Käyttäjätunnus (sähköpostiosoitteesi)
Salasana

BLOGIARKISTO

Aihesanalista

© 2012-2018 Tekstit Antti Heikkilä
Powered by NettiSite


Kirjoitettu 25.10.2018

LISÄÄ POTILASKERTOMUKSIA

Professori Juhani Knuuti on kritisoinut uutta kirjaani Lääkkeetön elämä alatyylisellä tavalla Turun Sanomissa. Linkki lopussa. Hän väittää sellaista, mitä en ole kirjassani esittänyt. Mutta se ei ole tämän blogin aihe vaan se, että Knuuti suhtautuu palautteita kirjoittaviin ihmisiin hyvin ylimielisesti ja mitätöi heidän paranemiskokemuksiaan.

Knuuti ei ole kliinikko vaan on Turun PET- (Positroniemissiotomografia) laitoksen johtaja. Hän tuskin näkee potilaita käytännössä. PET-skanneri muistuttaa magneettikuvauslaitetta, mutta laiteella mitataan potilaisiin ruiskutetun radioaktiivisen merkkiaineen kulkeutumista elimistössä, josta tietokone muodostaa kolmiulotteisen kuvan. Knuuti lyttää jokaisen paranemistapahtuman yksittäistapahtumaksi tajuamatta tai tieten tahtoen jättämättä vaille huomiota sitä, että näitä yksittäistapauksia on tuhansia.

Knuuti ei tiedä, että kliinisessä lääketieteessä kolmen potilaan samanlainen paranemistapahtuma on julkaisutapaus, joka voi sinänsä muuttaa hoitokäytäntöjä. Tai ainakin ennen nämä potilastapaukset olivat tärkeä osa kliinistä lääketiedettä. Nyt lääketieteelliset julkaisut eivät juuri julkaise potilastapauksia - poikkeuksena BMJ, joka selvästi poikkeaa muista julkaisuista suhtautumalla hyvin kriittisesti medikalisaatioon. Knuutin kaltaisten lääkäreiden maailmassa muutos tulee lääketehtaiden taholta kuten nyt Turun yliopistossa on tapahtunut. Yliopisto myi vapautensa lääkejätti Rochelle, joka on erikoistunut syöpälääkkeisiin. Tämä on Knuutin pohjimmainen syy hänen hillittömään raivoonsa.

Lue tästä artikkeli Turun Sanomissa.

Lääketeollisuudesta irtisanoutuneiden tiedejulkaisujen mukana tulee muuots, esimerkkinä juuri BMJ. Itse pidän potilaskokemuksia suunnattoman tärkeinä. Ne ovat muuttaneet ja muuttavat koko ajan ajatteluani.

Haluan jakaa näitä potilaskokemuksia lukijoiden kanssa. Varmasti moni löytää näistä kertomuksista jotain tuttua ja rohkaistuu lähtemään muutoksen tielle. Tässä kaksi tuoreinta:

Reuman remissio ruokavaliomuutoksella. Yhteiskunnan rahoja säästyy ainakin 20.000 € vuodessa

Olin sairastanut selkärankareumaa melkein 15 vuotta. Tänä aikana ei päivääkään ilman reumalääkkeitä - mukaan lukien raskausajat. Tauti oli ehtinyt sinä aikana tuhota useita niveliä toisesta jalastani. Tästä syystä edessä oli jäykistysleikkaus.

Liikkuminen oli ollut jo vuosia ennen leikkausta hyvin vaikeaa ja kivuliasta. Sopivia kenkiä ei meinannut löytää muodottomaksi lässähtäneeseen jalkaan. Siinä sivussa paino oli alkanut nousta, ja aggressiivisesti suunnittelin liikuntaa tulevaisuudessa kipujen helpotettua. Kaikissa dieeteissä juuri liikunta tuntui painottuvan. Siitä oli itselleni muodostunut mielikuva, että liikunnan puute on laihtumisen este.

Aikani googlettamalla ja ratkaisua ongelmaani etsiessäni onnistuin löytämään Antin.

Ajattelin hänen ortopedina ymmärtävän, ettei näillä jaloilla liikuta, vaan kävely on hitaasti ontuvaa läpsyttelyä. Ketodieetti oli minulle täysin vieras laji. Terveysklubissa

asiat oli selitetty järkeenkäyvästi, ja rohkenin kokeilla sitä. Olin tuohon aikaan kuitenkin tiukassa seurannassa lääkitykseni ja leikkauksen vuoksi. Päättelin, että huonot elintavat näkyisivät pian verikoetuloksissa, jos olisi syytä huoleen. Olihan Antti myös lääkäri ja lukenut samaa lääketiedettä kuin muutkin lääkärit.

En ole koskaan ollut Antin potilaana. Halusin siinä tilanteessa pitää omat lääkärit. Laihtumisen etenemistä kotona mittasivat vaaka ja mittanauha. Ne eivät valehtele, ja mittaukset ovat helposti toistettavissa ja muidenkin todettavissa. Siis samat mittarit kuin aina ennenkin.

Tekemättä mitään ja täysin ilman liikuntaa laihduin useita kiloja. Mistään mystisestä salatieteestä tai käärmeöljykapseleista laihtumisessa ei ollut kyse. Ihminen laihtuu, kun kuluttaa vähemmän. Tämä taas on helppoa, kun syö oikein ilman jatkuvaa nälän tunnetta.

Normaalin painoindeksin saavutin muutamassa kuukaudessa - ja ilman liikuntaa. Jostain syystä elämäntapamuutokseni aikana myös veriarvoni crp, lasko ja hemoglobiini alkoivat normalisoitua. Sama lääkitys minulla oli ollut pitkään, joten ainoa lisämuutos oli elämäntavat.

Muutaman kuukauden kuluttua dieetin aloittamisesta reumalääkärini totesi taudin olevan remissiossa. Hän alkoi suunnitella lääkityksen purkamista. Siihen aikaan minulla oli määrättyinä biologinen lääke, korkein mahdollinen annos metotreksaattia ja salazopyrin. Kipulääkeitäkin oli ollut vatsansuojalääkkeen kanssa. Niistä tosin olin päässyt omin avuin eroon jo dieetin alkuvaiheessa.

Tautini oli ollut niin raju, että syystäkin pelotti sen uusiutuminen. Moni tuttavani oli varoitellut taudin iskevän lujaa takaisin pian lääkkeiden lopettamisen jälkeen. Minulle niin ei suinkaan käynyt. Nyt on kulunut 4 vuotta ilman lääkeitä. Terveysklubin ohjeita noudatan edelleen ravintoasioissa.

Elämäntavoilla voi olla merkittävä vaikutus perussairauteen. Antin dieetissä olen oppinut syömään monipuolisemmin etenkin kasviksia ja valmistamaan ruoan terveellisemmin kuin aiemmin. Lautasella on paljon enemmän ja monipuolisemmin kasviksia kuin ennen. Moni resepti valmistuu höyryttämällä. Kiinnitän nyt enemmän huomiota ruoan alkuperään ja puhtauteen.

Omalla kohdallani on ollut kyseessä puhdas ruokavaliomuutos. Töissä ei ole nykyään tarvinnut saikkupäiviä reuman takia viettää. Olen voinut ottaa urallani vastaan haastavampia tehtäviä. Lääkkeetön elämä säästää vuodessa KELAn rahoja pelkissä lääkekustannuksissa minimissään noin 20.000 euroa. Perheeni on onnellinen, kun ei tarvitse olla varuillaan lääkeisiin liittyvien riskien vuoksi.

Kiitos Antille, että tuot omaa tietouttasi ja annat ihmisille mahdollisuuden valita itselleen parhaiten sopivan elämäntapamuutoksen, jolla karistaa kilot ja muuttaa elämäntapansa terveellisemmäksi. Suurkiitos myös herkullisista resepteistä. Niiden avulla elämäntapamuutos on ollut paitsi hauskaa niin erittäin maistuvaa.


Diabetespotilas sairaalassa

Olen ollut Heikkilän dieetillä yli viisi vuotta. Nyt olen sairaalassa vasten tahtoani SAV:n takia - ja joudun syömään puuroa, leipää ja sokeria, pelkkää hiilaria ja makeaa. Huomaan olosta, kun huimaa, mutta jos jättäisin hiilarit pois, niin ei jäisi mitään syötävää.

Pääsin kotilomalle. Olin valitettavasti hävittänyt kaikki sokerimittaritkin vuosia sitten, kun luulin ne tarpeettomiksi. Nyt halusin mitata kotiviikonlopun aikana sokeriarvon näyttääkseni hoitajille ruokavalion merkityksen. Piti pyytää mittari lainaksi.

Kotiviikonlopun tulos: Kotona verenpaineet laskivat kolmanneksen ja sokeriarvot laskivat puoleen. Vein tulokset sairaalaan. Sairaalassa yksi tunti aterian jälkeen verensokeri on 16 ja paastosokeri aamulla 7,8. Kotona verensokeri aamulla 5,7 ja yksi tunti aterian jälkeen 8,5.

Lääkärit ja hoitajat eivät ymmärrä. He ovat sitä mieltä, että kakkostyyppiä hoidetaan kuin verisuonitautia. Sekin tehdään väärin! Eli kartetaan punaista lihaa, oliiviöljyä ja voita kuten edellisessä blogissa hoidettiin ykköstyypin poikaa. Lääkärit eivät halua ymmärtää. Vaikea uskoa, etteivät ymmärtäisi.

Linkki professori Knuutin esitykseen Turun Sanomissa

Edellinen Seuraava