Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 22.10.2008

UUTISIA ERI TUTKIMUKSISTA

Viime päivinä media on kertonut, että tutkimusten mukaan 1/3 maailman sydänkuolemista johtuisi länsimaisesta roskaruuasta. Nousee mieleen kysymys, mistä sitten 2/3 sydänkuolemista johtuu. Liika fruktoosi nostaa verenpainetta. Erityisesti fruktoosipitoiset virvoitus- ja energiajuomat nostavat verenpainetta nuorilla. ajpregu.physiology.org Hedelmien sanotaan olevan terveellisiä. Nykyiset hedelmät sisältävät paljon fruktoosia. Uusi tutkimus osoittaa että liika fruktoosi aiheuttaa leptiiniresistenssiä, mistä seuraa vääjäämättä liikalihavuus. Leptiini on rasvakudoksessa syntyvä hormoni, jonka tehtävänä on viestittää aivoille täyteydestä. Leptiiniresistensissä aivot eivät enää reagoi hormonin viestiin, mikä johtaa ylensyömiseen. Nykytiedon mukaan leptiiniresistenssi on yksi keskeinen syy ylipainoon, metabooliseen häiriöön ja diabetekseen. Tavallisesti leptiiniresistenssi kehittyy ylipainon myötä mutta tässä tutkimuksessa todettiin fruktoosin aiheuttavan leptiiniresistenssin ilman ylipainoa, mikä on uusi yllättävä havainto. ajpregu.physiology.org VHH-dieetin on todettu vaikuttavan hyvin positiivisesti veren rasva-arvoihin ja vähentävän tulehdusta tehokkaammin kuin vähärasvaisen ruokavalion. www.springerlink.com Omega-6-rasvojen on todettu aiheuttavan Alzheimerin tautia. Kansanterveyslaitoksen suosittelemat kevyt- ja pehemät rasvat ovat pääasiassa omega-6-rasvoja. www.guardian.co.uk NEJM:ssa jukaistu 10 vuoden seurantatutkimus osoittaa että verensokerin alentaminen vähentää sydänkohtauksia ja antaa pitemmän elämän kuin kolesterolin alentaminen. Tutkimus puhuu ns. sokeriteorian puolesta, jonka mukaan kolesterolilla ei ole merkitystä sydäntaudeissa. Sokeri on se tekijä, joka on todellinen syyllinen, minkä totesi aikoinaan Lontoon yliopiston ravitotieteen professori John Judkin. Tämä ajatus jäi rasvateorian jalkoihin, koska sokeri ja keinorasvat ovat ruokateollisuuden keskeiset raaka-aineet. content.nejm.org Sokeriteoriaa vastaan voi puhua taas ACCORD -tutkimus, jonka tarkoituksena on ollut osoittaa diabeteksen teholääkehoidon edut. Tukimus keskeyettiin kun potilaita, joiden verensokeri saatiin lääkityksellä keinotekoisesti laskemaan, alkoi kuolla. www.nytimes.com Toisaalta tässä tullaan oleelliseen kysymykseen, mikä on diabetes. Lääketeollisuuden mukaan ongelma on kohonnut verensokeri, kun todellisuudessa diabetes on insuliinin aineenvaihdunnan sairaus. Keinotekoinen verensokerin lasku ei siten muuta mitään. Insuliini on aine, joka aiheuttaa todelliset ongelmat. Insuliinin vaikutuksesta kertoo hiljattain Lancetissa jukaistu tutkimus, jossa todettiin ylipainon ja ennen kaikkea kohonneen insuliinitason lisäävän huomattavasti prostatasyöpäptilaiden riskiä kuolla tautiinsa. Tutkimuksessa mitattiin C-peptidipitoisuudet, mikä on luotettavampi insuliinitason mittari kuin itse insuliinipitoisuuden mittaaminen. www.thelancet.com/ Karlshamnissa Ruotsissa tehdyssä tutkimuksessa todettiin VHH-dieetin toimivan erinomaisesti hoidettaessa II-tyypin diabetesta. Seuranta-aina oli 22 kuukautta. Mitään haittoja ruokavaliosta ei ollut. VHH dieetti on ainoa tapa vaikuttaa kohonneisiin elimistön insuliinipitoisuuksiin. Insuliinin käyttö II-tyypin diabeteksessa sotii maalaisjärkeä vastaan. Mutta ehkä taustalla on jokin suurempi viisaus, jota ei ikävä kyllä ole kyetty saamaan painoasuun toistaiseksi. www.nutritionandmetabolism.com Lopuksi: Anja lähetti uutisen näyttelijätär Jennifer Anistonista jonka kauneus perustuu vähähiilihydraattisen ruokavalioon. www.iltasanomat.fi


Blogin aihesanat:
85-vuotias, ACCORD, aineenvaihdunta, Alzheimerin tauti, Antti Heikkilä, Atkins, blogi, Diabeteksen hoito ruokavaliolla, diabetes, diabetes, Diforminin, energiajuoma, fruktoosi, Hyvän olon keittokirja, II-tyypin diabetes, II-tyypin diabetes, infarkti, insuliini, jauhomato, John Judkin, kapina, Keventäjät, kolesteroli, kolesteroli, kolesteroli, kuolleisuus, leptiini, limsa, lääke, margariini, media, menestystarina, metabolinen, oliiviöljy, omega-6, paastosokeri, Painonvartijat, palaute, Pekka Puska, piikittely, puoskari, ruusu, sappivaiva, Simvastatiin, sokeri, sokeri, suolitukos, sydämenvajaatoiminta, sydän, sydän, sydänkohtaus, tutkimus, uni, vatsa, verenpaine, verenpaine, verensokeri, veri, VHH, VHH, voi, vähähiilihydraattinen, ylensyöminen, ylipaino

Edellinen Seuraava