Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2017 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 10.05.2015

YLE:n UUTISET - ELIITIN TUUTTI

Olen jo pitkään ihmetellyt YLE:n uutisstudion tapaa kertoa maailmasta. Uutiset eivät ole uutisia, vaan paikalleen jämähtäneen toimittajapiirin fantasia siitä, miltä maailman tulisi heidän mielestään näyttää. Yle ja muukin media on paljolti syyllinen Suomen nykyiseen taloudelliseen tilaan. Poliittinen eliitti ja media ovat olleet kavereita, eikä kavereita saa kiusata. Aidon median tehtävähän on ruoskia päättäjiä, kysellä ja kyseenalaistaa kaikkea, mitä vallankäyttäjät esittävät. Kun ei ole ruoskaa, niin kaikki valuvat miellyttävään nirvanaan. Se, joka kyselee, koetaan epämiellyttäväksi kiusaajaksi, jolle ei anneta tilaa mediassa. Näin on luotu illuusio lintukodosta, jossa kaikilla on vapaa sana, eikä sensuuria ole olemassa, kun toisesta todellisuudesta vaietaan täysin. Konsensus on kuoleman syleily. Vain ristiriidoista syntyy aito kehitys. Kukaan ei ole koskaan luonut mitään uutta sopimalla. Jos Suomi halua selviytyä, on pakko panna moni asia uusiksi.

Minulla on hyvä näköalapaikka vastaanotollani. Tapaan ihmisiä, jotka edustavat yhteiskunnan koko kirjoa. Ihmisten usko mediaan on romahtanut. Tietysti se on asia, jota media ei halua kohdata, vaan syy vaikeuksiin on aina jossakin muualla kuin itsessä. Yleinen syntipukki on internet, jonka kehityksestä maan media on auttamattomasti tipahtanut. Tosin netistä lainataan uutisia, mutta vain sellaisia, jotka tukevat virallista uskomusjärjestelmää. Seuraan ravinto- ja terveysasioita, jotka tunnen läpikotaisin. Niiden uutisointi Suomessa on malliesimerkki manipulaatiosta. Esimerkiksi Daily Mail julkaisee hyvin paljon mielenkiintoisia ja käänteentekeviä uutisia ravinnosta. Suomalainen media kopioi paljon uutisia Daily Mailista, mutta ei ainuttakaan, mikä sotii suomalaista konsensusta vastaan.

Kaikkein limboin ja suorastaan vastenmielinen YLE:n uutistoimiston manipulaatio tapahtui 5. toukokuuta: juttu ylipainoisista. Yle oli tehnyt oman kyselytutkimuksen, jossa todettiin, ettei kansan enemmistö halua käyttää yhteiskunnan varoja ylipainoisten ihmisten hoitoon, sillä kansan mielestä ylipaino johtuu ihmisestä itsestä. Miksi moinen kysely, kun kukaan ei ole esittänyt mitään lisämäärärahaa ylipainoisten hoitoon? Miksi YLE ei kysy kansalta, pitäisikö somalit heittää maasta? Tulos voisi olla kiusallinen. Jälkimmäinen kysymys on eliitin mielestä rasismia, kun taas ensimmäinen ei ole. Näin lääkärin kannalta molemmat ovat yhtä rasistisia. Somaliksi synnytään ja synnytään myös sellaiseksi, että oma kroppa ei kestä tätä suomalaista terveysruokaa. Suomalaiset ovat Pohjoismaiden lihavin kanssa. Diabetes kasvaa sellaista vauhtia, että koko terveydenhoidon tulevaisuus on romuttumassa. Meillä Alzheimerin tautia on ylivoimaisesti eniten maailmassa - jopa kahdeksan kertaa enemmän kuin Saksassa, missä ei ole milloinkaan omaksuttu tällaisia ruoka- ja hoitosuosituksia kuin Suomessa. Kolesterolilääkkeet aiheuttavat dementiaa, sanoi virallinen taho mitä tahansa. Lähes päivittäin törmään tähän ongelmaan.

YLE oli kutsunut teeman ympärille studioon eläköityneet professorit Pertti Mustajoen ja Aila Rissasen kertomaan näkemyksiään, jotka olivat sitä vanhaa gengreä: vähän rasvaa ja runsaasti hiilihydraatteja. Se, mikä heidän esityksessään oli tyrmistyttävää, että molemmat suosittavat nyt lihavuusleikkauksia. Heidän mielestä leikkaukset ovat ratkaisu lihavuusongelmaan. On oikeastaan surkuhupaisaa, sillä pysyäkseen hengissä leikkauksen jälkeen potilaan tulee noudattaa ruokavaliota, jossa syödään usein ja vähän kerrallaan, mutta energiarikasta ruokaa, joka on juuri päinvastaista, mitä on virallinen taho esittää. Tämä tarkoittaa sitä, että potilaille suositellaan vähähiilihydraattista ruokavaliota vasta sitten, kun suolet on pätkitty. On hyvä myös pitää mielessä, että leikkauksiin kuolee ihmisiä, mutta sehän ei ole uutta Mustajoelle, joka aikoinaan Nurtilett-konsulenttina maata Fogelholmin kanssa kiertäessään hehkutti jauhedieettejä. Siihenkin tehokuuriin on kuollut ihmisiä. Sen sijaan kukaan ei ole kuollut vähähiilihydraattiseen ruokavalioon, vaikka samat henkilöt varoittelevat ruokavaliosta.

YLE antoi myös Fogelholmille tilaa asiassa, joka on täysin hänen osaamistasonsa ulkopuolella. Fogelholm haluaa kyseenalaistaa kunto-ohjaajien ruokavalio-ohjeet. Ehkä täydellistä kateutta, sillä Fogelholmin ohjeet vievät sairauteen, mistä tilastotkin kertovat. Tunnen kuntopuolen hyvin ja voin sanoa, että sillä puolella saadaan paljon positiivista aikaan ja ohjaajien ohjeilla ihmiset ovat toipuneet tyystin. YLE tarvitsee näitä "asiantuntijoita" manipuloidessaan ihmisten mieliä. Kaikki kuuluu sarjaan "Suomi on paras maa maailmassa ja meillä on viisaimmat professorit". Jos jossakin on sanottu jotain muuta, kyllä suomalainen asiantuntija tietää, mikä on oikein. YLE:n uutiset eivät poikkea Putinin mediasta, onhan sillä pitkä stalinistinen perinne taustalla. Puska, Uusitupa, Schwab, Fogelholm, Rissanen ja Mustajoki ovat luoneet järjestelmän, jolla koko terveydenhoito menossa huimaa vauhtia päin täydellistä kaaosta.

Miksei YLE kysy Fogelholmilta, miksi hän on sitouttanut laitoksensa lasten lihavuustutkimukseen, jonka ainoa rahoittaja on Coca-Cola? Eikö se, jos mikään, ole uutinen? Ainakin muualla siitä revittäisiin isot otsikot. Kyseinen keikka tietää Fogelholmille kissan päiviä vuosiksi eteenpäin. Omia aivoja ei tarvitse käyttää, sillä kokiksen kaverit laskevat tulokset. Saa matkustella bisnesluokassa ja hotellitkin ovat viittä tähteä. Sen lisäksi on tarjolla myös paljon etuja, joista ei juuri puhuta. Tuloskin on selvä. Tutkimus tulee osoittamaan, ettei sokeri lihota. Tässä Fogelholm jatkaa Uusituvan perinteitä, mieshän oli sokeritehdas Daniscon palveluksessa. Muualla tämä on malliesimerkki korruptiosta, mutta Suomessa se on sitä Ollilan luomaa uutta tiedettä, jossa liike-elämä sanoo, mitä yliopistot tutkivat ja siinä samalla myös, minkälaisia tuloksia pitää syntyä.

Muualla on toisin. Kritiikki kasvaa näitä veijareita kohtaan. Yksi johtavista lääketieteen julkaisuista The Lancet kirjoitti taannoin: "The case against science is straightforward: much of the scientific literature, perhaps half, may simply be untrue." Puolet julkaistuista lääketieteen tutkimuksista on täyttä puppua. Edellä mainittu professorikaarti on pitänyt huolen väkivaltaa käyttäen, ettei soraääniä synny. Uudelle hallitukselle tiedoksi, että jos halutaan tehdä todellisia pysyviä säästöjä, niin koko lääketieteen eliitti on puhdistettava. Sama koskee kaikkia nykyisiä ravintosuositusten parissa puuhastelevia, joiden todelliset taustatekijät ovat sellaisia kuin Coca-Cola, ei ihmisten todellisuus. On käsittämätöntä, ettei tässä maassa ole ymmärrystä siitä, että valittu terveyslinja on aiheuttanut katastrofin. Sama on tapahtunut taloudenkin suhteen ja sitä nyt ollaan korjaamassa. Miksi ei siis korjattaisi terveyttäkin samalla. Se toisi miljardien säästöt.

Wahlroos ylimielisyydessään paljastaa itsensä. Hänen mukaansa 80 % väestöstä on tyhmää hoitamaan omaa talouttaan. Ehkä asia on näin, mutta kertoo, miten Wahlroos loi tyhjästä suuren omaisuuden käyttämällä häikäilemättä hyväkseen muiden ymmärtämättömyyttä. Todellisen jättiomaisuuden hän loi, kun ideologinen stalinistinen kumppani vasemmistoliiton pullantuoksuinen Suvi Anne Siimes ministerinä ollessaan antoi Postipankin Wahlroosin hoidettavaksi. Muistaakseni Guy de Maupassant sanoi aikoinaan, että suuren omaisuuden takana on aina rikos. Sivistynyt ihminen ei käytä hyväkseen toisen ymmärtämättömyyttä. Se on samaa kuin varastaisi karkin lapsen suusta. Wahlroos on myös YLE:n uutistoimituksen lellikki, joka saa laukoa mitä tahansa ilman kritiikkiä. Wahlroos möykkää lapsellisuuksiin asti. Ehkä hän on ymmärtänyt, ettei aito noblessi ota häntä nousukkaana vakavasti, vaikka fyrkkaa olisi kuinka paljon. Vaikka Wahlroos on älykäs, hän ei ole riittävän älykäs: pitää ymmärtää syntyä oikeaan sukuun.


Blogin aihesanat:
Guy de Maupassant, lihava, The Lancet, Aila Rissanen, Alzheimerin tauti, Anne Siimes, Björn Wahlroos, Coca Cola, Daily Mail, Danisco, diabetes, eliitti, hiilihydraatti, kaaos, kiusaaja, kolesteroli, kolesterolilääke, korruptio, kyselytutkimus, lihavuusleikkaus, lintukoto, manipulaatio, media, Mikael Fogelholm, Nutrilett, Pekka Puska, Pertti Mustajoki, rasismi, rasva, rikos, sensuuri, sokeri, somali, suku, toimittaja, tutkija, tutkimus, Ursula Schwab, Uusitupa, uutiset, vallankäyttäjä, vapaa sana, vähähiilihydraattinen, YLE, ylimielisyys, ylipainoinen

Edellinen Seuraava