Pääjohtaja Pekka Puska menetti hermonsa rokotekeskustelussa. Voi kysyä, miksi. Hän syyttää internetiä disinformaatiosta. Pahin väärän tiedon levittäjä Puskan mielestä on rokotusinfo.fi -sivusto.
www.mtv3.fi
Jokainen voi vapaasti lukea ja tutkia sivuston sisältöä. Mitä enemmän lukee, sitä ihmeellisemmältä Puskan reaktio tuntuu. Sivustolle on kerätty tietoa mitä muut mediat ovat asiasta kirjoittaneet. Puska lyttää siten koko suomalaisen median. Sivustolla ei kerta kaikkiaan ole mitään, mistä Puska julkisuudessa vaahtoaa.
www.rokotusinfo.fi
Asia selvisi minulle A-talk ohjelmassa. Kyseessä on raha. TV:n pätevät toimittajat olivat haistaneet mistä kaikesta tässä on kysymys. THL saa rahaa lääketehtaalta, jonka rokotteet ovat sitten tämän maan ainoa vaihtoehto. Summakin on melkoinen, 6 miljoonaa euroa. Se on harvinaisen suuri summa rahaa näin pienelle maalle. Summa antaa makoisan elämän virkamiehille pitkäksi aika ja sillä matkustelee mukavasti ensimmäisessä luokassa eri kokouksiin, joita pidetään eksoottisissa paikoissa aiheen ympärillä. Kerron tämän sillä näin tällaisten rahojen kanssa aina menetellään. Tutkimuksiin saatu raha on julistettu liikesalaisuudeksi. Siis valtion laitos saa tutkimusrahaa (jonka käyttö pitäisi olla avointa), jonka käyttöä ei valvo kukaan ulkopuolinen. Väärinkäytökset ovat enemmänkin sääntö kuin poikkeus näiden rahojen käytössä. Joitakin professoreja on tuomittu tässä maassa rahasotkujen takia ja toisten sotkut on painettu villaisella sillä jos rahoja käytetään väärin, lääketehdas vetäytyy eikä esitä vaatimuksia. Niin asian voi unohtaa.
THL:n edustaja puolusti päätöksiä tekopyhästi. Ne ovat ohjattu pneumokokkirokotetutkimukseen, jonka luonnetta on kritisoitu aikaisemmin tässä maassa. Voi kysyä miksi THL ylipäänsä tekee tämänlaatuisia tutkimuksia lääketehtaan piikkiin? Valtion viraston pitäisi käsittääkseni vain valvoa asioita, eikä tehdä bisneksiä. Voi myös kysyä, kuinka paljon tehdään muuta vastaavaa tutkimusta esimerkiksi kolesterolilääkkeisiin ja margariiniin liittyen? Jossakin demokratiassa asialla olisi nimikin. Korruptio.
areena.yle.fi
| Vielä sen verran kommentoin:Olin onnellisesti raskaana n. 4kk.Raskaus päättyi keskenmenoon 8vkolla.Kuollut sikiö otettiin pois vkolla 12.Sikaflunssarokottelu alettiin juuri silloin.En halunnut rokotetta raskaanaollessanikaan.Kuulin kauttarantain kertomuksia keskenmenoista piikin takia,Ruotsin maalta kylläkin...Onneksi en ottanut...mutta pieleen meni kuitenkin.Uutta yritetään... |
| Äänekosken mimmi 17.01.2010 19:58 |
|
| Olen neljäkymppiä lähestyvä 3-vuotiaan pikkutytön äiti.En antanut"possu rokotetta" tytölleni.En myös ota itselleni.Tuntuu,ettei kukaan muu ympäristöstäni,aviomiestäni l.o,ole tehnyt vastaavaa päätöstä.Jotenkin haistoin heti,että tässä on kyse lääkefirmojen pikkubisneksestä.Aivan kuten influenssa piikin kanssa.Ymmärrän kyllä riskiryhmät,esim.astmaatikot tai sydänsairaat.Mutta me perusterveet immeiset selviämme yhdestä sikainfluenssasta.oman lapsen terveys aina huolestuttaa,mutta otan sitten syyt niskoilleni jos jotain kävisi.Luojan kiitos,että on muitakin olemassa jotka vastustavat rokotusta!!!! |
| Äänekosken mimmi 17.01.2010 19:49 |
|
Kiitos Antti rohkeudestasi ja viisaudestasi!
Tapasi rohkaista luonnonmukaiseen hoitamiseen olisi palkinnon arvoinen!
Hoidin viime viikolla kaksi lastenlastani, joilla kaikki sikainfluenssan oireet; kuume lähellä 39, huimaus, jäsensäryt, valtaisa päänsärky ja ensimmäisenä yönä toinen lapsista myös oksensi, homeopaattisilla oireenmukaisilla lääkkeillä- ja lapset paranivat! Valtaisaan yskään,joka sekin jo lähes kokonaan loppunut annoin homeopaattista Droseraa ja tänään toinen lapsi läksi jo kouluun -terveenä ja entistä vastustuskykyisempänä! Kiitos Luojalle paranemisesta, mutta myös taudeista, joilla vastustuskykyä kasvatetaan!
Paniikki pois! Ollaan ihan levollisia! |
| homeopaattimummo Oulusta 16.11.2009 07:53 |
|
Ruuan etyylielohopea on jo esimerkiksi tonnikalassa supermyrkkypitoisuuksina, puhumattakaan järvikaloista saatavissa pitoisuuksissa. Metyylielohopea oraalisesti on vähintään kymmenen kertaa vaarallisempaa.
Suomessa pitäisi minusta noudattaa WHO:n suositusta elohopean poistamiseksi, sillä turvallista viitearvoa ei ole. Aspiriinin voisi myös pistää reseptilääkkeeksi (vaarallinen) ja viljatuotteet voisi pistää täyskieltoon lektiinien ja gluteenin takia.
Aspergerin syndrooman lisäksi elohopean heikentää keskittymiskykyä ja oppimiskykyä ja autolla ajo voi tuottaa vaikeuksia
Poliitikot ovat nykymaailmassa niin korruptoituneita, että ei haluta asioista sanoa mitään ja toivottavasti nykyinen vaalirahalaki edes saa jotain kuria siihen asiaan.
|
| Tieteitä 15.11.2009 03:14 |
|
| Mielestäni valtio ei ota mitään vastuuta sikainfluessarokotteen aiheuttamista kuolemantapauksista...ja niitähän on ja lisää tulee. Asioista ei puhuta niiden oikeilla nimillä; valheita ja vääristelyä koko THL:n (nyk. terveydentuhoamislaitoksen)toiminta kaikkinensa eikä vain tässä asiassa!!! |
| Valheisiin kyllästynyt! 14.11.2009 19:20 |
|
| Suomalaisesta lintukodosta uutisoidaan saannollisesti eraana maailman vahiten korruptoituneista. Olisi varmaan aika tarkistaa tutkimusmetodit!? |
| gaomijia 12.11.2009 05:06 |
|
http://www.youtube.com/watch?v=A0JqQyl09zQ&NR=1
suosittelen katsomaan rokotuksiin liittyviä mekanismeja monelta kantilta, tämä on tärkeää |
| maija 09.11.2009 03:50 |
|
| Olen erittäin kiitollinen,että meillä on lääkäri,joka ajattelee muutakin kuin rahaa ja ihmisten terveydellä leikkimistä.Tässäkin perheessä on reumaa ja diabetestä lapsissa ja aikuisissa.Kovia lääkekokeiluita tyttärelläni pienestä asti,oikeaoppinen ravinto jätetty kokonaan huomiotta!Nyt ollaan saatu asioita kohdalleen,kiitos opuksistasi ! |
| Hyvä Antti! 07.11.2009 10:50 |
|
Lääketehtaista ja piilomainonnasta oli aika osuva artikkeli 05.11.2009 Etelä-Suomen Sanomissa näin:
"Lääketehtaat taitavia markkinoimaan
STT
Sairauksien markkinointi tuo yhä uusia ihmisiä sairauksien piiriin. Reseptilääkkeiden mainonta ei ole sallittua yhdessäkään EU-maassa,
mutta Kuopion yliopiston professorin Riitta Ahosen mukaan lääketehtaat kiertävät tätä kieltoa.
Suoran lääkemainonnan sijaan tiedotetaan sairauksista, niiden oireista – ja lääkehoidosta.
– Ennen sairauksiin pyrittiin löytämään lääkkeitä. Nyt lääke etsii käyttäjäänsä ja lääketehtaat uusia sairaita,
Ahonen muotoili luennossaan Turun lääketiedepäivillä keskiviikkona.
Markkinoinnin edistämiseksi lääkeyritykset järjestävät eri kohderyhmille muun muassa teemailtoja uusista sairauksista
ja niihin kehitetyistä lääkkeistä.
– Teemailtoihin osallistuvat myös toimittajat, jotka kirjoittavat teemailloista uutisen muotoon puettuja maksuttomia lääkemainoksia, totesi Ahonen.
Maallikoille suunnattu lääkemarkkinointi käyttää Ahosen mukaan samoja keinoja kuin lääkäreillekin suunnattu markkinointi
eli se pyrkii muun muassa herättämään myönteisiä mielikuvia lääkkeestä.
Sen sijaan lääkkeiden haittavaikutuksista ja hinnoista lääketehtaat eivät Ahosen mukaan markkinoinnissaan kerro."
|
| Ei rokotteelle 06.11.2009 10:34 |
|
| Olen mielenkiinnolla lukenut näitä kommentteja Pekka Puskasta ja Pks projektista. Olin silloin pakosta äitini kanssa mukana kaksivuotta kestäneessä tutkimuksessa ja näin itse miten siellä miesten puolella kustiin toisten näytepurkkiloihin jos ei tullut itseltään, moni kävi läheisessä baarissa ottamassa neuvoa-antavaa, seuraavana vuonna tutkittiin koulualueella joka oli baarista paljon etempänä. Eniten minua risoo aina kun näen Puskan, ei hän se yksin tehnyt kyseistä tutkimusta vaan Kai Koskelan kanssa,mut ei milloinkaan sitä tuo julki.Koskela oli paljon fiksumpi ja asiallisempi tehdessään työtään,Puska taas oli niin yksikantainen ja töykeä, jäi paha maku suuhun. Valitettavasti Koskela poistui liian varhain joukostamme. Puskalla sama tahti vaan jatkuu suurena pääjohtajana. Tutkimus sinänsä oli varmaan tarpeen mutta sen olisi pitänyt olla vapaaehtoinen eikä sakkorankaisu pakotteena. Samaan aikaan maataloudessa oli murros aika,lehmiä ja paksuläskisiä sikoja lopetettin ja ihmiset joutuivat ostamaan vedellä lanttattua maitoa ja keinokasvatteua sianlihaa kaupasta,kyllä rupesi ihmisten elämäntavat muuttumaan muutenkin kuin Pekka Puskan opeilla ja valistuksella. Mutta annetaan Puskan vaan kerätä näitä irtopisteitä ja röyhistellä rintaansa,mut elämä jatkuu Puskan kanssa tai ilman. Proketista olisi vaikka kuin paljon asiaa mutta aika kultaa moisen tapahtuman ja unohtuu. |
| Pohjois-Karjala projekti/ Puska 05.11.2009 09:47 |
|
| hieno blogi. täytyy lukea oikein ajan kanssa. kerrankin joku kirjottaa asiaa kaiken tämän paskan jauhamisen keskellä. kiitos. |
| anni m 04.11.2009 11:46 |
|
"aki 30.10.2009 22:23
Viimekädessä rokotuksesta kieltäytyvät ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ihmettelen suuresti, miten kukaan voi edes harkita jättävänsä esim lapsensa rokottamatta. vastuutonta."
Kiitos aki rohkaisevasta ja itsenäisesti ajattelemaan pistävästä kommentistasi. Tämä menee ehkä hieman aiheesta sivuun, mutta laitan kuitenkin...
Jospa vain olisimme tienneet seitsemän vuotta sitten, mihin rumbaan joudumme, kun kolmen lääkärin kautta kulkenut calmette-rokottamispäätös toteutettiin vastoin HUS:n asiantuntijalääkäreiden ohjeistusta. Omat hälytyskellot kilkattivat kuuluvasti, mutta lääkäreiden auktoriteetti voitti, valitettavasti.
Lapsemme ei siis olisi tullut ollenkaan saada ko. rokotusta ennen suunniteltua leikkausta. Aluesairaalan
lastenlääkärin mukaan mitä tervein lapsi oli calmetoinnista kahden päivän kuluttua teholla, josta emme olleet päästä millään eroon. Viallinen rokote-erä - joka vedettiin pian markkinoilta - vei lapsemme terveyden, joka alkaa nyt pikkuhiljaa palailemaan normaaliksi. Lääkevahinko-korvausta ei silloin pystynyt ajatellakaan, kun olisi ollut aika hakea sitä. Tietääkseni kaikkien uusien suomalaisten (lasten) automaattinen calmette-rokotus on lopetettu.
Jälkikaneettina esitän kysymyksen: "Voiko vahingosta viisastua"? |
| tapi 03.11.2009 15:56 |
|
Haluan sanoa sinulle, joka kirjoitit tämän Antille:
"Viimeistään nyt menetit kasvosi kollegoittesi silmissä.KK 02.11.2009 00:05"
Minä olen yli 65 vuotias ja vain ehkä vajaa 1% lääkäreistä on ollut sellaisia, joita olen voinut kunnioittaa ja uskoa, että he haluavat minun sairaan ihmisen parasta.
Sinun kaltaisiasi LEIPÄLÄÄKÄREIDEN asiakkaksi en koskaan haluasi joutua, jos kohtaan kaltaisesi lääkärin, niin turha minua on uudelleen vastaanotollesi odottaa.
Antti Heikkilä on rohkea ihminen, joka on oppinut omista ELÄMÄNKOKEMUKSISTAAN, mutta sinun kaltaisesi ilmeisesti eivät kykene muuta kuin pelkäämään, uhkailemaan ja olemaan naurettavia marionetteja. |
| Yks mummeli 02.11.2009 18:54 |
|
| On aika tuskaisaa tämä rokotusjupakka. Media uhkaa, että kuolen ja vähintään sikiöni saa vaurion, jos en ota piikkiä. Jos otan piikin, kuulemma siihenkin voin kuolla. Luojan käsissä elämäni, luotan hänen varjelukseensa. Paras kaiketi olisi olla ottamatta. |
| nelonen 02.11.2009 09:57 |
|
| Viimeistään nyt menetit kasvosi kollegoittesi silmissä. |
| KK 02.11.2009 00:05 |
|
Ukrainassa eri virus.
http://kaarle.blogit.uusisuomi.fi/2009/10/31/tupla-tai-kuitti/
Aika hurjaa |
| ohhoh 02.11.2009 00:04 |
|
Eikö Fluad, joka lienee ainoa adjuvantillinen kausi-influenssarokotteista ole suositeltu vain yli 65-vuotiaille ?
Yksi italialainen seurantatutkimus haittavaikutuksista kattoi kait vain 3 viikkoa.
Vanhuksilla on syöpiä yms. muutenkin, joita on vaikea yhdistää rokotteiden pitkäaikaisvaikutuksiin.
Mihin perustuu Suomessa vahva vakuutus, että Pandemrixia voivat ottaa kaikki "vauvasta vaariin" kuten jo pitkään käytettyä "turvallista" kausirokotetta - löytääkö joku dokumentteja apuaineista nuorilla ?
|
| Apuaineellinen kausirokote 01.11.2009 22:52 |
|
Mielenkiintoinen väite:
"05:39 p.m. Doctors are calling on citizens not to vaccinate against influenza, because such vaccination in the midst of the epidemic may injure the health, coordinator of epidemic influenza in Lviv Miron Borysevich claimed at a press conference, proUA.com reports.
"When an outbreak of influenza begins, nobody is being vaccinated. From the point of view of epidemiology this can not be done because it is harmful. It may harm the patient," - he said." |
| ??? 01.11.2009 22:45 |
|
Luin juuri yhdestä blogista uskomattomasta lakiesityksestä:
http://oikeusjakohtuus.blogspot.com/2009/11/suomessa-lapset-arveluttaviin.html
Mikä maa tämä Suomi oikein on?
Lainaus:
Suomessa on sosiaali- ja terveysministeriö ajamassa lakiehdotusta jolla mahdollistetaan suomalaisten lasten käyttäminen lääketieteellisiin kokeisiin salassa vanhemmilta ja ilman vanhempien lupaa. Tämä tarkoittaa käytännössä sitä, että jopa alle 15 -vuotiaita lapsia voidaan houkutella laillisesti lääketieteellisiin kokeisiin ilman että vanhemmille tarvitsee kertoa asiasta mitään. Taustalla on vakavasti korruptoituneen Terveyden- ja hyvinvointolaitoksen (THL) sukupuolitautirokotetutkimus jossa lainvastaisesti rokotetta testattiin nuorilla ilman lupaa kummaltakin vanhemmalta.
|
| Anti THL 01.11.2009 22:40 |
|
| Hei kertokaa joku tästä Ukrainan viruksesta? Pitäisikö se rokote kuitenkin ottaa. Please, pikaiset vastaukset. |
| hoitsu 01.11.2009 20:17 |
|
Lainaus: "Tutkimuksiin saatu raha on julistettu liikesalaisuudeksi."
Harvapa tuotekehitystä tekevä yritys haluaa ilmoittaa kilpailijoilleen mitä juuri sillä hetkellä ollaan tutkimassa. |
| Liikemies 01.11.2009 19:47 |
|
Nimimerkille "Kriitikko":
Kyselit, miten on mahdollista, että tämä rokotekeskustelu on mennyt "huutokilpailuksi" siitä,
kuka on oikeassa, kuka väärässä. On totta, että huutokilpailua tämä voi vähän muistutaakin.
Kannattaa kuitenkin muistaa, että maamme
viranomaiset eivät suinkaan ole vapaita ulkoisista voimista kun
he esim. käynnistävät rokotekampanjoita.
Voimia, jotka ohjailevat esim. THL:n toimintaa, on useita:
1) on pakko näytellä, että tekee jotainkin. Heti kun sikainfluenssasta tuli "mediatauti",
THL:n on pakko taistella sitä vastaan, koska jos näin ei tehtäisi ja joku tautiin kuolisi,
THL:n maine menisi vielä varmemmin kuin mitä se nyt menee, ts. jaetaan rokotusta, jonka
myötä on myös sattunut kuolemantapauksia. Eli on olemassa "teemme jotakin"-imagopaine,
joka etenkin hölmölässä kuten Suomessa aina menee ohi "odotetaan ja katsotaan mikä on parasta"-
imagopaineen yli.
2) lääkealan yritykset käyttävät miljardeja euroja vuodessa markkinointiin. Markkinoinnista
valtaosa suunnataan suoraan niille, jotka lääkkeiden käytöstä päättävät, eli lääkäreille.
Tätä ei kutsuta lahjonnaksi vaan esim. "lääketietouden edistämiseksi". Kyseessä on kuitenkin
paljas lahjonta, jota katsotaan läpi sormien, koska muuten tämä raha pitäisi maksaa esim. valtion
kassasta mm. lääkäreiden jatko-opintojen rahoittamiseksi. Hassua kyllä, poliittisella
rintamalla ("vaalirahakohu") pestiin juuri tonneittain moraalista likapyykkiä ihan samasta asiasta.
Voi olla vain ajan kysymys, että huomio kiintyy lääkealaan.
3) THL:n tiedotus on ollut outoa, ja kun valtion virasto jää kiinni oudosta tiedottamisesta,
se yrittää aina mennä Kekkosen 70-luvulta peräisin olevan pömpöösin arvovallan taakse. Ongelma
on vain se, että suomalaisille ei voi enää uskottavasti tuputtaa "jos ette toimi näin, ryssän
takit tulevat tai mikä pahinta, Kekkonen kieltäytyy jatkokaudesta"-propagandaa. Ihmiset
kerta kaikkiaan osaavat ajatella omilla aivoillaan ja tehdä 1+1=2-tyyppisiä laskutoimituksia,
ilman että valkotakkinen viranomainen kertoo, että 1+1=3.
Erityisen ikävää mielestäni tässä on tämä "herrojen rokote" ja "rahvaan rokote"-aspekti,
eli rokotetta on lisäaineettomana, vaarattomampana, ja sitten on tänä elohopea-sotkuna.
On todella törkeää, että tässä kohdassa viranomainen toimii kuten toimii, eli jakaa
elohopeaa raskaana oleville jne.
|
| Juupajaapa 01.11.2009 19:33 |
|
Suomen media ei uutisoi sanallakaan Ukrainassa leviävästä tappajasta taikka Intian muuntautuneesta viruksesta!!! Ei sanaakaan Ruotsin rokotekuolemista!! Suomi rientää uutisoimaan kaikki maailman kuolemat H1N1 kuolemiksi, ilman virallista tutkimusta kuolinsyystä, pönkittääkseen rokotuksien menekkiä. Suomen media uutisoi BB:stä ja siitä, kuinka sunnuntai kauppa alkoi. oujee
http://www.youtube.com/watch?v=x4tICo6lEcw
http://www.polskieradio.pl/thenews/international/artykul118988_poland_closely_monitors_ukraine_flu_epidemic.html
http://www.hindustantimes.com/rssfeed/mumbai/BMC-worried-over-swine-flu-virus-mutation/Article1-471133.aspx
|
| suomi media=kenen sanan saataja 01.11.2009 17:16 |
|
| Kiitos, Antille hyvistä neuvoista. Olen samaa mieltä tästä sikainfluenssan rokottamsesta.Olen itse sairastanut lapsena aasialaisen ym.lastentaudit. Enempi pitäisi puhua terveellsestä ravinnosta, vitamiinesta esim, D-vitam. ja liikunnasta. Olen itse noudattanut näitä Antin ohjeita ravinnossa ja D-C-vitamiinissä ja en ole sairastellut, olen omasta mielestäni ikäisekseni tositerve. En aio ottaa rokotetta ja toivon, että minua ei syyllistetä, vaikka olenkin hoitoalalla. Joudun kyllä itse pistämään rokotetta lapsiin, joka tulee varmaan tuntumaan pahalta. Jokainen tekee rokotus päätöksen itse. Toivon kaikille oikeaa ratkaisua, ettei tule syyllisyyttä. |
| D- vitamiinin puolesta 01.11.2009 12:25 |
|
Internetin aikakausi on tuonut mukanaan sekä hyvää että huonoa. Viranomaiset, järjestöt ja yritykset eivät pysty pimittämään tietoa yhtä helposti kuin ennen ja tavallinenkin kadunmieskin pystyy haastamaan goljatit.
Toisaalta tilanne on hyvin vääristynyt. Internetissä kuka tahansa voi esittää mitä tahansa väitteitä viranomaisia kohtaan, ilman että niistä tulee oikeudellisia seuraamuksia. Tästä tietenkin seuraa se, että minkäänlaisia todisteita ei väitteillensä tarvitse esittää, eikä niistä tarvitse ottaa vastuuta. Internetissä silmälääkäri voi olla sydänkirurgian asiantuntija.
Kenen etu on se, että tieteellisen tiedon oikeellisuudesta käydään huutokilpailua asiantuntijoiden ja maallikkojen välillä? Onko oikein, että tieteellisen koulutuksen saaneet ihmiset, joilla pitäisi olla maallikkoa paremmat resurssit ajatella rationaalisesti, levittävät maallikkojen mielipiteitä todisteina lääketieteellisestä erimielisyydestä? Sikainfluenssarokotteen turvallisuus ei voi olla mielipidekysymys. |
| Kriitikko 01.11.2009 12:19 |
|
Edellisen blogin kommenteissa nimimerkki Hoitaja (31.10.2009 22:06) otti esiin tärkeän asian jota itsekin pohdin: ovatko rokotteen ottaneet itse asiassa pahempia H1N1:n levittäjiä? Kirjoittaja aprikoi mahdollistaako rokote sen, että henkilö ei sairastu, mutta kantaa ja levittää virusta tietämättään. Ajatusta voi myös laajentaa:
Tiedotusvälineissä on lähes tyystin vaiettu siitä, että influenssarokotteiden teho on pieni, joten melko varmasti suurin osa ihmisistä olettaa H1N1-rokotteen antavan lähes täydellisen suojan. Jos oletetaan että rokotteen teho on vaikka 30% - kukaan sitä ei todellisuudessa edes tiedä ja se voi olla pienempikin - se tarkoittaa että 70% saa silti taudin.
Ongelman tästä tekee se, että kun tuo rokotettu 70% sairastuu H1N1:een, ehkä lievemmin mutta kuitenkin, he luultavasti olettavat että kyseessä on tavallinen flunssa eikä H1N1. Ja koska kyseessä ’ei voi olla H1N1’, kunnolliset varotoimet viruksen leviämisen estämiseksi eivät tule edes mieleen. Töihin mennään tavalliseen tapaan vaikka nenä vuotaisi ja olo olisi hutera, ja tauti leviää tehokkaasti.
Sen sijaan ne jotka eivät tule rokotetta ottamaan, eivät ole valheellisessa turvallisuuden tunteessa ja ottavat siksi sairastuttuaan luultavasti paremmin huomioon, että kyse voi olla H1N1:stä, ja myös huolehtivat sen levittämisen estämisestä paremmin.
Siispä te jotka piikkinne otatte, älkää syyllistäkö muita taudin levittämisestä, koska asia voi olla myös toisin päin.
|
| toisinaanajattelija 01.11.2009 10:58 |
|
Kai puska siksi veti herneen nenään kun se tajus, että jos 387 KG Paskaa annostellaan suomalaisille, ja vaikka se määrä mikä siitä paskasta tulis per lätty, ois se silti tosi pieni määrä paskaa YOU KNOW, ja silti ois se silti paskaa mitä me haistettas SNIFFF, piikillä lyötäs tai maistettas. JEEEEE
SAY NO TO VACCINE!
JIHAD! |
| Antti 01.11.2009 02:55 |
|
"
Nimim. Sadu 31.10.2009 17:54
Mielenkiintoinen tutkimuksen aihe olisi myös armeijan käyneiden miesten terveys vastaan (terveet)sivarit, jotka eivät ole armeijan rokotusrumbaa käyneet läpi! Miesten elinikäodote on pienempi kuin naisten?!"
Pikku kertomus omasta armeija-ajastani "saapumiserä II/2000" ja eräästä lukioajan kaveristani. Eli, tunsin tämän kyseisen tyypin viiden vuoden ajalta, ja hän oli solakka ja todella hyvä kuntoinen kaikin puolin, oikea terveyden perikuva. Päädyimme samaan prikaatiin ja rakennukseen, mutta eri komppanioihin.
Noin kolmisen viikkoa rokotushärdellin jälkeen, rupesi meidänkin komppaniassa kiertämään huhu, että pesutiloissa olisi mahdollisesti jotain jalkasientä, koska jollakulla oli nahka ruvennut kesimään jaloista ja käsistä.
Pari viikkoa meni kyseisen huhun jälkeen, kunnes tapasin tämän kaverin lomille mentäessä. Hänellä oli käsissään valkoiset hanskat, ja tottakai kysäsin että "mikäs sulla?". Hän vastasi suurin piirtein että "rupesi käsistä ja jaloista nahka lähtemään, semmoisina lastuina ja niitä pitää kovasti rasvata", tällöin epäiltiin hänellä olevan jokin puutos tila.
Sen jälkeen en enää häntä armeijassa nähnyt, kunnes tapasin hänet baarissa eräs viikonloppu ja kysäsin että "missäs sinä olet ollut?" ja hänen vastauksensa veti minut hiljaiseksi, ja mitä hän sitten vastasi => "mulla on keuhkosyöpä ja mulla on enää noin 6kk elinaikaa", tämän hän sanoi marraskuussa ja hänet haudattiin suraavan vuoden heinäkuussa. Itse olin tuolloin 20v ja hän oli minua reilun vuoden nuorempi.
Tämä kaveri kyllä poltti tupakkaa, mutta hän ei ollut mikään ketjupolttaja. |
| ooke 31.10.2009 23:15 |
|
Ei kai tuollainen lakiesitys voi mennä läpi. Ja siinä alussa oli tällainen teksti
"
Lisäksi vahvistettaisiin alaikäisen tutkimushenkilön
asemaa siten, että lapsi voisi
antaa suostumuksensa tutkimukseen osallistumiseen
silloin, kun hän ikänsä, kehitystasonsa
ja tutkimuksen luonne huomioon ottaen
pystyy päättämään asiasta." Miten sellainen alle 15v lapsi muka pystyisi päättämään sellaisesta asiasta, joka vaatii aikuiseltakin ihmiseltä vakavaa pohdintaa.
Olen kyllä itse osallistunut yhteen yliopiston tutkimukseen, mutta siinä minuun ei pistetty mitään kemikaaleja, enkä ikinä laittaisi lapsiani mihinkään lääketutkimukseen. Ei ne nyt sentään kotoa tule ketään hakemaan.
Tuli tässä kirjoittaessa mieleen vuosia sitten sattuneesta asiasta, josta voin nimimerkin takaa kertoa. Minulla alkoi eräänä syksynä puutua kehon koko vasen puoli ja se puudutus toki huolestutti minua. Joten menin lääkärille siitä puhumaan ja hän otti verikokeita ja testaili refleksejä ja tuntoaistia näistä puutuneista raajoista. No hän ei nähnyt aihetta lähettää minua mihinkään jatkotutkimuksiin ja asia jäi siihen. Kului kaksi vuotta
ja sitten pääsiäisviikonlopun jälkeen aloin nähdä asioita kahtena. (Tässä vaiheessa moni varmaan tajuaa mistä sairaudesta on kyse.)
Ajattelin, että olen pilannut silmäni huonoilla aurinkolaseilla, kun pääsiäisenä oli kovin aurinkoista ja ajoin autolla n.700 kilometrin reissun käyttämällä sellaisia "tiimarin" aurinkolaseja. Tietenkin menin käymään optikolla näön tarkastuksessa ja yllätys oli suuri, kun silmälääkäri kirjoitti lähetteen neurologin tutkimuksiin. Toki suvussani oli tätä sairautta, josta kerron sitten kun tämä tarina pääsee sinne asti. No samana keväänä sitten pääsin sinne neurologin tutkimuksiin, siellä katsottiin tasapainoa, tunnenko kylmää ja kuumaa ja otettiin selkäydinpunktio (mikä oli kyllä ikimuistoinen kokemus). Tästä tutkimuksesta kului n. 1kk ja tuli kutsu käymään neurologin puheilla. No neurologi sitten kertoim, että näyttäisi siltä, että minulla olisi MS-tauti. Voin sanoa, että sellaisen kuuleminen oli kova paikka 19v pojalle, jolla armeija ja tulevaisuus oli vielä edessä. Olin aivan murtunut kuultuani että mahdollisesti en tulisi kävelemään enää pitkään ja elinikäni saattaisi lyhentyä joitain vuosia.
Anteeksi, että asia meni kokonaan pois tästä sikajutusta.
Pääsimme kotiin ja melkein heti puhelin soi ja siellä oli jokin neiti neurologi, joka sitten alkoi puhumaan, että olisi alkamassa jokin uuden MS-tautilääkkeen tutkimus. Olin vielä tässä vaiheessa hyvin järkyttynyt siitä tiedosta, että minulla voisi olla MS-tauti ja heti minusta oltiin tekemässä jotain tutkinusapinaa, joten sanoin ei (luultavasti onneksi).
Tästä ensimmäisestä oireesta on kulunut 10 vuotta ja voin hyvin ja kävelen. En edes halua miettiä vaihtoehtoa, että olisin osallistunut tutkimukseen ja samalla sanonut itselleni, että OK luovutan sille sairaudelle niin kuin teki tätini, joka kuoli n. 50 vuotiaana ja makasi sängyssä lähes liikkumatta viimeiset n. 10vuotta.
Tämä tarina vain sen takia, että miettikää nyt hyvät ihmiset sitä rokotetta, jota nyt joudutaan testaamaan koko väestöllä ilman mitään varmuutta mihin se johtaa.
Vielä kerran anteeksi, että meni aiheen ohi, mutta halusin vain kertoa mielipiteeni noista tutkimuksista.
|
| aki 31.10.2009 18:39 |
|
| Mielenkiintoista jenkeissä http://www.youtube.com/watch?v=4Ue-Sncc7Tg |
| tois pual jokke 31.10.2009 18:28 |
|
Ihanteellinen tilanne tehdä tutkimusta! Rokottamattomiakin alkaa olla ilmeisesti aika paljon? Ennen tyyliin, kaksi rokottamatonta sairastui toinen kuoli ja julkinen tiedotus, 50% rokottamattomista kuoli!
Nyt ihannetilanne tutkia asiaa puolin ja toisin, mikä lukumäärä ihmisiä sairastuu rokotetuista ja rokottamattomista? Sairauden laatu ja kuolemantapaukset?
Rokotteiden haittavaikutuksetkaan eivät jääne piiloon niinkuin ennen?
Mielenkiintoinen tutkimuksen aihe olisi myös armeijan käyneiden miesten terveys vastaan (terveet)sivarit, jotka eivät ole armeijan rokotusrumbaa käyneet läpi! Miesten elinikäodote on pienempi kuin naisten?!
Perehtymällä rokotusasioihin jo vuosia sitten menetin luottamuksen terveysviranomaisiin tässä asiassa. Rokotuksista on tapahtunut todella monia skandaaleja maailmalla. Varmasti monet viranomaiset ovat vilpittömiäkin, mutta he eivät vain tiedä, halua tietää tai näe kokonaisuutta. Miten voidaan saada luotettavaa tietoa jos toisinajattelijoita, uhkaillaan, erotetaan, saatetaan huonoon valoon ja jopa pahempaa?
Hienoa, että vihdoin keskustellaan tästäkin asiasta avoimesti, kiitos!
|
| Sadu 31.10.2009 17:54 |
|
Oletteko huomanneet tätä hallituksen esitystä? Tulisi voimaan jo 1.7.2010.
Esitys mahdollistaisi alle 15-vuotiaan lapsen osallistumisen lääketieteellisiin tutkimuksiin ilman vanhempien suostumusta ja myös niin, ettei vanhempia tarvitsisi informoida asiasta. http://www.stm.fi/c/document_library/get_file?folderId=42736&name=DLFE-10181.pdf (s. 16 pykälä 8) |
| Järkyttynyt kolmen lapsen äiti 31.10.2009 16:40 |
|
| Tuolla maailmalla näemmä kiertää huhu, että hopeavedestä (kolloidisesta hopeasta) voisi olla apua. Onko tästä mitään lääketieteellistä näyttöä? |
| Hopeahapsi 31.10.2009 14:34 |
|
Joku muukin ihmetteli täällä, miksei testata, kun on sikainfluessan oireet ja kehotetaan vaan ottamaan.
Poikani tosiaan sairasti sikainfluenssan jo elokuussa. Hän kävi työterveyshuollossa kaksi kertaa koska tarvitsi sairaslomaa.Siellä hoitajat sanoivat, ettei tauti ole sikainfluenssaa, mutta samanaikaisesti kuitenkin kielsivät poikaa viemästä sairaslomatodistusta esimiehelle (?) Minkäänlaisia testauksia ei tehty vaikka kaikki oireet täsmäsivät.Sukulaislääkärimme, joka on yleislääketieteen erikoislääkäri, sanoi, että sairaus oli varmasti sikainfluenssa.Eihän muitakaan influenssaviruksia ollut silloin liikkeellä.
Tässä ihmetyttääkin terveydenhuoltohenkilöstön toiminta. Ei kovinkaan ammatilliselta, vastuulliselta vaikuta vai oliko siellä saatu tällainen toimintaohjeistus.Onko tarkoitus ollutkin antaa viruksen levitä kaikessa hiljaisuudessa?
Olen kyllä Antin kanssa täysin samaa mieltä, että rokotus on auttamattomasti myöhässä. Ei ole mitään järkeä enää rokottaa varsinkin kun juuri tämän rokotteen suojasta ei ole mitään tieteellistä näyttöä. Rokotusten haitoista on sen sijaan paljonkin tutkimustietoa.
Sekin on tullut toteen näytettyä, että bisnes ja mitä erilaisimmat hämärät kytkökset löytyvät tämänkin rokotustouhun taustalta. Ei niinkään huoli kansalaisten terveydestä. Jos niin olisi, niin kuukausia sitten olisi THL:n taholta ohjattu ihmisiä kohottamaan vastustuskykyään edullisilla ja koko elämänlaatua parantavilla toimilla.
|
| Sopuli 31.10.2009 13:43 |
|
Akille vielä kerran kommentoisin pilke silmänkulmassani, että todellakin minä ja muut rokotteen ottajat varautuvat rokotteen mahdollisiin sivuvaikutuksiin, niin heti välittömästi tuleviin, kuin ehkä myöhemminkin ilmaantuviin. Emme todellakaan ole sen tyhmempiä kuin rokotteen ottamatta jättäneetkään. Valinta vaan on tehty:). Älä sinä meidän sivuvaikutuksista ole huolissasi. Seuraa sivusta ihan kaikessa rauhassa ja rakkaudessa tätä touhua, ja ole vaan oman päätöksesi takana.
Minulla on käsivarsissa pienen ajan kuluessa pistetyt influenssa-, a+b-hepat-, ja sikainfluessarokotteet. Lähden viikon päästä Afrikkaan lomalle. Matkailuun liittyviin vaaroihinkin voin varautua vain tietyllä suhtautumisella. Mutta olen omasta mielestäni varautunut näihin kaikkiin niinkuin parhaaksi olen katsonut. Lopetan mielipiteeni tähän ja mukavaa aurinkoista päivää kaikille! |
| nimimerkitön (myös klo 10.36) 31.10.2009 13:38 |
|
| THL on saanut 6 milj. euroa, että voi toteuttaa GSK:n pneumokokkirokotteen. Ei sitä rahaa tuollaista summaa tule automaatisesti jokainen vuosi. Lääketehtäät ostavat mm. rokotetutkimusten toteutuksia esim. THL:ltä ja Tampereen rokotetutkimuskeskukslta, koska ovat ammattitaitoisia ja hyviä toteuttamaan tutkimuksen teon. Ei sitä rahaa siis vain anneta. Se on tarkoitettu ja laskettu siten, että sillä tutkimus voidaan toteuttaa. |
| yx vaan 31.10.2009 13:35 |
|
Se keuhkovaurio on kuitenkin ilmeisesti aika harvinainen lisä tuohon tautiin, joten sen takia kritisoin sitä pelottelu-uutisointia.
Ja minusta se on naurettavaa tuossa joissain rokotteen puolustuspuheenvuoroissa, joissa kirjoitetaan "otin piikin ja ei mitään sivuvaikutuksia". Kuitenkaan ne kaikki mahdolliset sivuvaikutukset ei varmaankaan heti iske päälle. Odotellaan nyt niitä pitempiaikaisia mahdollisia vaikutuksia. Ja en todellakaan toivo, että niitä ilmaantuu, mutta mielummin seuraan nyt vain sivusta mitä tapahtuu. Jos päätökseni olla ottamatta rokotetta on minulle kuolemaksi, niin itsepähän sen henkilökohtaisesti kärsin.
Yksi mikä on alkanut kiinnostaa siinä, että jos se virus tekee pesää keuhkoihin niin kuinka hyvin tupakoitsijat on suojassa virukselta. Eli pystyykö pienen pieni virus elämään paikassa johon imetään häkää ja muita tappavia myrkkyjä? "tupakka tappaa" lukee monen röökiaskin kyljessä niin eikö se sitten koske viruksia? Tämä minun kirjoitus menee aika naurettavaksi, joten lukekaa se sellainen pieni plke silmäkulmassa. |
| aki 31.10.2009 12:17 |
|
No niin, ylen uutisten mukaan tänään on "The Lancelot" lehdessä julkaistu tutkimus, jossa "osoitetaan" että ongelmia tulee muutenkin kuin rokotteista. Itse tutkimus täällä:
http://www.thelancet.com/journals/lancet/article/PIIS0140-6736%2809%2961877-8/fulltext
Katsokaapa, mitä tutkimuksen tekijöistä sanotaan:
"Steven Black, MD, is a consultant for Novartis. He is a member of the Data Safety Monitoring Board for GlaxoSmithKline. Dr. Black is on the speakers bureau for GlaxoSmithKline and Merck & Co., Inc."
(lähde: http://cme.medscape.com/viewprogram/30450)
Antti voisi lääkärinä kommentoida tarkoittaako tuo sitä mitä kuvittelen, eli kaverilla on melko tiukat suhteet rokotteiden valmistajiin? Jos näin on, niin olipa taas "tutkimus".
Kommentti: Kiva kun muutkin tekevät salpoliistityötä. kannattaa aina tarkistaa rahoittaja, että kenen mies tai nainen on kyseessä. Sitten voi myös sisältöä alkaa tutkimaan että mitä on jätetty pois ja mistä ei puhuta (yleenäs ikävistä asioista) Jos jotain markkinoidaan turvallisena pitäisi hälytyskellot soida.Tiedetä on sellainen että pystytään esittämään niin hyvät kuin huonot puolet faktoina, muu on manipulaatiota |
| Uutisointi 31.10.2009 12:02 |
|
Lääketehtaat ovat niin rikkaita, että jos joku vaatii korvauksia, ne ovat ottaneet sen huomioon ja maksavat ja näin saadaan vahingon kärsijä hiljaiseksi. Oikeudet käynnit pitkitetään niin pitkiksi, että silloin viimeistään valittaja on kuollut tai tullut hulluksi. Muistakaapa vaikka talidomidi. Millaisen vastuun lääketehdas tai valtio otti, kyllä se kärsijä oli se kädetön tai jalaton lapsi. Nyt tätä rokotetta oikein tuputetaan raskaana oleville, mitkä ovat seuraukset? Rokotteen testaushan tapahtuu vasta silloin kun nähdään millaisia lapsia syntyy.
Haloo, nyt järki käteen.
Kiitos Antti Heikkilä tästä blogista ja äänestä medioissa. |
| Seija 31.10.2009 11:17 |
|
"Moni varmasti valitsee todellisuuden kieltämisen kun se totuus on monasti aika tuskallinen.Tämä maailma ei olekkaan ihan sellainen, niin hyvä kuin haluaisimme. Aina on myös olemassa se paha puoli, joka on sekin hyvä tiedostaa.
On paljon oman edun tavoittelua, ns. asiantuntijat eivät aina aja tavallisen ihmisen asiaa. Olisi hyvä irrottautua auktoriteettiuskosta ja oppia ottamaan itse selvää asioista ja uskaltautua tekemään itsenäisiä päätöksiä laumasieluisuuden sijasta. Näinhän se on laajemmassakin mittakaavassa, todellinen lähimmäisenrakkaus on edelleen suhteellisen harvinaista. Ja harvinaista on, että se olisi oikeasti pohjana päätöksenteossa, vaikka siihen suuntaan useinkin erehdyttävästi viitataan. Senhän näkee politiikassa ja nyt tässä rokotustouhussakin.
Mutta toivottavasti ihmisten silmät avautuvat totuudelle ja päätökset syntyvät todellisen tiedon pohjalta. " Illanvirkku.
"Minusta tuo alkaa mennä median puolelta jo yli, kun pelotellaan ihmisiä jostakin harvinaisesta keuhkovauriosta johon voi vaikka kuolla. " Aki.
Molemmille teille kommentoisin ystävällisesti näin: On vanha viisaus: "Tieto lisää tuskaa". Sen tiedon tuominen valtaväestölle on valitettavasti päättäjien tehtävänä. He joutuvat aina arvostelun kohteeksi kun tieto ei ole mukavaa ja hauskaa, kuten nytkin tässä sikainfluenssatiedotuksissa. Heillä on valitettavasti VELVOLLISUUS kertoa tämä epämiellyttävä ja mahdollisesti tappavaan tautiin kuuluva info myös niitä keuhkovaurioita myöten. Se on juuri sitäkin lähimmäisenrakkautta, jota Illanvirkku perää päättäjiltä. Eiväthän he todellakaan halua tapattaa kansaa yhteen piikkiin.
Tämän tiedon tuovan tuskan kanssa meidän
kansalaisten on vaan elettävä. Jokainenhan tekee päätöksensä itse. Tätä itsenäisen valinnan vaikeuden tuskaa taitaa niin vastustajat kuin puolustajatkin potea, ennekuin ovat tehneet päätöksensä. Minä rokotutin itseni ja olen täydellisesti päätökseni takana, tuli sitten mitä tuli. |
| 31.10.2009 10:36 |
|
| Viiisi kuollut rokotteiden myrkkyihin Ruotsissa! Kts. http://talousdemokratia.blogspot.com |
| "Totuuden etsijä" 31.10.2009 08:46 |
|
Vaviskaa ja pelätkää te piikittämättömät.
Te tulette vain vahvistumaan ja saamaan immuniteetin seuraavaa influenssa aaltoa vastaan ja silloin te ette taaskaan tarvitse kallista rokotetta ja teidän jälkeläisennekin tulevat tuottamaan lisää piikittämättömiä tänne maailmaan. ;)
|
| kauhunskenaario 31.10.2009 07:46 |
|
Minä vaan: "Viimekädessä rokotuksesta kieltäytyvät ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ihmettelen suuresti, miten kukaan voi edes harkita jättävänsä esim lapsensa rokottamatta. vastuutonta."
Kuule, kaikki ihmiset on ihan itse vastuussa kohtalostaan. Ihan kaikessa, mitä ikinä teetki, otat itse vastuun seurauksista. Elämässä täytyy usein ottaa riskejä, ja kumpaankin suuntaan vastuunkanto on itsellä.
Sitten tuosta että valtio vastaa haittavaikutuksista, niin sehän on erittäin helppo kiertää toteamalla "ei ole selvää todistusta että tämä johtuis rokotteesta". Valtio menee kyllä pienimmästäki porsaanreiästä.
Kaikista (merkittävistäkään) haittavaikutuksista ei tehä ilmoitusta. Näistä tapauksista saa lukea turhan usein.
Tässä ois kans jotain sikainfluenssasta ja D-vitamiinista:
http://terveesti.blogs.fi/2009/08/07/a-h1n1-influenssa-ja-d-vitamiini-6674231/ |
| tasapaino tärkeää 31.10.2009 01:35 |
|
Olen kyllä ottanut asioista selvää muualta kuin näistä valtamedioiden "asiantuntijoiden" kommenteista. Minusta tuo alkaa mennä median puolelta jo yli, kun pelotellaan ihmisiä jostakin harvinaisesta keuhkovauriosta johon voi vaikka kuolla. Hauskaa on tässä koko sikahypessä ollut se, että meidän molemmilla lapsilla on ollut samoilla oireilla varustettu influenssa/flunssa, kun tämä sika nyt on, niin kumpaakaan ei kuitekaan mitenkään erityisti terveysasemalla noteerattu.
Onko se sitten pakko jättää testaamatta, että voidaan vieläkin tuputtaa sitä rokotetta vaikka sen vastustuskyvyn olisikin jo luontaisesti sairastamalla saanut? |
| aki 31.10.2009 00:33 |
|
Sinäpä sen sanoit Iso-isoäiti, elämänkokemuksen tuomalla syvyydellä!
Moni varmasti valitsee todellisuuden kieltämisen kun se totuus on monasti aika tuskallinen.
Tämä maailma ei olekkaan ihan sellainen, niin hyvä kuin haluaisimme. Aina on myös olemassa se paha puoli, joka on sekin hyvä tiedostaa.
On paljon oman edun tavoittelua, ns. asiantuntijat eivät aina aja tavallisen ihmisen asiaa. Olisi hyvä irrottautua auktoriteettiuskosta ja oppia ottamaan itse selvää asioista ja uskaltautua tekemään itsenäisiä päätöksiä laumasieluisuuden sijasta.
Itse olen näitä asioita viime aikoina kovastikin miettinyt elämäni kriisiydyttyä ja monien ikävien muistojen noustua mieleen, kun hyvinä esiintyneet olivatkin kovin julmia ja itsekkäitä. Totuus riipaisee aina vaan, mutta toisaalta sen kohtaaminen on parantavaa.
Näinhän se on laajemmassakin mittakaavassa, todellinen lähimmäisenrakkaus on edelleen suhteellisen harvinaista.Ja harvinaista on, että se olisi oikeasti pohjana päätöksenteossa, vaikka siihen suuntaan useinkin erehdyttävästi viitataan. Senhän näkee politiikassa ja nyt tässä rokotustouhussakin.
Mutta...toivottavasti ihmisten silmät avautuvat totuudelle ja päätökset syntyvät todellisen tiedon pohjalta.
|
| Illanvirkku 30.10.2009 23:58 |
|
Alunperin terve lapsemme sai vuosia sitten vaikeasti vammauttavan rokotusvaurion. Siihen loppuivat tämän perheen rokotusohjelmat. Harvoinhan rokotteet aiheuttavat näin vaikeita vaurioita, mutta se kenen kohdalle tälläinen vaurio osuu, elämä muuttuu totaalisesti. Eipä siinä auta sanat, että valtio ottaa kaiken vastuun. Yksin olemme tämän vamman kanssa 24h kotiin sidottuja. Sekö on valtion vastuuta, että välillä tehohoidon tarpeessa oleva lapsi saa sairaalahoitoa sekä kelan hoitotukea. Jos minua olisi silloin valistettu rokotusten haittavaikutuksista, olisin sen jättänyt ottamatta. Onneksi nyt valistetaan laajasti ja jokainen saa tehdä sen pohjalta omat ratkaisusnsa.
(Huom. nykyinen THL ei silloin huolinut rokotusvaurioilmoitustani, jonka halusin jättää pari vuotta rokotuksen jälkeen. Kukaan es. neuvolasta ei näistä minua infonnut, itse vähitellen löysin netin kautta tietoa.) |
| tupu 30.10.2009 23:42 |
|
Miksi lääketehdas Klaxo ei vastaa sikainfluenssarokotteesta ja sen mahdollisista sivuvaikutuksista/kuolemantapauksista? Todennäköisesti siksi että rokotteen myymisestä tulevat voitot hupenisivat lääkevahinkokorvauksiin ja oikeudenkäynteihin. Valtio ottaa vastuun rokotteesta kuulema. Se ei taas tarkoita yhtään mitään.
Kuulostaa hieman omituiselta, että valtio vastaa Suomessa lääkevahingoista. Muiden lääkkeiden kohdalla vastuu kuuluu lääkefirmoille.
Sikarokote ei voi olla niin tuvallinen kuin viranomaiset väittävät, jos Klaxossakaan ei luoteta sen turvallisuuteen.
|
| sairaanhoitaja 30.10.2009 23:08 |
|
Aki kuule, se riippuu ihan mistä näkökulmasta tätä katsoo. Olethan etsinyt muutakin tietoa kuin THL:n virallisen tiedotuksen? Tämä asia ei ole vain Suomessa tapetilla.
Moni rokotusta vastustava ihmettelee vanhempia jotka antavat lapsensa tällaiseen testaukseen. Fakta on, että tässä vaiheessa KUKAAN ei tiedä kumpi puoli on oikeassa. Toivotaan parasta. |
| akille 30.10.2009 23:05 |
|
Ihmettelen useita kommentteja tällä palstalla. A-talkissa oleva ylilääkäri Terhi Kilpi esiintyi koko ajan fiksusti, kuten muutkin osallistujat. Miksi jo arvostellaan ulkonäköäkin?? Näinkö alas ovat vastustajat vajonneet? Mitä sitten sanoisimme äiti Tara Langen silmien muljahtelusta? Lisäksi joka kerta kun olen nähnyt Pekka Puskan esiintyvän tv:ssä, hän on hyväntuulisen rauhallinen tosi fiksu mies.
Muuten, minä sain tänään rokotteen, ja aikuinen tyttäreni eilen, eikä sen kummempaa katastrofia ole tapahtunut. On lähinnä erittäin huojentunut olo. |
| Mihin arvostelun raja? 30.10.2009 23:03 |
|
| Voihan toi olla, että se THL tyyppi on pistänyt "kroppaa likoon" tieteen nimissä ja antanut rokotuttaa itsensä kaiken maailman kokeellisilla rokotteilla ja sen takia silmät pyörii kuin hedelmäpeli. |
| aki 30.10.2009 22:23 |
|
| Viimekädessä rokotuksesta kieltäytyvät ovat itse vastuussa kohtalostaan. Ihmettelen suuresti, miten kukaan voi edes harkita jättävänsä esim lapsensa rokottamatta. vastuutonta. |
| minä vaan 30.10.2009 22:10 |
|
| THL:n edustajan ilmeet käyvät opetusmateriaalista esiteltäessä miten valhe paljastuu kasvojen ilmeissä. Se silmien pyörittely, ja kulmien kurtistus, kun väitti, että valtio vastaa rokotteen aiheuttamista vahingoista. Mitä luikuria, koko ajan! |
| A-talk 30.10.2009 21:19 |
|
| Oliko THL:n edustaja siinä A-plus ohjelmassa huono valehtelija vai minkä takia sen silmät pyöri ja muljahteli koko ajan? |
| aki 30.10.2009 19:36 |
|
Olen aina ihmetellyt, sitä suuresti miksi suurinosa meistä suomalaisista on niin ylhäältä ohjailtavissa?
Muistan miettineeni tätä jo kymmenvuotiaana, enkä vieläkään ymmärrä miksi.
Onko se vain niin, että elämän raadollisuus tekee niin kipeää, että todellisuus pitää kieltää?
Jos kuitenkin aina kiellämme ympärillä olevan kipeän totuuden, niin tilanne tulee aina vain pahenemaan.
Sitäkö me haluamme?
|
| Iso-isoäiti 30.10.2009 19:25 |
|
| Itse aion ilman muuta ottaa rokotteen ja lapsetkin sen saavat, toivottavasti vain ehditään ennen virusaallon saapumista tänne Ouluun. Olen Heikkilän ravinto-oppien kannattaja, mutta kyllä Puska on mielestäni oikeassa tällä kertaa. Jokainen kuitenkin päättäköön itse. |
| Rokotteen puolesta 30.10.2009 18:43 |
|
Puskan Pekellä on alkanut mopo keulimaan pahasti, kun on tajunnut, ettei homma etenekään ihan kuin THL:n kuvioissa on kaavailtu. Jotkut ajattelevat sittenkin omilla aivoillaan, eiväkä niele THL:n juttuja kokonaisina.
Odotettavissa tältä PP-pelleltä lisää vastaavia sammakoita! Tuskin maltan odottaa hänen seuraavaa "tempaustaan".
En nähnyt eilistä A-Talkkia kuin ihan lopusta, mutta jo siitä jäi häiritsemään YLE-miehen kysymys :"Entäs elohopea?", jonka tämä ylimielisen oloinen Puskan kaveri katkaisi :"Nyt vastaan tähän toiseen kysymykseen ensin".
Sen jälkeen ei koko elohopeakysymykseen enää palattu koskaan ohjelman aikana.
Raha kyllä haisee. Se on haissut maailman mittakaavassa jo monta kuukautta tässä H1N1-asiassa, mutta nyt sen löyhkän tuntee täällä Suomessakin vahvana.
THL Puskan johdolla valehtelee hädissään yrittämällä turvata taloudellisesti (sika)pulleat ajat tulevaisuudessakin. En usko enää mihinkään, mitä he suoltavat suustaan. |
| Pseudonyymi 30.10.2009 16:52 |
|
Blogi oli ihan aiheellinen ja asiallinen. Onko Antilla mitään vastausta siihen että miten näitä sikaflunssaan kuolemantapauksia pitäisi lukea? Siis se ainoa tapaus suomessa katsotaan sikainfulenssan uhriksi? Entäs nämä norjan kuolemantapaukset? Olen yrittänyt etsiä muutakin tietoa kuin vain ylen, hesarin tai mtv3 uutisia näistä tapauksista mutta en löydä mitään.
Entä miten nyt suu laitetaan kun sveitsissä ei tätä rokotetta suositella raskaana oleville sekä lapsille että vanhuksille. Entä mihin perustuu suomen THL:n lausahdus sveitsiä kohtaa että se olisi kauppapoliittinen kannanotto? Eikö THL ole enemmänkin syyllistynyt tällaiseen? Voisitko vastata näihin kysymyksiin.
|
| Luomu immuniteetti, seis rokotteille! 30.10.2009 16:07 |
|
| Katsoin ohjelman ja odotin että Antti olisi pistänyt THL:n edustajan enemmän ahtaalle. Antti olisi voinut ottaa enemmän kiukkua vaikkapa syömällä reilun annoksen hiilareita ennen lähetystä ja avannut sanaisen arkkunsa!Tavalliselle tallaajalle jäi nyt kuva siitä että rokote kannattaa mikä on todella harmi! |
| Tero29 30.10.2009 15:56 |
|
pelasta Antti hyvä meidän lapset rokotuksilta ja ne loput raskaana olevat!! onneks en ottanu sitä enkä koskaan meinannu lapsille ottaa
http://www.youtube.com/watch?hl=en&v=dXAK_6iZbH0&NR=1&gl=US |
| apuaa 30.10.2009 15:49 |
|
KIIITOOS!
Ikäviä kusymyksiä osasi Saska heitellä.
Kyseessä ei ole tavallinen kausiflunssa vaan lääketeollisuuden >(Baxter) masinoima GMO virus, joka sisältää sika-kana-ihmis geneettistä perimää (Ilta-Sanomat 31.7. s20.21) Ei sitten mikään ihme,ettei nuorison immuunipuolustus löydä moiselle koktailille vasta-aineita! |
| VetKuli 30.10.2009 15:13 |
|
| Kannattaa pitää mielessä, että Pekka Puskan uran perustuu Pohjois-Karjala valheeseen. Miksi Puskan toiminta olisi nyt paremmalla tasolla. |
| realisti 30.10.2009 15:09 |
|
Mielestäni melkoisen hämärää touhua sillä sikainfluessa rokotteelle haettiin patentti 28.8.2008 ja se myönnettiin 5.3.2009 eli kuukautta ennen ensimmäistä Meksikossa todettua tautitapausta. Näemmä THL syö lääketehtaiden leipää ja laulaa näiden lauluja.
Patenttinumero: US2009060950 (A1)
Julkaisupäivä: 2009-03-05
http://v3.espacenet.com/publicationDetails/biblio?DB=EPODOC&adjacent=true&locale=fi_fi&FT=D&date=20090305&CC=US&NR=2009060950A1&KC=A1 |
| Piikkitäti 30.10.2009 14:50 |
|
| Viranomaisten on turha puhua sairastuneiden määristä, koska juuri ketään ei testata - ei vaikka haluaisi, jollei ole henkihieverissä. Nämä tilastot eivät siis perustu todellisuuteen, vaan sairastuneita on jo paljon enemmän kuin annetaan ymmärtää. Eli rokote on myöhässä. Siitä päästäänkin ihmettelemään viranomaisten onnetonta rokotussysteemin järjestämistä, jos se kerran on tarpeen. Miten ihmeessä ihmisille ei ole varattu etukäteen aikaa ja paikkaa rokotuksille, ja vaikka julkaistu suunnitelmaa netissä. Täysin amatöörimäistä puuhastelua projektihoidollisessa ja hoidollisessa mielessä, tiedotuksen ylimielisyydestä puhumattakaan. Ehkä intressit siis ovat muualla, kuin taudin hoidossa. |
| Instituutioita ihmetellessä 30.10.2009 14:07 |
|
| http://www.hs.fi/kotimaa/artikkeli/Sveitsi+rajoittaa+sikainfluenssarokotteen+k%C3%A4ytt%C3%B6%C3%A4/1135250394051?ref=rss |
| 30.10.2009 13:58 |
|
Kiinnostaisi tietää, miksi GlaxoSmithKline lupasi toukokuussa kaikille suomalaisille sikainfluenssarokotteen hintaan 5,2 miljoonaa euroa, mutta loppulaskuksi tuli 37 miljoonaa euroa, mikä on sama hinta kuin lintuinfluenssarokotteista (samalle firmalle) v. 2005
http://www.uusisuomi.fi/kotimaa/60417-nain-saamme-h1n1-rokotteen-%E2%80%9Dhalvalla%E2%80%9D#at
http://www.hs.fi/talous/artikkeli/Pandemrix-sikainfluenssarokote+valmistajille+kultakaivos/1135249838191
|
| lumi* 30.10.2009 13:22 |
|
Sveitsin viranomaisten mukaan rokotetta ei anneta raskaana oleville, alle 18-vuotiaille eikä yli 60-vuotiaille.
http://www.iltalehti.fi/sikainfluenssa/2009103010514652_si.shtml |
| Puska pulassa 30.10.2009 13:00 |
|
Antille kiitos infomaatiosta.
Katselin A-talk ohjelman ja odotin Antilta enemmän kannanottoja. En aio ottaa rokotetta,vaikka kuulun riskiryhmään.
En anna antaa rokotetta lapsillenikaan.
Pekka Puskan juttuja en usko ollenkaan.
Meidän perhe pysyy terveenä d-vitamiinilla
ja oikeaoppisella ruokavaliolla Antin ohjeitten mukaisesti. |
| Anne 30.10.2009 12:56 |
|
http://www.ksml.fi/uutiset/sikainfluenssa/sveitsi-rajoittaa-kiistellyn-influenssarokotteen-käyttöä/497800
Ajankohtaista asiaa |
| arde 30.10.2009 12:09 |
|
Sama asia selvisi minullekkin kun katsoin A-talk ohjelmaa. Raha on motiivina näille rokotusten tuputtajille, eikä kansalaisten terveys.
Eikö tämä ole selvästi lainvastaista toimintaa, lääketehtaiden puolelta selvää virkamiesten ja tutkijoiden lahjontaa ??!!
Toiminta ei siis ole mitenkään puolueetonta, yhteiskunnan ja kansalaisten etuja ajavaa.
Joku voi sanoa että mitenkä sitten uusien lääkkeiden ja tautien tutkimusta kehitetään.
Mutta muistakaa että lääketehtaat tekevät businesta eli että mistä lääkkeestä saadaan eniten kunniaa ja mainetta eli RAHAA! |
| Eeva 30.10.2009 11:59 |
|
| Mielestäni eilisessä a-talk ohjelmassa ei puheenvuorot jakaantuneet tasaisesti. Rokotteen ottamisen kannalla olleet tahot saivat mm. viimeisen puheenvuoron eikä vastaava annettu "Heikkilän puolelle", kun toimittaja kysyi viimeisenä kysymyksenä kannattaako rokotetta ottaa(kannattaahan roke ottaa). |
| aki 30.10.2009 10:04 |
|
Olen tosi hyvillään, että tälläisia Antteja on!!! Kiitos! Oli pakko kirjoittaa A-tuubin palstallekin. Teitä tällaisia "kansanlääkäreitä" tarvitaan!
Et ole todellakaan yksin ajatuksiesi kanssa!
Terveisin mies riihimäellä, millä on ollut I-tyypin diabetes 26 vuotta, ja nykyään noudattaa (>1v) VHH-ruokavaliota. ”Diagnoosi = lähes terve”! |
| Tommi75 30.10.2009 09:44 |
|
Kyllä uskallat ottaa suuren riskin kertoessa julkisesti mielipiteesi THL:n intresseistä rokotetta kohtaan. Jos ruotsissa Annika jo erotettiin niin mikä estää suomea seuraavan perässä. Onhan Puskan kommentit jo merkki tulevasta jossa leimataan vastavirta ihmiset tappajiksi.
Meilläkin töissä lievää painostusta rokotteelle ja olen jopa kuullut että painostus joissakin paikoissa jo "pakottamista", se siintä valinnanvapaudesta.
Mutta jatka Antti samaan malliin, riskeistä huolimatta! |
| ei rokotteelle 30.10.2009 09:32 |
|