Elämme hassunkurisessa maailmassa, jossa pieneenkin epämukavuuteen reagoidaan hysteerisesti. Nytkin kärpäsestä on tehty härkänen. Jossakin on päätetty, että H1N1 vastaa vähintään mustaa surmaa. Ja taas lääketehtaat voivat imeä yhteiskunnan varoja miljardikaupalla. Valitettavasti meillä on joko korruptoituneet päättäjät tai sitten he ovat yksinkertaisesti typeriä sillä mikään ennen koettu ei antaisi aihetta tähän ylimitoitettuun reagointiin. 50-, 60 ja 70-luvun epidemiat tulivat ja menivät ilman sen kummempia katastrofeja. Mikä tekee sitten tästä viruksesta muista poikkeavan ei ole millään tavalla selitetty yleisölle, saatikka ammatti-ihmisille. Tai tietääkö joku jotain mitä me muut emme tiedä?
Rokotuksia puolustava lääkäri Paul Offit kehuu nykyistä rokotetta New York Timesissä. Artikkeli on kuin vanhojen päivien Pravdasta. Mitään haittoja rokotteesta ei hänen mukaansa ole. Mielenkiintoinen yksityiskohta löytyy tekstistä. Ilmeisesti pojilta on pääsyyt lipsahdus sillä artikkelissa sanotaan selvästi rokoteannoksen sisältävän elohopeaa 25 mikrogrammaa!
www.nytimes.com
Elohopea on hermomyrkky, jonka altistumisen yläraja WHO:n mukaan on 0.47 mikrogrammaa vrk:ssa. Pienellä laskutoimituksella selviää, että 5 kg:n painoiselle lapselle ylin elohopea-annos saa olla korkeintaan 2,35 μg (mikrogrammaa) ja 10 kg:n kokoiselle 4,70 μg ja vastaavasti 20-kiloiselle 9.4 μg. Joten isolle lapselle rokotus ylittää sallitun elohopea-annoksen 2.5-kertaisesti ja vastaavasti pienelle lapselle annos ylittää sallitun yli kymmenkertaisesti.
Todella mielenkiintoista, mutta näitä laskujahan ei Puskan Suomessa saa tehdä, eli siitä vaan rokotusjonoon. Tohtori Paul Offitinkin mukaan (NY Times) mitään vaaraa ei ole, vaikka saisi useamman rokotteen. Hänen mukaansa kaikki sivuvaikutukset ovat hypeä, joten hävetkää kaikki nurisijat. Offit ja kaikki hänen kaltaisensa ovat erikoinen ilmiö lääketieteen maailmassa. Heidän droppinsa ovat täysin vaarattomia ja vailla sivuvaikutuksia. Sama on koettu statiinien suhteen. Rahalla saa mitä tahansa aikaan. Musta muuttuu valkoiseksi ja päin vastoin. Todellisuudessa Offitin kirje NY Timesille on lääketieteen mustinta osaa. Kaikkeen hoitoon liittyy riskejä ja niistä olisi puhuttava vapaasti, ainakin jos pidämme itseämme vapaana yhteiskuntana.
1976 epidemian aikana ihmisiä vammautui ja kuoli rokotteeseen enemmän kuin itse tautiin. Vanha sanonta, että hoito onnistui mutta potilas kuoli, pitää valitettavasti edelleen paikkaansa.
Mutta nykymenon epäilijöitä on alkanut tulla paljon. Tähän mennessä on todettu, että tauti tarttuu herkästi mutta on erittäin lievä ja kauhuskenaariot ovat perusteettomia. Australiassa H1N1 on ollut paljon lievempi tauti kuin tavallinen flunssa. Tiedetään, että tavalliseen flunssaan kuolee maailmassa vuosittain noin puoli miljoonaa ihmistä. Se voi tuntua paljolta, mutta ihmisiä kuolee paljon mistä syystä tahansa joka vuosi. Jos viimeisillään oleva dementoitunut vanhus kuolee nuhaisena, on ensimmäinen kuolinsyy flunssa. Tällä tavoin niitä tilastoja tehdään. Oheisena journalistiset kriteerit täyttävä artikkeli aiheesta. Valitettavasti vastaavaa ei saa suomenkielellä, sillä täällä uskotaan aikoja sitten kelkasta pudonneita virkalääkäreitä.
www.theatlantic.com
Terveisiä Euroopasta. Siellä sentään käydään keskustelua. Ranskalaiset vastustavat rokotetta. Enemmistö kansasta ei aio ottaa sitä.

Saksaa kuohuttaa tieto, että hallinnollinen eliitti saa eri rokotetta kuin rahvas. Pomojen piikki ei sisällä ikäviä kemikaaleja kuten elohopeaa ja skvaleenia, mutta mitä turhia sillä tohtori Offitin mukaan nuo mömmöt ovat piece of cake, helppo nakki, kuten Suomessa on tapana sanoa.
Miten asia on hoidettu Suomessa? Mitä roketetta päättäjät saavat täällä?
www.berlinonline.de
www.spiegel.de
Rotterdamin yliopiston virologian professori Albert Osterhaus ( Dr Flu) on kova nimi alalla. Hän jos kukaan on lietsonut virushysteriaa esittämällä, että lintuinfluenssa -virus ja nykyinen sikapöpö voivat yhtyä ja muodostaa ennennäkemättömän tuhoisan viruksen.
www.pandemic-flu-guide.com
On käynyt ilmi, että kyseinen tohtori on syvällä alan bisneksessä ja hänen jääviyttään on syytä epäillä. Tuo näkemys kahden erilaisen virustyypin yhdistymisestä koettelee jo painovoimalain rajoja. Osterhausin markkinointi perustuu pelkkään pelkoon. Hän on kuin tuomiopäivän saarnaaja, joka tarjoaa pelastukseksi rokotusta Pyhän Hengen ja armon sijaan. Osterhausin pään ovat sekoittaneet fakta, fiktio ja fyrkat.
www.sciencemag.org
Sitten muutama kysymys Puskan laitokselle:
1. Missä ovat randomisoidut, kaksoissokko- ja plasebokontrolloidut tutkimukset, jotka osoittaisivat, että rokotteet ovat turvallisia ja tehokkaita? (Ilman näitä tutkimuksia ei voi puhua tieteestä rokotuksen yhteydessä).
Vastaus: Näitä tutkimuksia ei ole tehty
2. Mistä löytyy set tieteellinen totuus, joka kertoisi, että flunssarokotteet yleensä toimivat?
Vastaus: On tehty ainoastaan kohorttitutkimuksia, jotka eivät oikeastaan todista yhtään mitään
3. Miten voi elohopea (tiomersaali) olla vaaratonta ruiskutettaessa sitä ihmiseen kun tiedetään elohopean olevan äärimmäisen myrkyllistä.
Vastaus: elohopea on myrkky oli se missä muodossa tahansa.
4. Jos flunssarokote antaa jonkin suojan, niin miksi sitten rokotetut ihmiset saavat taudin?
Vastaus: Rokotuksen ei tarvitse antaa mitään suojaa. Rokotus saattaa synnyttää jonkin asteen vasta-ainereaktion, mutta ei itse immuniteettia. Ne ihmiset, jotka saavat komplikaatiota flunssasta, ovat niitä joilla rokotus ei aikaansaa immuniteettia heikentyneiden elintoimintojen takia. Eli lyhyesti. Rokotus tehoaa niillä, jotka eivät tarvitse rokotusta. Pelkkä vasta-ainereaktio ei suojaa flunssalta. Ne jotka voivat menehtyä itse tautiin eivät hyödy rokotteesta.
5. Jos flunssarokotteet toimivat, niin miksi (USA:ssa) ei tapahtunut mitään nousua flunssakuolemien suhteen 2004, jolloin oli pulaa rokotteesta ja rokotusten määrä väheni 40 % ?
Vastaus: Ei siis muutosta kuolemien määrässä. Rokotukset voitaisiin lopettaa ja silti ei tapahtuisi mitään muutosta kuolemissa.
Kun sitten kansa rokotetaan ja lievä flunssa häviää itsestään niin konsulit paukuttelevat henkseleitä, että mehän se tehtiin. Näinhän tässä maassa on ennenkin tehty, tarkoitan esimerkiksi Pohjois-Karjala-tutkimusta. Kaikki komplikaatiot lakaistaan maton alle sillä rokotteethan ovat vaarattomia.

| Laitan tästä blogista tiedon kaikille niille herkkäuskoisille jotka hyökkäsivät rokotusjonoon henkensä kaupalla! Niin ja myöskin oman kunnan terveysviranomaisille jotka katsovat nokkavartta myöten kun en antanut lupaa oman lapsen rokottamiselle. |
| eeti 26.11.2009 12:38 |
|
Monet faktat blogista ovat ymmärettävissä jo maalaisjärjellä. Se on raha, joka puhuu. Hymyillytti tänään istuessani muistihäiriöistä kertovalla luennolla, jossa kerrottiin tulossa olevista muistihäiriön uusista lääkkeistä. Ne tulevat todennäköisesti ensi vuonna markkinoille, koska niitä on testattu VASTA 3 vuotta ja "Suomessahan on tunnetusti tiukka seula, ennen kuin mikään lääke pääsee markkinoile", kertoi luennoitsija :) Mitenkän oli sikaunfluenssarokotteen laita, hah.. Ihmisiä pelotellaan, ja tosiasiat hukkuvat paniikin joukkoon. Mikähän rokote ensi vuonna tiedossa.
Kommentti: usko tai älä H1N1 rokote kun tämän thoe ei ksetä alkua pidemmälle. Tästä on kehittymässä jokavuotinen farssi ellei sitten asiasta vastaavia vaihdeta. |
| Hoitsu 12.11.2009 20:28 |
|
| Tervehdys!!Mä oon tämmöinen perus pessimisti joka ei luota mihinkään eikä varsinkaan lääketeollisuuteen niiiden vilpitön lääkkeiden kehittely on jäänyt aikojen saatossa rahan ja maineen varjoon.Kyllä sitä kaikee voi tuolla mediassa rokotteesta puhua kun on taloudelliset ansiot kohdillaan.Hyvä että joku lääkäri on eri mieltä asioista.Mä en oo koskaan ottanu mitään kausi-rokotetta enkä ota.En oo meinaan yhtenäkään vuonna ssairastanut muuta kun perus nuhan.Sikaflunssarokotehan on maailmanluokan bisnes puhutaan useista miljardeista dollareista.Miettikääpä sitä. |
| Raha menee rahan luo 08.11.2009 05:18 |
|
Moikka, mulla on astma ja olen tupakoinut aivan liian kauan, niin ja ylipainoakin on :) en uskalla ottaa rokotetta, koska en luota sen turvallisuuteen, muutenkin koen, että taudin leviämisessä on outoja piirteitä, olen nyt kipeä, testi tulos, siis se epäluotettava :) antoi negatiivisen tuloksen, on ollut oksettavaa oloa, keuhkot rohisee, keuhkoja polttaa, pääkipua, huimausta, sekavuutta, etc. en tiedä olisinko muka saanut tuon taudin näin lievänä, kun tavallinen flunssa kesti viimeksi 2kk :( ja olin todella kipeä, pelotta kieltämättä, jos tuon possutaudin saan, mutta en usko, että uskallan rokotetta ottaa, jos tästä selviän, olen vahvempi seuraavaan tautiin :)
Uskon, että koko tauti on jostakin tarkoituksella laskettu, olen kuulut, että kolme eri influenssaa ei luonnossa mutatoidu yhdeksi jätti taudiksi??
Hirveä stressi on ollut tuon rokotteen ottamisen takia, kun pelottaa miten käy, toisaalta jokin ääni sisällä sanoo, ei missään tapauksessa rokotetta, olen päättänyt olla kuuntelematta rokotteen palvojia :D |
| wolfcub 03.11.2009 23:55 |
|
vastaavanlainen postaus englanniksi kuin Heikkilällä:
http://www.overcomingbias.com/2009/10/flu-shot-doubts.html
ja sen kommenteista yksi lukuisista vastineista The Atlanticin juttuun, joka sopii vastineeksi myös Heikkilälle:
http://scienceblogs.com/effectmeasure/2009/10/journalists_sink_in_the_atlant.php |
| relatedfacts 29.10.2009 19:05 |
|
| Suuret kiitokset siitä rohkeasta asenteestasi auttaa toisia ihmisiä todellisen ja luonnonmukaisen (jopa järjenkin) tavoin. Olet sankari! Hyvä kun vielä kunnon ihmisiä löytyvät, jotka uskaltavat sanoa asioita ääneen vaikka poikkeavat valtavirrasta. HIENOA, jatkakaa vain tällä suunnalla. Kunniaa teille! |
| Konsta 29.10.2009 01:44 |
|
Koirilla rokote estää koiran sairastumista, mutta ei estä koiraa levittämästä sairautta. Koira voi siis toimia viruksen levittäjänä ja kantajana, sairastumatta itse. Jos rokottamaton koira on oireeton, niin se on varmaan terve, eikä edes levitä sairautta.
Miten siis ihmisillä? Elävällä viruksella rokotettu ei sairastu itse, mutta levittääkö hän virusta? Ai näinkö se toimii?
Lyhyellä ajalla valmistettu rokote, ei olla riittävän tutkittu, jotta voitaisiin tietää millaisia haittoja siitä on vaikka 5 vuoden sisällä.
Rahastusta, siitähän on kyse.
Samaan sarjaan kuuluu:
- pitää järjetää sotia, että voidaan myyda aseita
- pitää keksiä tietokoneviruksia, että voidaan myydä virustorjuntaohjelmia
- pitää kehittää sairauksia, jotta voidaan myydä lääkkeitä ja rokotteita
Takana rahanahneet kieroutuneet organisaatiot, jotka toisella kädellä hämmentää sekasortoa ja toisella kauhoo tulokset.
|
| Koiramaista 28.10.2009 16:05 |
|
| sinulla erittäin hyviä faktoja ko. rokotteesta. En aio sitä ottaa, vaikka olen sairaanhoitaja. Tutkimustulokset ristiriitaisia, mitään näyttöä ei ole auttaako se ehkäisemään flunssaa. Olen kuullut vain negatiivisia kommenetteja. Aika lyhyt aika rokotteen kehittelystä sen aloittamiseen laittaa myös miettimään. Ja se väite että dr Flun näpit pelissä ja keräää varmaan miljoonat tästä. surullista! Tuskinpa kaksi virusta voisi fuusioitua ja muodostaa jonkin oikein superkannan.minua voi syyllistää mutta piikkiä en ota, jo allergisuus ehkäisee sen. en ole koskaan ottanut edes tavallisia flunssarokotteita, enkä ole sairastelllut. ne jotka piikin ovat ottaneet , ovat saaneet oireita siis normaleistakin flunssarokotteista. |
| sairaanhoitaja 28.10.2009 12:58 |
|
"Elohopea on hermomyrkky, jonka altistumisen yläraja WHO:n mukaan on 0.47 mikrogrammaa vrk:ssa. Pienellä laskutoimituksella selviää, että 5 kg:n painoiselle lapselle ylin elohopea-annos saa olla korkeintaan 2,35 μg (mikrogrammaa) ja 10 kg:n kokoiselle 4,70 μg ja vastaavasti 20-kiloiselle 9.4 μg. Joten isolle lapselle rokotus ylittää sallitun elohopea-annoksen 2.5-kertaisesti ja vastaavasti pienelle lapselle annos ylittää sallitun yli kymmenkertaisesti."
Onko tuo sallittu määrä laskettu metyylielohopealle vai etyylielohopealle? |
| Paholaisen Asianajaja 28.10.2009 11:29 |
|
| Hienoa! Juuri näin! Ja ihmiset uskoo sokeasti lääkintäviranomaisiin. Koska ihmeessä suomalainen alkaa epäillä lääkärien järkeä. Onneksi löytyy muutama ajatteleva lääkäri Suomestakin. |
| Teija 27.10.2009 22:11 |
|
| Rokotteessa on 2,5 mikrogrammaa elohopeaa EI 25 mikrogrammaa. Alle 9-vuotiaat lapset saavat puolikkaan annoksen eli elohopeaa heidän rokotteessaan on 1,25 mikrogrammaa. Esim. monissa kaloissa on elohopeaa 0,15-1 mg/kg ja harvoja se tuntuu kummemmin ahdistavan. |
| AK 27.10.2009 21:09 |
|
Luenpa juuri THL:n tiedotetta, jossa kerrotaan tiomersaalin määrä 0,5 mikrogramma/annos eli 0,5 ml sikarokoteannoksessa. Mistä toi tieto 50 mikrogramma on peräisin vai onko sekin salaliittoteoriaa??? Äläpä levitä väärää tietoa Antti, vai onko tää sun markkinointikikka?
Kommennti
Tieto on Ny Timesistä. ssi kumpi on oikeassa ?
|
| ullapulla 27.10.2009 16:54 |
|
yksi erittäin tärkeä asia "unohtuu" mediassa aina mainita näiden kuolin-määrien raportoinnissa, nimittäin se että lähes poikkeuksetta KAIKKI kuolleet ovat olleet heikkokuntoisia vanhuksia, neurologisesti sairaita tai pitkäaikais-sairaita. normaalin terveydentilan omaavalla ei ole mitään hätää. Markku Uusipaavalniemenkin povaama talouden romahdus ja rokotteilla levitettävä influenssa yhdessä sopisivat oikein hyvin NWO-agendaan.
kotoa saavat tulla hakemaan ja ISOLLA porukalla jos aikovat meidän porukalle saada myrkyt suoniin... |
| petter 27.10.2009 15:29 |
|
| On loistavaa, että asioista keskustellaan. Kyseessä on nyt kuitenkin vapaaehtoinen rokotus ja minä maallikkona uskon siihen tosiasiaan, että kun saamme tietyn peiton/vastustuskyvyn väestöön rokotusten avulla (oliko se 75%/25%), niin loput rokottamattomat voivat hengailla helpommin. En ole itse ottanut yhtään "normaali-influenssa"-rokotusta aikaisemmin, sairastanut sen ilmeisesti vain kerran elämässäni (jatkuvassa flunssakierteessä joka vuosi). Mutta tämän rokotuksen haluan, vaan sitäpä ei saa edes rahalla. Toivoisin terveydenhoitoalan ihmisten ottavan sen, heidän riskinsä tartuttaa pitkäaikaispotilaat on suuri. |
| Titu Lukkarinen 27.10.2009 13:01 |
|
Paula Risikko uhoaa lisää. Voi voi meidän poliitikkoja. Luulisi olevan jokaisella oikeus kieltäytyä rokotteesta myös lääkäreillä.
Merkillistä touhua. Kyllähän tässä on taustalla hämärää koska joka päivä ihmisiä kehotetaan ottamaan rokotus. Joka lehti jauhaa sikaflunssaa, siitä lähtien kun se alkoi.
Eipä meidän poliitikot eikä päättäjät ole ennenkään kantaneet huolta rivikansalaisen puolesta. Miksi nyt moinen hätä ja huoli??? |
| yxi2 27.10.2009 10:15 |
|
| Kiitos asiallisesta infosta. Näitä tarvitaan. |
| Kiinnostunut asiateksteistä 27.10.2009 10:01 |
|
| Onpa tosiaan rokotekammoinen henkilö. Minä otin tuon rokotteen, enkä kadu yhtään. Itse otan etukäteen selvää kaikilta tahoilta, ennenkuin otan mitään rokotteita. Siis en ainoastaan rokotteiden jyrkkien vastustajien (niinkuin sinä) vaan myös sen toisen osapuolen mielipiteen. Tällä kertaa valintani oli tämä ja olen edelleen hengissä. Pyydän nöyrimmästi anteeksi sitä. |
| AaTee 26.10.2009 21:18 |
|
| Suomeen tuleva rokote sisältää tiomersaali 5 µg, eli elohopeaa siinä on puolestaan n. 2,5 µg. Ja ainakin rokotevalmistaja suosittelee pienille lapsille puolet aikuisen saamasta annoksesta, joten lapsi saa rokotteesta elohopeaa 1,25 µg. En tiedä sitten millä rokotteella ne tuolla yhdysvalloissa sitten rokottavat?? |
| Metta 26.10.2009 10:27 |
|
Jos kerran turvallisempi vaihtoehto olisi ollut saatavilla, niin miksi ei sitä tilattu? Veikkaampa, että jokainen olisi ollut valmis maksamaan tuon erotuksen omasta pussistaan.
Tahdon nähdä, kun suomen eliitti rokotetaan samalla rokotteella kuin tavikset. |
| Ei jummarra 25.10.2009 16:00 |
|
Sain 15 vuotta sitten influenssa rokotteen ja siitä sitten aivokalvontulehduksen. Tästä kun selvisin, en ole enää rokotteita ottanut, enkä sairastanut influenssaa.
Olen elinsiirtopotilas ja rokotuksen saisin pikapuolin, mutta en ole kuullut rokotetta testatun "meikäläisillä". En siis ota rokotetta, myrkkyjä saan jo ihan tarpeeksi. |
| Aranjuez 24.10.2009 18:32 |
|
Minua ei pelota, keljuttaa vaan että "lampaat" ei uskalla ja estävät tavallaan jonontukkeena meikäläistä sitä saamasta.
Eli miten minä saisin rokotetta, koska lienen väliinputoaja, läppäproteesi on mutta hyväkuntoinen.
|
| Mistä saisin rokotetta ? 24.10.2009 15:35 |
|
Kiitos Antti näistä faktoista, jotka ovat häviävä luonnonvara tässä aivopesun ja propagandan kulta-ajassa.
Tämä viesti on saatava mahdollisimman monen ulottuville, sillä joka kerta kun me seuraamme sokeasti näitä suuria huijareita (YK, lääkefirmat, Al Gore jne.) vaivumme aina vaan syvempään transsi-tilaan, jossa omilla aivoilla, skeptisyydellä ja OIKEALLA TIETEELLÄ ei ole enää mitään merkitystä, vaan Fuhrerin sana on laki. |
| WHO=YK:N EUGENIIKKAKLUBI 24.10.2009 15:22 |
|
| Kiitos, että joku puhuu asiat niin kuin ne ovat. Tämä lienee maailman suurin yritys tuhota ihmisten oma ja viisas immuniteetti. Lienee myös oletettavaa, että rokotteen ottamisen jälkeen oma immuunipuolustuksmme jopa heikkenee ja tulevaisuuden näkymä LÄÄKEBISNEKSELLE olisi se, ETTÄ PANDEMIAA PELKÄÄVÄT IHMISET ROKOTTAISIVAT ITSEÄÄN ENTISTÄ ENEMMÄN JA....VOITTO KOTIIN!!! |
| Marjis 24.10.2009 13:03 |
|
| Aivan uskomatonta miten tälläinen pelottelu toimii näinkin hyvin. Luulisi nyt että ihmiset osaisivat hieman ajatella omilla aivoillaan ettei noita myrkkyjä tarvitse itseensä piikittää. Eihän tuohon tarvitse muuta kuin nostaa vastustuskykyä ja nauttia D-vitamiinia näin loppuvuodesta kun ei kerran aurinkokaan tänne paista niin eiköhän se ole siinä. Mukavaa että moni tuo näitä asioita esille. :) |
| Dragofix 24.10.2009 12:50 |
|
Kiitos Antti, että uskallat kyseenalaistaa nämä joukkorokotukset ja koko hysterian ....
Ihmiset ovat niin perin tietämättömiä ja kuljetaan kuin pässit narussa, kun joku "asiantuntija" eli susi lampaan vaatteessa keksii jotain päämme menoksi...
Olet rohkea.
Olen itsekin ottanut selvää vuosien saatossa rokotteiden haittavaikutuksista ja kieltänyt rokottamasta lapsiani tietyillä rokotuksilla.
Tässähän on kyse jostain "asiantuntija-jumaluudesta" , sitähän ei kyseenalaisteta eikä edes haluta ottaa selvää.
Elohopeasta olen saanut tietoa Hammaspotilasyhdistyksesta, kun kauhistutti oma amalgaamipaikkojen määrä ja oma terveydentila.... Teetin asiantuntijalla saneerauksen 18v sitten ja olenkin ollut täysin terve siitä lähtien, ei mitään flunssia ym...
En anna rokottaa lapsiani enkä itse ota...
Kiitos Antti, että olet ollut meidän pienten ihmisten puolella ja annat meille oikeaa tietoa <3 |
| sipuli 24.10.2009 11:07 |
|
Nopealla kaivelulla löysin arvot 1,6 mikrogrammaa/kg viikossa ja 0,7 mikrogrammaa/kg viikossa
http://www.efsa.europa.eu/EFSA/efsa_locale-1178620753812_1178620763245.htm
Näillä arvoilla 70 kg painoisen maksimiannokset keskimäärin vuorokaudessa olisivat 16 mikrogrammaa ja 7 mikrogrammaa |
| LD 24.10.2009 01:01 |
|
Tälläinen maininta löytyi Europarlamentin puolelta.
http://www.europarl.europa.eu/sides/getDoc.do?pubRef=-//EP//TEXT+REPORT+A6-2006-0044+0+DOC+XML+V0//FI
VI. Rokotteet
Elohopeaa on rokotteissa tiomersaalina (tunnetaan myös timerosaalina), jonka painosta noin 50 prosenttia on etyylielohopeaa ja jota käytetään säilöntäaineena eli estämään mikrobien kasvua. Tässä vaiheessa kiistellään vielä siitä, onko rokotteiden tiomersaalilla haitallista vaikutusta ihmisiin vai ei, mutta on kuitenkin tärkeää huomata, että vuonna 1991 Maailman terveysjärjestö totesi, että mitään turvallista tasoa, jonka alapuolella elohopea-altistumisella ei olisi mitään haitallista vaikutusta, ei ikinä ole vahvistettu. Jäsenvaltiot ovat jo ryhtyneet joihinkin toimenpiteisiin. Elokuussa 2004 Yhdistyneen kuningaskunnan terveys- ja sosiaaliturvaministeriö ilmoitti, että se ei enää käyttäisi tiomersaalia vauvojen rokotteissa; Tanskan terveydenhuoltojärjestelmän kansallinen keskuslaboratorio ei ole käyttänyt tiomersaalia lasten rokotteissa vuoden 1992 jälkeen. Rokotteissa käytettävää elohopeaa koskeva tilanne muissa jäsenvaltioissa ei ole selvä.
|
| LD 23.10.2009 23:38 |
|
| Tietääkseni WHO.n turvallinen elohopea-altistus on 0,4 mg/kg/vrk. Eikä 0,47 mikrogrammaa/kg/vrk. On aika iso ero puhutaanko kiloista vai tonneista. |
| lukija 23.10.2009 20:30 |
|
| Jos 40 % ottaa rokotuksen, kuinka käy meidän jotka eivät ota. Hyökkääkö virus herkemmin/pahemmin seurauksin meidän rokottamattomien kimppuun? |
| ?? 23.10.2009 16:11 |
|
| En tiedä miten elohopea imeytyy ihmiseen jos sitä saa silakasta tai suoraan suoneen. Jotenkin vain kävisi järkeen, että ruuansulatusjärjestelmän kautta saatu myrkky saattaisi suodattua tehokkaammin kuin suoraan verenkiertoon pistetty ? |
| En taatusti ota rokotetta 23.10.2009 15:57 |
|
Ensimmäisestä sikaflunssa uutisesta lähtien olen sisimmässäni ajatellut, että jäljet johtavat sylttytehtaalle.
On kyse taas suuremman luokan rikollisuudesta jota lääketehtaat ja politiikot pyörittävät.
Ihmishengellä ei tänä päivänä ole muuta arvoa kuin olla rahantekopolettina tässä sikamaisessa maailmassa jossa raha ratkaisee kaiken. |
| Ave Lahdesta 23.10.2009 11:11 |
|
Rokotteen valmisteyhteenvedossa lukee, että rokoteannos (0,5 ml) sisältää 5 mcg tiomersaalia. Koska tiomersaalin molekyylipainosta puolet tulee elohopeasta, niin siitä tulee 2,5 mcg per annos. Pikkulapsille rokoteannos on 0,25 ml eli 1,25 mcg elohopeaa. Pilkkuvirheet lehdistössä ovat tavallisia. Elohopean myrkyllisyys muuten on erittäin riippuvaista sen muodosta (metallinen/yhdiste) sekä altistumistavasta. Kuten muittenkin aineitten.
Hei Antti! THL:n sivuilla kerrotaan, että rokoteannos (0,5 ml) sisältää elohopeaa 2,5 mikrogrammaa, ei suinkaan 25 mikrogrammaa. Lähteessäsi (New York Times) lienee painovirhe?
En usko sillä monet ammatti-ihmiset ovat kiinnittäneet huomitota asiaan ja kommentoineet sitä. Mielestäni THL antaa virheellistä tietoa |
| ode 23.10.2009 11:03 |
|
| Jännä, että kaikkea sheisseä Heikkiläkin julkaisee kommenteissaan, jos ne vain tukevat häntä. Asiallinen kritiikki karsitaan pois. |
| P-Korean kasvatti 22.10.2009 22:12 |
|
Haitat kertovat tehosta!
Tämän päivän TS:ssa kerrottiin tuon lisäksi myös, että mahdollisuus saada Guillain-Barre on suurempi niillä, jotka ovat sairastaneet influennssan kuin niillä, jotka on rokotettu.
http://www.ts.fi/online/kotimaa/82641.html
Euroopan lääkeviraston valmisteyhteenvedon mukaan tiomersaalia Pandemrixissa on 5 mikrogrammaa. KTL:n mukaan saman satsin vielä haitallisempaa elohopeaa saa 25g silakasta. Hauska yhteensattuma muuten, että em. TS:n artikkelin yläpuolella oli artikkeli silakan dioksiinipitoisuuksista. Eli jos uskallat syödä silakkaa, uskallat ottaa piikinkin. Uskoo ken tahtoo. Minä en ota sikapiikkiä piikkisioilta! |
| - mika - 22.10.2009 21:45 |
|
Say No to The Swine Flu Vaccine. Don`t Be A
Victim of the UN“s Depopulation Program!The Swine Flu Vaccine it is not safe!! They are
lying to you!!!!! They Don`t Want to Protect You- They Want To Destroy YOU. |
| "Totuuden etsijä" 22.10.2009 20:48 |
|
Miten kävi Rokoteinfon tutkintapyynnön joka koski Kansanterveyslaitoksen rokoteosaston ja sen henkilöstön viime vuosina lääkeyhtiöiltä vastaanottamaa rahoitusta ja sen mahdollisia epäasiallisia vaikutuksia osaston toimintaan?
Rokotusinfon mukaan tällaiseen rahoitukseen ei ole lainsäätäjältä saatuja valtuuksia ja se on piilotettu toimintakertomuksissa ja tulossopimuksissa harhaanjohtavien termien taakse.
Lääkeyhtiörahoitus on yhdistyksen mukaan vuonna 2007 ollut jo 35 prosentta enemmän kuin osaston budjettirahoitus. Asiakirjoista käy ilmi, että rokoteosasto hyväksyy myös lääkeyhtiöiden henkilökunnalleen maksamat suorat palkkiot.
Yhdistys pyysi tutkimaan rahoituksen mahdolliset vaikutukset asiantuntijatoimintaan, jonka perusteella mm. päätetään verovaroin hankittavien rokotteiden lisäämisestä. Tutkintapyynnössä pyydetään selvittämään onko asiassa syyllistytty virkarikokseen, lahjoman pyytämisen tai vastaanottamiseen, veropetokseen tai näihin yllyttämiseen, avunantoon tai kehottamiseen.
Mahdollisista vaikutuksista Rokotusinfo mainitsee vuonna 2008 julistetut noin 50 miljoonan rokotehankinnat joista valtaosa yhdeltä lääkeyhtiöltä, muun muassa uusi lintuinfluenssarokotehankinta 36 miljoonan euron hinnalla aiemman 20 miljoonan euron lintuinfluenssarokotehankinnan perumisen jälkeen. |
| bisneskyttä 22.10.2009 20:23 |
|
| Jess, hyvä blogi. Niin kun alkaa miettiä niin onko tuo Tamiflun ja Relenzan myyntikielto oikeastaan tehty sen vuoksi että pakotettaisiin ihmiset ottamaan rokote kun "muuta ei ole". Kaikenlaisia ajatuksia tulee mieleen tässä pakkorokottamisen meiningissä... |
| triuno 22.10.2009 19:25 |
|
Meillä lasten koulusta tuli allekirjoitettavat paperit pistetäänkö vai ei. Lapsille olen myös kertonut, että jos joku yrittää pistää, niin heidän pitää heti kertoa, että ottaa minuun yhteyttä. Myös kerroin, että tilanne saattaa aiheuttaa piikittäjässä hymistelyä ja nauraa päin näköä jolloin lapsi saattaa hämmentyä tilanteesta ja antaa pistää. Joten lapsille kannattaa kertoa asiasta etukäteen ja miten toimitaan.
Polioa annettaessa meidän luokkalainen jätkä ottikin jalat alleensa ja häipy jo aamusta kotiin, kun sokeripillereistä alettiin puhua :) |
| tois pual jokke 22.10.2009 16:12 |
|
Mulla on ihan hirveän kivaa täällä Lapissa, kun jokainen raskaana oleva nainen melkein hyppää kimppuun, jos yhtään uskaltaa kritisoida tämän hetkistä uutisointia "epidemiasta", saati sitten koko rokotetta. Ehkä se sitten vain on joku puolustusreaktio, etteivät he vaan itse ala kyseenalaistamaan päätöstään.
Pelkästään tänään kaksi raskaana olevaa naista suuttui, toinen siitä kun kehtasin sanoa, että olisihan se hyvä, että tiedettäisiin oikea luku sikainfluenssaan sairastuneille ja toinen taas siitä, kun kehtasin postata jutun Guillen-Barre-syndroomasta. Huh huh.
Enkä aio rokottaa itseäni, tai lapsiani. |
| mie 22.10.2009 15:54 |
|
Hei Antti! THL:n sivuilla kerrotaan, että rokoteannos (0,5 ml) sisältää elohopeaa 2,5 mikrogrammaa, ei suinkaan 25 mikrogrammaa. Lähteessäsi (New York Times) lienee painovirhe?
En usko sillä monet ammatti-ihmiset ovat kiinnittäneet huomitota asiaan ja kommentoineet sitä. Mielestäni THL antaa virheellistä tietoa |
| Painovirhepaholainen 22.10.2009 14:54 |
|
Meille sosiaali- ja terveysalojen opiskelijoille annettiin lausunto jonka mukaan H1N1 on oireiltaan korkeintaan kausi-influenssaa vastaava, niinkuin Anttikin kirjoitti. Ainoa "vakava" seuraus siitä on ettei ihmisillä ole vielä immuniteettia sitä vastaan joten sairaslomien määrä voi kasvaa melkoisesti. Meitä opiskelijoita siis kehoitettiin valmistautumaan sijaisuuksia varten. Tämä siis Rovaniemellä jossa H1N1-tapauksia väitetään olevan jo yli 1000 kipaletta.
Erään terveysalan työntekijän mukaan miltei kaikki normi-influenssaan rokotetut sairastavat joka vuotisen influenssansa ja hän ei ole sitä saanut kertaakaan vaikka rokotetta ei ole ottanut. Tämä todistaa sen mistä Antti kirjoittikin: "Rokotus tehoaa niillä, jotka eivät tarvitse rokotusta".
Elintason noustessa hullun halvoista huveista on tullut pelottavan kalliita. |
| Jukka P 22.10.2009 07:22 |
|
Hei. Kiitos asiantuntevasta blogistasi HN1 rokotuksen suhteen. Tämä vahvisti näin maallikkoakin siinä asiassa, ettei tähän rokotukseen ole tarvetta. Lisäksi tuli selville myös tämä elohopean haittavaikutus joka EI ole vähäinen! Sen ongelmat näkyy jo amalgamipaikoissa...
Täytyy antaa palautetta luottamushenkilöille jos tästä tulee puhetta! |
| Kaupunginvaltuutettu Vantaa 22.10.2009 00:19 |
|
Lapseni sai Yhdysvalloissa asuessamme 4 kk:n iässä DTaP-rokotteen (jossa oli säilöntäaineena tiomersaalia) ja noin viikkoa myöhemmin hän alkoi kouristelemaan, syynä infantiilispamioireyhtymä, erittäin vaikeahoitoinen vauvaikäisten epilepsian muoto. Hänen EEG:ssään oli vaikea hypsarrhythmia, eli toisin sanoen se oli päin seiniä. Neurologi sanoi, että on suuri vaara että vauva jää kehityksessään sen ikäisen tasolle loppuiäkseen. Kohtauksia saattoi tulla jopa 90 putkeen, muutaman sekunnin välein. Uskon vahvasti, että tiomersaali ja rokotteen hinkuyskä-osa (pertussis) olivat hänen kohtaustensa taustalla. Pertussiksesta on jo 40-luvulla sanotto, että se voi aiheuttaa vauvoissa kouristuksia. Nämä aineet eivät vain sovi pienen vauvan kehittyville aivoille. Ja vaikka rokotteet ehkäisevät vakavia sairauksia, ja komplikaatiot ovat suhteellisen harvinaisia, kysyn teiltä, kuka teistä on valmis ottamaan sen komplikaation omalle lapselleen? Ei kukaan.
Lapseni kohtaukset saatiin loppumaan lääkityksellä, mutta ne tekivät silti tehtävänsä lapseni aivoille. Hän on nyt 10-vuotias ja hänellä on todettu Aspergerin oireyhtymä, eli käytännössä lievä autismi, lisäksi vielä ADHD.
Lapseni ei ole toista kertaa enää saanut DTaP-rokotetta, eikä tule saamaan. En myöskään anna piikittää häneen sikainfluenssarokotetta.
Tässä vielä eräs tutkimus aiheesta:
http://www.ebmonline.org/cgi/reprint/228/6/660.pdf |
| Olet oikeassa, tiomersaali on vaarallista 21.10.2009 22:53 |
|
Isot kiitokset Antille loistavasta blogista ja asioiden eteenpäin tiedottamisesta meille "pimennossa eläville"!
Sinun ansiostasi lähipiirini kanssa olemme valistuneet ruoka- ja terveysasioissa. Nyt itsekin noudatan VHH-ruokavaliota ja keskityn muutenkin puhtaampiin raaka-aineisiin karttaen kaikkea teollista mössöä, lisäaineita jne. Haluan tarjota lapsilleni parasta mahdollista. Siispä kiitokset myös erinomaisista kirjoistasi!
Eikä tulla muuten meidänkään perheessä ottamaan rokotetta sikalenssuun. Olen samaa mieltä edellisten kommentoijien kanssa ja yritän tätä tietoa saattaa omalta osaltani myös eteenpäin.
KIITOS ANTTI! :) |
| Tonttu81 21.10.2009 21:24 |
|
| Tällä hetkellä juuri A-Studion haastattelussa THL Pekka "pohjois-karjala" Puska aiheesta. Hyviä kysymyksiä käydään läpi pohjoisen alueella olevan "epidemian" suhteen. Terveydenhoitohenkilöstöstä melkein 50% on kieltäytynyt ottamatta rokotetta todennäköisesti sivuvaikutusten takia, mielenkiintoista. Puska perustelee juuri että kaikissa influessarokotuksissa on paikallista punotusta ja arkuutta ;) |
| hurtta 21.10.2009 21:15 |
|
Vastauksia noihin kysymyksiin löytyy myös tämän humoristisen näköisen artikkelin lopusta. Artikkeli on oikeasti lähinnä järkyttävä. En suosittele heikkohermoisille englannin kielen taitajille.
- Jos siat osaisivat lentää
http://willthomasonline.net/willthomasonline/If_Pigs_Could_Fly.html |
| - mika - 21.10.2009 18:33 |
|
| Elohopeahan on aine, joka tunnetusti tyhmentää ihmistä. Se kerääntyy aivoihin ja aiheuttaa siellä vaurioita. Jotkuthan sanovat, että rokotteet ovat vallanpitäjien keino ihmisten tyhmentämiseksi, jotta heitä olisi helpompi kontrolloida. Ei muuta kuin elohopeaa suoraan suoneen! Alkaahan tässä kaikenlaista miettiä, kun kerran hallinnon ihmisille annetaan eri rokotetta, jossa elohopeaa ei ole. Jos sen rokotteen kerran pystyy valmistamaan ilman aivoja tuhoavia aineita, niin minkä takia sitä samaa rokotetta ei anneta kaikille? |
| Mad hatter 21.10.2009 16:11 |
|
| Tänään 21.10. klo:21.05 itse "iso P" A-studion vieraana kertomassa rokotteesta. Myös illan 45 minuuttia kysyy miten raskaana olevat naiset uskaltaa ottaa H1N1-rokotteen? Miettikää sitä elohopean vaikutusta sikiöön.... |
| Mr.Medic 21.10.2009 15:58 |
|
hyvä et täällä on yksi kunnon ihminen joka uskaltaa puhua asiat niinkuin ne on!Minä en ainakaan anna rokottaa tuota skeidaa itseeni.
Antille 10 pistettä ja papukaija merkki. |
| samaa mieltä 21.10.2009 15:45 |
|
| http://www.youtube.com/watch?v=PbSpPs05YAc |
| Antti 21.10.2009 15:44 |
|
Heikkilä on jälleen kerran enemmän kuin oikeassa. Jos kaikki eläisivät Heikkilän ohjeiden mukaan niin olisimme kaikki terveempiä ja eläisimme helpompaa elämää.
-Kokenut- |
| ijkk 21.10.2009 15:43 |
|
| Suomi ei uskalla olla hankkimatta ja rokottamatta kansaansa, koska muut maat tekee saman. Olisihan se tavatonta jos Suomi ei varautuisi "uhkaa" vastaan. Uutisten mukaan Ruotsissakin rokotteeseen ollaan oltu tyytyväisiä. Nyt kuitenkin uskotaan, että H1N1-hysteria oli liioilteltua, mutta Suomi-rukka joutunee joka vuosi hankkimaan kalliit rokotteet uusia viruskantoja vastaan. Mielestäni turvallisinta ja tehokkainta olisi sairastaa tauti ja hankkia näin luonnollinen immuniteetti. Kun se ei tapa, niin se vahvistaa. |
| Mr.Medic 21.10.2009 15:42 |
|
Mahtaisikohan tuo Puska vastata tänään A-studiossa noihin kysymyksiisi :) Eikös se ollut Lääkelaitoksen erikoistutkija (vanhempi rouvahenkilö), joka TV-haastattelussa myönsi rokotteen sisältävän riskin sairastuttaa rokotettu Guillain-Barrés -syndroomaan? Britanniassa kerrottiin H1N1 aiheuttaneen tähän mennessä 160 kuoleman. Jätettiin kertomatta montako yleensä kuolee per flunssa. No, niin tai näin, meidän perheessä ei moista rokotetta oteta.
Jaksamista Antti! |
| Kari 21.10.2009 14:38 |
|
Tämmöinen sattui silmään:
http://www.uusisuomi.fi/ulkomaat/74702-h1n1-rokotteen-seuraus-yllatti-ruotsalaishoitajat
-Kari |
| -Kari 21.10.2009 14:04 |
|
| Kerrankin järjen ääntä. Mikä ihmisiä oikein vaivaa? Yhdestä flunssasta vaahdotaan kuukausi kaupalla.Olihan Hongkongilainen ja Aasialainenkin ja ne tuli ja meni. Heikoimmat menehtyivät,mutta niinhän elämässä käy koko ajan. Jokaisella meillä on lähtö jonain päivänä ja kun sen aika tulee, ei siihen auta mitkään rorkotukset eivätkä tehohoidot.Olemme unohtaneet sen tosiasian,ettei ketään ole tarkoitettu tänne ikuisesti olemaan.Suurempi "epidemia" uhkaa alkoholissa,jopa nuorisolle,eikä siihen herätä ollenkaan.Me aikuiset olemme vastuussa esimerkillämme tässä asiassa.Ihmetyttää,kun kenelläkään ei ole hauskaa enää ilman "kaato känniä".Mitä hauskaa tai ihanaa voi kokea,kun tunteet ja aistit on turrutettu niin,että ollaan lähes tajuttomuuden tilassa? |
| lila 21.10.2009 13:27 |
|
vielä yksi, tämä on jykevintä materiaalia
http://blogs.myspace.com/index.cfm?fuseaction=blog.view&friendId=128488291&blogId=509294086 |
| - mika - 21.10.2009 12:49 |
|
Oheisesta linkistä löytyy painavaa asiaa, jota ei meille "mattimeikäläisille" ole paljoa esitelty:
http://www.rokotusinfo.fi/rokotteet/sikainfluenssa_html
Toisaalta pystyn lehtitietojen perusteella katkaisemaan epidemian nopeastikin. Levitetään rhinovirusta niin maailma pelastuu!!
http://www-2.cms.ts.fi/online/ulkomaat/79835.html |
| - mika - 21.10.2009 12:26 |
|
Eilisessä HBL:ssä kerrottiin että 28% suomalaisista ei halua rokotetta 30% on epävarmoja ja 40% haluaa rokotteen.
Tuo 28% on ihan hyvä luku toistaiseksi ja kertoo jo osittain että ihmiset ajattelevat itse.
Antti: Samassa artikkelissa oli maininta että rokote antaa 65% suojan vakavaa sairastumista vastaan. Mitä lause tarkoittaakaan. En ole myöskään ennen törmännyt tuohon lukuun lehdissä. Onko tuo suhdeluku tutkittu jossain vai tilastoluku?
Maalaisjärjellä ylipäätään lievä tai vakava sairastuminen vältetään siis n.50% todennäköisyydellä? |
| Epäilevä 21.10.2009 12:15 |
|
Joo,
1 % sairastuneista on joutunut sairaalaan ja alle promille on kuollut jenkeissä. Mitkähän ovat lukemat normi kausi-influenssalla.. Vaikea kuvitella, että lukemat tuosta paljoa muuttuvat rokotetaan tai ei. Pitäisi analysoida myös tuon vakavammin sairastuneen prosentin terveydentilaa ennen sikatautiin sairastumista. |
| - mika - 21.10.2009 12:05 |
|
Informoin jo koulua, että minun lasta ei piikkitädit saa pistää, jos niitä liikkuu koululla päin! siis EI SAA!!!
Koko rokoteinvaasiossa on todellisuudessa kyse ihan jostain muusta, kuin ihmisten suojelemisessa nuhalta! Se on varma se! Jossain kukittujen ovien takana käydään kuumeisesti palaveria esim. väestöräjähdyksen hoitamiseksi. Salaliitot sittenkin tätä päivää! |
| No Jeppe täällä taas 21.10.2009 11:50 |
|