täydellisesti totta. Ei tämä ole mikään pihvidieetti, vaan rasvadieetti.

Professorin Hannu Salovaara on hypännyt ympäristöfriikkien rattaille jonkin hyvän toivossa. Ensinnäkin, Suomi on karjatalousmaa. Eikö pitäisi tuottaa sitä ruokaa mikä kullekin maalle on ominaista. Asia on niin, että täällä Pohjolassa ruoho kasvaa huomattavasti paremmin kuin etelämpänä, ja paras ruohoenergian hyödyntäjä on lehmä. Mutta ilmeisesti Salovaara ei ymmärrä asioita omaa alaansa pitemmälle. Ennen siihen hyvään tsaarinaikaan, vielä kun proffat olivat todellisia herroja, valmistettiin Suomessa voita ja juustoja, joita sitten vietiin Pietariin ja sitten taas aroilta tuotiin viljaa, kun se kasvaa siellä itsestään. Siis todellista luomutuotantoa ja vaihdantaa ilman apulantoja. Nyt Salovaaran vilja kasvaa vain raskaasti lannoitettuna, jonka seurauksena Suomen rannikkovedet ovat pahasta saastunet. Eivät lehmät, vaan vilja saastuttaa. Kaiken lisäksi viljaa pitää myrkyttää siten, että kun se lähtee tiloilta, niin siinä on jo 7:ää eri kemikaalia. Kuinka paljon lisää kemikaaleja on sitten, kun tulee vilja tehtaalta? Koko leivän tuotanto on irvikuva entisestä. Ennen taikinan kypsyttäminen vei yli vuorokauden. Siinä prosessissa hävisi paljon haitallisia aineita kuten fylaatit ja osa lektiineistä. Nyt tämä isoäidin lämpimäinen valmistuu alle tunnissa suoraan muovipussiin.

Ei Salovaara eikä Uusitupa ymmärrä lainkaan, kuinka suuri terveydellinen ongelma viljat ovat nykyjään. Keliakiaa on noin 2 %:lla suomalaisista ja enemmänkin, kunhan lääkäritkin ymmärtävät tämän sairauden. Keliakia on vain jäävuoren huippu. Nykyisin puhutaan gluteiini-intoleranssista, jolle altistavia geenejä on noin vähintäänkin 60 %:lla pohjoiseurooppalaisista. Gluteiini voi laukaista yli 250 eri sairautta skitsofreniasta syöpään. Hiljattain oli uutinen, että seuraavana kansanvitsauksena ovat erilaiset suolistosairaudet.

www.mtv3.fi

Mutta tämäkin tieto tulee kentältä kliinikoiden parista. Mutta tämähän on epätodellista professoreille joilla ei ole kosketusta ihmisten arkipäivään.

Suolistotulehdusten synnyssä viljoilla on keskeinen osuus. Ongelmana on se, ettei ole vielä tarpeeksi täsmällisiä testejä todeta asia. Ainoa tie on kliininen kokeilu eli viljattomuus. Tämän nämä professorit haluavat kieltää ihmisiltä mitätöimällä heidän kokemuksensa oman ravinnon suhteen.

Huvittava yksityiskohta tässä hypemaailmassa on gluteiiniton leipä. Todellisuudessa tuo leipä ei ole gluteiiniton, vaan siinä on viranomaisten hyväksymä määrä gluteiinia. En ole tosin nähnyt yhtään tutkimusta, mihin tuo hyväksyntä perustuu. Viranomaiset siunaavat sen, mihin teollisuus pystyy, sillä pyhää leipää tulee syödä henkensä edestä. Oma neuvoni on, että älkää syökö, jos gluteiini vaivaa.

Lopuksi tuohon ilmastoasiaan. Olemme pyörineet talouskriisissä, jonka syylliseksi on julistettu Kreikka. Todellisuudessa koko Eurooppa on syyllinen, sillä poliitikkojen elämä ja palkka perustuu sosiaalipolitiikkaan, joka rahoitetaan lainarahalla, niin meillä kuin muuallakin. Muu maailma elää toisella tavalla, syö sen mitä tienaa.

Jos tästä selvitään, niin se ei muuta mitään, sillä päättäjät ovat vetäneet meidät löysään hirteen näissä päästöasioissa, mihin muu maailma ei ole eikä tule osallistumaan. Kun pari vuotta kuluu, on energian hinta Euroopassa sietämätön, ja se tukahduttaa viimeistään koko talouden. Ei tarvitse kummoista laskupäätä, kun asia selviää tyhmemmällekin. Kiitos vihreän uskonnon, Puskan ja Salovaaran tapaisten proffien, jotka ratsastavat asialla.

Edellinen Seuraava